Your address will show here +12 34 56 78

 

Suomi kohtaa aikamme suurimmat globaalit ongelmat, luonnonvarojen ylikulutuksen aiheuttaman ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden hupenemisen samanaikaisesti julkistalouden tasapainoa vakavasti koettelevan ja edelleen pahenevan kestävyysvajeen kanssa. Julkisen sektorin kestävyyden parantamisessa ratkaisun avaimet linkittyvät vahvasti yksityisen sektorin kasvu-, investointi- ja tuottavuusvajeisiimme. Kyse on mittaluokaltaan poikkeuksellisen suurista kysymyksistä, joiden ratkaisemisessa ei ole varaa viivytellä, jos haluamme varmistaa hyvinvointiyhteiskuntamme rahoituspohjan ja jättää jälkipolville hyvinvoivan Suomen. Kyse on myös historiallisesta mahdollisuuksien maailmasta, jossa poliitikkojen tulee näyttää johtajuutta ja kantaa vastuuta.

Nämä monimutkaiset globaalit haasteet pakottavat meitä muuttamaan perustavanlaatuisesti tapaamme hahmottaa maailmaa. ”Kriisejä ei ratkaista niillä arvoilla ja ajatusmalleilla, jotka ovat ongelmat synnyttäneet” toteavat hyvin osuvasti Olli-Pekka Heinonen ja Kaarlo Hildén (HS Vieraskynä 4.3.2023). Meiltä kaikilta ja ennen muuta poliittisilta päättäjiltämme vaaditaan kykyä punnita kriittisesti omaa ajattelua. Luonnonvarojen ylikulutus on realiteetti, todisteet ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta ovat selkeät. Silti julkisesta keskustelusta piirtyy erilaisiin todellisuuksiin nojautuva tulevaisuuskuva. Meillä on vaikeuksia olla rakentavasti eri mieltä, kun puuttuu yhteinen pohja, jolle erimielisyys voisi rakentua. Poimimme tutkitusta tiedosta vain sen, mikä tukee omia intressejä. Suhteemme luontoon vaatii meiltä ihmisiltä uudenlaista nöyryyttä, ministeri Seppo Kääriäisen twiittia lainaten: ”Ihminen tarvitsee luontoa, luonto ei tarvitse ihmistä”.

Elämme nyt aikaa, jolloin toimintaympäristö monella osa-alueella muuttuu nopeammin kuin koskaan. Samalla koko yhteiskuntaa koskeva systeeminen muutos etenee. Otamme selkeitä siirtymäaskeleita lineaaritaloudesta kohti kiertotaloutta. Ilmastonmuutoksen ja luontokadon ehkäisy ovat nousseet hallitseviksi draivereiksi yhteiskunnallisessa päätöksenteossa – erityisesti EU-tasolla. Päivittäistä arkeamme – niin bisneksessä kuin yksityiselämässä – koskeva normipohja vihertyy ja luontoarvot hallitsevat julkista keskustelua ja asenneilmastoa. Tämä keskustelu on tullut jäädäkseen, se syvenee, se voimistuu. Tämä kehitys on reaaliteettina hyväksyttävä.

Uuteen eduskuntaan valittavilta kansanedustajilta vaaditaan aiempaa syvällisempää näkemyksellisyyttä ja kyvykkyyttä lukea toimintaympäristömme muutosta. Ilmastokriisin kieltäminen näyttäytyy kuolemanvakavan asian politisoinnilta ja populismiin sortumiselta. Tarvitsemme enemmän keskinäistä dialogia ja toimintaympäristön älykästä ja yhteistä tulkintaa. Kriisiytymiseen johtaneita ajatusmalleja on voitava muuttaa. Näkemyksemme todellisuudesta on ainakin osin rakennettava kokonaan uusiksi. Kohtaamamme muutosvoimat ovat poikkeuksellisen vahvat, niitä emme voi pysäyttää, mutta viisaalla ja ratkaisuhakuisella yhteistyöllä Suomella on erinomaiset edellytykset osoittaa johtajuutta ja saavuttaa maailman johtavan kestävän ja samalla menestyvän talouden edelläkävijän rooli.  Meidän kannattaa tavoitella tätä. Lastemme vuoksi.

Tämä blogi on alunperin julkaistu Suomenmaassa 13.03.2023

 

 

0

Suomi tunnetaan maailmalla korkeasta teknologiasta ja siihen liittyvästä osaamisesta. Suomea ei sen sijaan tunneta maailmalla ruokamaana. Voitaisiinko tuntea? Osaamisesta se ei jäisi kiinni. Tunnemmeko me itsekään oman ruokakulttuurimme, mitkä ovat sen vahvuudet? Miten luontevasti me suomalaiset osaamme rakentaa tarinan omasta ruokakulttuuristamme? Tällaisten kysymysten ääreen huomaan ajautuneeni viimeisten kuukausien aikana, kun olemme yhteisessä ruokapöydässä pohtineet ruokavientimme roolia osana ruokajärjestelmämme kehittämistä. Paine on kova saada ruoantuotantomme kannattamaan. Arvostammeko ruokaa oikealla tavalla?

 

Tosiasiassa Suomella olisi paljon tarjottavaa ruoan saralla, sillä ruokakulttuurimme on täysin ainutlaatuinen yhdistelmä itää ja länttä. Lisäksi olemme maailman kärkeä ruoan puhtaudessa, vastuullisuudessa ja jäljitettävyydessä. Upea luontomme tarjoaa lisäksi erinomaisen viitekehyksen rakentaa omintakeista identiteettiä ruoan ympärille. Jokamiehen oikeus – mahdollisuus itse hankkia ruoka-ainekset metsästä – on yksi omintakeinen palanen ruokakulttuuriamme.  Olemme myös mullistaneet ruokamaailmaa niin teknologisilla kuin sosiaalisilla innovaatioilla, kuten maksuttomalla kouluruoalla. Eikä tässä kaikki, meidän tarvitsee vain pysähtyä tunnistamaan vahvuutemme.

 

Kaikista ylpeydenaiheista huolimatta ruoan brändääminen ja tarinankerronta tuntuvat olevan meille vaikeita. Pidämmekö ruokaa aivan liian arkisena asiana, emmekö tunnista vai eikö itsetuntomme anna periksi hehkuttaa niitä elämyksiä ja nautintoja, joita ruoan ympärillä koemme? Ruoan suhteen olemme enemmän suorittajia kuin nautiskelijoita. Me kasvamme jo päiväkodista alkaen jonottamaan ruokaa tarjotin kädessä. Henri Alenia lainatakseni olemme maailman korkeakoulutetuin linjastoruokailumaa.

 

Ruokakulttuuri elää hetkissä

Keskitymme usein ruokaidentiteetissämme ja suomalaisen ruokamaakuvan rakentamisessa ruokalajeihin ja -aineisiin, kun voisimme korostaa hetkiä niiden ympärillä. Puhumme raaka-aineista ja ravintoaineista, kun meidän pitäisi puhua enemmän ruokahetkien tuomista elämyksistä ja merkityksestä. Emme uskalla sanoa nauttivamme ruoasta, vaikka sitähän me kaikki haluamme. Vahvan ruokakulttuurin omaavissa maissa nautinto ja ruoka kulkevat käsikädessä. Suomalaiset tuotteet eivät sellaisenaan maailmalla innosta, meidän tulee kertoa muille niistä elämyksistä ja tilanteista, jossa näitä suomalaisia herkkuja syömme ja juomme.

 

Ruokakulttuuri on enemmän kuin ruokaa. Ruoka on vain aines, jonka ympärille kulttuuri – elämykset, hetket ja muistot – rakentuvat. Korkeakulttuurin ja juhlan lisäksi myös arkiset hetket aamupuuron, makaronilaatikon ja ruisleivän äärellä ovat ruokakulttuuria. Ruokakulttuuri elää hetkessä ja muuttuu jatkuvasti; ruokamme ja reseptimme saavat seuraavien sukupolvien käsissä uusia muotoja. Ruokakulttuuri on myös alueellista. Suomi on laaja maa idän ja lännen välissä, se kiinnostaa jopa maailmalla.  Alueelliset ruokakulttuurit ovat rikkautemme. Ne tarjoavat luontevan ja houkuttelevan pohjan ruokamatkailun kehittämiselle – myös meille itsellemme kotimaan sisällä.

Ruokakulttuurimme rakentuu tarinoista


Vetovoimaisten brändien rakentaminen ei ole suomalaisten vahvuus. Tämä koskee myös ruokaa.  Hyvässä tarinassa ruoka ja kokemus kohtaavat.
Ruokatarinoita ja -kokemuksia on yhtä monta kuin on suomalaisia. Silti monet meistä tunnistavat perisuomalaisiksi kokemuksiksi nuotiolla nautitun kahvin ja tikunnokassa napsahtavan grillimakkaran. Moni tietää myös, kuinka hyvä uusien perunoiden, tillin ja voinokareen liitto on.  Muistelemme, miten hyvältä maistuu tuore suomalainen mansikka tai suoraan metsässä poimittu mustikka korven täydellisessä hiljaisuudessa.

Meidän on opittava nauttimaan näistä hetkistä ja rakentamaan tarinoita nautinnoistamme ja jakamaan niitä. Suomalainen ruoka tekee hyvää, se yhdistää meitä suomalaisia. Ainutlaatuiset makuelämykset, brändit, kilpailukykyinen toiminta sekä teknologinen edelläkävijyys ovat menestyvän ruokajärjestelmän perusta. Onnistuminen syntyy osaamisesta sekä intohimosta ja rakkaudesta suomalaista ruokaa kohtaan.

0

Kestävä kehitys, kiertotalous

On aika uudistaa käsityksemme kiertotaloudesta. Kiertotalous on käsitteenä ja sisällöltään vielä vakiintumaton.  Kiertotalousajattelu ei ole osa suomalaisten DNA:ta. Kiertotalous ymmärretään jopa päättäjien keskuudessa yllättävänkin suppeana asiana

 

Ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden hupeneminen ja luonnonvarojen ylikulutus ovat aikamme suurimpia globaaleja ongelmia. Kiertotalous nähdään oikeutetusti ratkaisuna näihin haasteisiin. Kiertotalouteen kohdistuvat odotukset ovat siis valtavan suuret. Mahdollisuuteni toimia vajaan vuoden ajan kansallisen kiertotalouden strategisen edistämisohjelman ohjausryhmän puheenjohtajana avasi omat silmäni ja uudisti oman käsitykseni kiertotalouden sisällöstä ja sen painoarvosta talous- ja ympäristöhaasteiden ratkaisijana. Olemme oikeasti uuden äärellä. Meillä on paljon poisopittavaa. Se mitä on tulevaisuuden kiertotalous, on oikeastaan kaikkea muuta kuin perinteistä kierrätystä, joskin toki sitäkin. Tarvitsemme koko yhteiskunnan läpileikkaavan systeemisen muutoksen.


Liikkuminen palveluna on myös kiertotaloutta

Lukeudun niihin, jotka näkevät kiertotalouden sekä ympäristöhaasteiden, että talouden haasteiden yhtäaikaisena ratkaisijana. Hahmotan kiertotalouden talouden toimintamallina, joka tuottaa tarvittavan taloudellisen hyvinvoinnin maapallon kantokyvyn rajoissa. Se hyödyntää digitalisaatiota tehokkaasti ja uudistaa yhteiskunnan rakenteita ja toimintamalleja.  Aidossa kiertotaloudessa ei vain tuoteta jatkuvasti lisää tavaroita, vaan kulutus perustuu enenevässä määrin omistamisen sijaan palveluiden käyttämiseen. Samalla materiaaleja hyödynnetään tehokkaasti ja kestävästi ja ne pysyvät kierrossa pitkään ja turvallisesti. Tuotteita myös jaetaan, vuokrataan, korjataan ja luonnollisesti edelleen myös kierrätetään.
     
                          ”Hahmotan kiertotalouden talouden toimintamallina, joka tuottaa tarvittavan taloudellisen hyvinvoinnin                                                maapallon kantokyvyn rajoissa”

Kiertotaloudessa keskeinen kantava ajatus on resurssien käytön tehostaminen. Pidentämällä tuotteiden käyttöikää, uusiokäyttämällä materiaaleja tai nostamalla hyödykkeiden käyttöastetta pystytään pienentämään tarvetta neitseellisten raaka-aineiden käytölle. Samalla aukeaa mahdollisuuksia myös yritysten tuottavuuden parantamiselle: raaka-aineet, niiden käsittely ja prosessointi tuotteiksi sekä tuotteiden toimittaminen asiakkaille muodostavat merkittävän osan paitsi toiminnan ympäristövaikutuksista, myös yritysten muuttuvista kustannuksista. Kiertotaloudessa juuri näitä toimitusketjun vaiheita pyritään tekemään raaka-aineiden käytön kannalta säästeliäämmin, mikä usein tukee myös yritysten taloudellista tehokkuutta. Monesti kiertotalouden näkökulmasta tärkeimmät päätökset tehdään jo tuotesuunnitteluvaiheessa.


Digitalisaatio on läpilyövä voima

Datatalous, älykkäät ratkaisut, digitalisaatio ja palvelullistuminen ovat kiertotalouden keskiössä. Älykkyydellä pystytään luomaan lisäarvoa tuotteille ja digitaaliset ratkaisut mahdollistavat tuote palveluna -liiketoimintamallien toiminnan. Asiakkaat saavat tuotteen tuoman hyödyn palveluina ilman, että heidän täytyy itse omistaa tai ylläpitää tuotteita. Tuote palveluna -liiketoimintamallit mahdollistavat resurssitehokkuuden parantamisen, sillä tuotteiden käyttöaste nousee ja palveluntarjoajan intressi on valmistaa mahdollisimman pitkäikäisiä ja kestäviä tuotteita. Valmistajan tuotot eivät enää synnykään tuotteiden myymisestä vaan pitkäikäisten saman hyödyn tarjoamisesta asiakkaalle palvelun muodossa.

                                     ”Jotta kiertotalous lyö itsensä läpi, digitalisaation rooli on todella keskeinen.”

Jotta kiertotalous lyö itsensä läpi, digitalisaation rooli on todella keskeinen.  Digitalisaatio mahdollistaa erilaisten tuotteiden ja raaka-aineiden tietojen keräämisen tarkemmin, pienemmillä kustannuksilla ja laajemmassa mittakaavassa kuin koskaan aikaisemmin, mikä avaa uusia mahdollisuuksia kiertotaloudelle. Data puolestaan mahdollistaa kysynnän ja tarjonnan tarkemman ennustamisen, mitä voidaan hyödyntää resurssien käytön optimoinnissa ja hävikin tai jätteen minimoimisessa.

Vastuullisuutta korostava suomalainen arvopohja ja asemamme korkean teknologian huippumaana tarjoavat meille erinomaisen viitekehyksen kehittyä parhaimmillaan maailman johtavaksi maaksi kiertotaloudessa. Edellytys sille, että voimme pärjätä kansainvälisillä markkinoilla, on että oma kotipesämme on kunnossa.  Meidän on panostettava monella rintamalla osaamiseen ja koulutukseen sekä tutkimukseen ja kehitykseen.


Kiertotalous ei ole vaihtoehto – se on elinehto

Kiertotalous aiheuttaa paineen uudistaa talouden ja liiketoiminnan rakenteita, mutta samaan aikaan meidän on uudistettava myös yhteiskuntamme rakenteita tukemaan menestystämme murroksen keskellä. Meidän pitää rakentaa Suomelle iskukykyä hyödyntää kiertotalouden tarjoamat mahdollisuudet. Meidän on uskallettava tehdä irtiotto lineaaritalouden toimintamalleista. Kiertotalous ei ole vaihtoehto – se on elinehto.

                              ”Meidän on uskallettava tehdä irtiotto lineaaritalouden toimintamalleista”

Kuten kiertotalouden yksittäisissä liiketoimintaekosysteemeissä, myös kansantalouden tasolla onnistuminen vaatii kaikkien palasten loksahtamista kohdalleen. Silloin kun yritykset uskaltavat investoida kiertotalouspohjaisiin ratkaisuihin ja kun kuluttajat kokevat kiertotalouden tarjoamien ratkaisujen olevan helppoja, olemme ottaneet ratkaisevan askeleen kohti uutta suuntaa.


Ympäristöministeri KristaMikkosen asettaman ja Reijo Karhisen puheenjohtaman  poikkihallinnollisen ohjausryhmän johdolla on vuoden 2020 aikana laadittu Suomelle kiertotalouden edistämisohjelma. Tämän ohjelman loppuraportti julkistetaan 13.1.2021

0

Yleinen

Toimintaympäristömme kompleksisuus syvenee vauhdilla. Arvaamattomuus on vahvasti läsnä. Muutos, jonka kohtaamme, ei ole lineaarista. Tulevaisuuden lukutaidolle on kova tarve.  Pelkästään yhtäaikainen siirtymä fossiilitaloudesta ei-fossiiliseen ja ei-digitaalisesta digitaaliseen talouteen haastavat yrityksiä ja organisaatioita uudistumaan rohkeammin kuin koskaan. Samalla on kiire. Jo nyt tarjottimella on valmiina huikea kattaus tunnistettuja muutosajureita parille seuraavalle vuosikymmenelle.

Perinteisten liiketoimintamallien ansainta uhkaa hiipua, nousevat teknologiat pohdituttavat, osaaminen vanhenee petollisen huomaamatta. Kirsi Piha kuvaa tilannetta osuvasti:

Uudistuminen ei ole mahdollista ilman haastamista, rajojen ylittämistä ja rikkomista. Kun haluaa kehittyä, pitää altistua uudelle. Traditio luo mukavuutta, innovaatio edellyttää epämukavuutta.

Kohtaamamme epäjatkuvuuden aikakausi on mielestäni Suomen kannalta lopulta merkittävä mahdollisuus. Molemmissa mainitsemissani megatrendeissä Suomi voi perustellusti olla globaali voittava edelläkävijä. Olemme korkean teknologian osaajia ja arvopohjassamme korostuu vastuullisuus. Pitkälti on kyse kyvystämme lukea tulevaisuutta oikein. Valitettavasti osin jopa halustamme. ”Tulevaisuusvalmius edistää yritysten tuottavuutta ja parantaa suorituskykyä. Tästä huolimatta vain yksi viidestä yrityksestä valmistautuu riittävästi tulevaisuuteen” (Rohrbeck & Kum, 2018) .

Valppaat ja tulevaisuuteen valmistautuvat yritykset havaitsevat jatkuvasti muutoksen aiheuttajia ja ajureita, sekä tutkivat ja tunnustelevat uusia markkinoita ja pyrkivät muokkaamaan toimialan tulevaisuuden pelisääntöjä

Epäjatkuvuuden aika haastaa erityisesti yritysjohtoa näkemään ja johtamaan kaukaa lähelle. Millainen on se todennäköisin toimintaympäristö esim. viiden tai kymmenen vuoden kuluttua, jota kohti olemme kulkemassa? Ja edelleen tulevaisuuskuvan hahmottamisen jälkeen, millaisella strategialla uskomme menestyvämme näin kuvatussa ympäristössä? Mitä suurempaan suunnan muutokseen on tarve, sen enemmän pitää panostaa, strategiaprosessin osana, tulevaisuuskuvan hahmottamista. Perustusten vahvuudesta ei ole varaa tinkiä.

Tulevaisuus enteilee ruokajärjestelmälle rajua murrosta

Ruokajärjestelmämme, jonka ytimen muodostavat alkutuotanto, elintarviketeollisuus ja kauppa, edustaa lähivuosikymmenten yhtä rajuinta murroksen aluetta. Olen tullut tästä entistä vakuuttuneemmaksi saatuani osallistua alkuvuoden aikana keskusteluun ruokajärjestelmämme tulevaisuudesta ”Yhteisen ruokapöydän” puheenjohtajana ja ”Kestävän elvytyksen” työryhmän jäsenenä. 

 Yhteisen ruokapöydän puitteissa veimme läpi prosessin, jonka lopputulemana rakentui ruokajärjestelmämme tulevaisuuskuva 2030. Vahvan keskinäisriippuvuuden vuoksi tässä kokonaisuudessa ei ole toista ilman toista. Menestys arvaamattomassa toimintaympäristössä edellyttää tältä kokonaisuudelta siten tiivistä joukkuepeliä ja sen perustana yhteistä ymmärrystä tulevaisuuden suunnasta.

Onnistunut tulevaisuuskuvaprosessi edellyttää laajaa eri tahojen kuulemista ja sen varmistusta, että arjen ääni tulee varmuudella kuulluksi. Vain niin heikotkin signaalit tulevat tunnistettua ja mukaan keskusteluun. Samalla tavoin sisäsiittoisuuden riittävä rikkominen puoltaa paikkaansa. Tämä pätee kaikkiin yrityksiin ja organisaatioihin.

Yhteisen ruokapöydän kokoonpano tulevaisuuskuvan hahmottamiseen on monipuolisuudessaan otollinen.  Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän sanoin: ”Yhteinen ruokapöytä edustaa järeää koko ruokajärjestelmän asiantuntemusta”. 

Ruokajärjestelmän tulevaisuuskuvassa korostuu kokonaiskestävyyden huomiointi ja siirtymä datatalouteen

Yhteisen ruokapöydän näkemys siitä, minkälaisessa toimintaympäristössä suomalainen ruokajärjestelmä toimii vuonna 2030, kiteytyy seuraaviin 10 kohtaan:

  1. Ruokajärjestelmän kokonaiskestävyyden huomioinnista on muodostunut sen kehittämisen ja toiminnan perusta
  2. Tuotantolähtöisyydestä on siirrytty selkeästi kohti kysyntälähtöisyyttä. Kuluttajien valinnat ohjaavat ruokaketjun kaikkien osien valintoja.
  3. Vastuullisesti tuotetun suomalaisen ruoan ja ruoan tekijöiden arvostus sekä arvonlisä on kasvanut
  4. Ruokajärjestelmä on siirtynyt vahvasti datatalouteen
  5. Uusien teknologioiden ja digitalisaation nopea globaali kehitys on haastanut myös Suomen ruokajärjestelmää uudistumaan.
  6. Ruoan proteiininlähteet ovat monipuolistuneet: kalan ja kasvipohjaisten proteiinien käyttö on lisääntynyt
  7. Globaalisti ruoan kysyntä on kasvanut merkittävästi. 
  8. Puhtaan veden merkitys on kasvanut.
  9. Ruoan jakelukanavat ovat asiakaslähtöisesti monimuotoistuneet ja monipuolistuneet.
  10. Suomalaisen elintarvikeketjun rakennemuutos on edennyt merkittävästi. 

 

Lopputuloksen ohella tulevaisuuskuvan hahmottamisessa hyvin tärkeäksi, joskus jopa tärkeimmäksi tekijäksi, muodostuu itse prosessin vuorovaikutteisuus. Näiden edellä olevien kiteytysten takana onkin paljon sanojen yhteensovittamista ja yhteisen ymmärryksen rakentamista. Tulevaisuuskuva 2030 löytyy kokonaisuudessaan oheisesta linkistä

Avoin viestintä on tulevaisuuskuvaprosessin ydintä

Tulevaisuuskuvaprosessin oleellinen osa on viestintä. Onnistunut muutos tarvitsee kumppanikseen strategista viestintää strategiaprosessin jokaisessa vaiheessa. Yritysjohdon tehtävä on toimenkuvansa mukaan kulkea tulevaisuudessa, havainnoida sekä analysoida näkemäänsä ja kokemaansa, olla näkemyksellinen.  Ja ennen kaikkea olla omassa tulevaisuuden hahmotuksessaan avoimesti ja rehellisesti viestivä – sekä sisäisesti että ulkoisesti. Avoimella viestinnällä rakennetaan muutoksen ja epävarmuuden maailmassa luottamusta tulevaan sekä perustaa parempaan sitoutumiseen.

Ruoka koskettaa meitä kaikkia, varmuudella myös tulevaisuudessa. Samalla se, millaisessa toimintaympäristössä sitä tuotetaan, jalostetaan, välitetään ja kulutetaan, muuttuu varmasti. Miten ja mihin suuntaan? Nyt on yhteisen keskustelun aika. Peli on avattu. 

Tulevaisuuskuva yksinään ei muuta vielä mitään. Seuraava askel,  tulevaisuuskuvan pohjalta tehtävät strategiset valinnat, testaavat uskommeko itse hahmottamaamme tulevaisuuteen. Sen verran rohkenen paljastaa omaa näkemystäni, että tämä tulevaisuuskuva mahdollistaa voittajastrategian rakentamisen. Niin koko ruokajärjestelmällemme, kuin myös sen osakokonaisuuksille, yksittäisiltä tiloilta alkaen.   Menestystarinat eivät synny itsestään – ne tehdään. 

 

The post Tulevaisuuskuva on osa strategiaprosessin ydintä: Case ruokajärjestelmä appeared first on Bonfire.fi.

0

Yleinen

Olen syntynyt vuonna 1955 Suomeen, joka oli jotakuinkin hiilineutraali ja pääosin tasapainossa ympäröivän luonnon kanssa. Täytin 50 vuotta hetkenä, jolloin hiilidioksidipäästöt olivat Suomessa korkeimmillaan. (kuva 1). Väliin jäävällä ajanjaksolla Suomi vaurastui ja hyvinvointi kasvoi. Bruttokansantuotteemme per capita kymmenkertaistui. Jälkeenpäin on helppo nähdä, kuinka me tuon huikean hyvinvointiharppauksen toteutimme. Samaan aikaan voimme perustellusti sanoa, että luonnon näkökulmasta hinta oli liian kova.

Ilmastomuutoksen etenemiselle voi hakea todisteita tieteiskirjallisuudesta, mutta sen voi kokea myös omakohtaisesti. Ilmastonmuutoksen eteneminen on nopeutunut, kun tarkastelee viime vuosikymmenten keskilämpötilojen nousua. En ole henkilökohtaisesti ilmastonmuutoksen syvä substanssiosaaja. Lähestyn asiaa enemmän arvojeni kautta. Tapa, jolla olemme ylikuluttaneet luonnonvaroja ja järkyttäneet luonnon tasapainoa, ei ole kestävää. Pelkkä arkijärki riittää – näin jälkikäteen – tämän arviointiin.

Kun katson isoa kuvaa, minua on vaikea saada kiihtymään yksittäisten toimien vaikuttavuudesta. Vielä vähemmän ymmärrän vastakkainasettelua. Ongelma koskettaa meitä kaikkia. Myös ratkaisujen on oltava yhteisiä. 

Aistin niin, että yhteiskunnassamme on laaja sitoutuminen haluun olla uudelleen hiilineutraali. Ja mikä oleellisinta, hiilineutraali ja kiertotalouteen perustuva Suomi ei ole kaukainen tavoite, vaan sen pitäisi olla totta jo vuonna 2035. Siis 15 vuodessa! Tervehdin kansallista tavoitettamme ilolla, mutta pohdin samalla kuumeisesti, ymmärrämmekö varmasti, miten haastava yhtälö on jo pelkästään ajallisesti. Taaksepäin katsoen puhuisimme vuodesta 2005. Vaikeutta lisää se, että emme ole mielestäni lausuneet ääneen, että olisimme samanaikaisesti tinkimässä taloudellisesta hyvinvoinnistamme.

Hyvinvointimme on syntymäni jälkeen pitkälti rakentunut fossiilisten polttoaineiden käytön kasvulle. Nyt tehtävämme on rakentaa uskottava polku fossiilisesta taloudesta tulevaisuuden talouteen. Tätä työtä meidän jokaisen on tehtävä ja jokaisena päivänä. Yksikään ratkaisu tai toimenpide ei saa viedä kehitystä vastavirtaan. Meillä on oikeasti kiire, jos aiomme saavuttaa tavoitteemme 15 vuodessa. Ilmastopaneelin selvityksen mukaan meidän nykyisistä noin 56 miljoonan tonnin päästöistä on hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamiseksi leikattava 35 miljoonaa tonnia, eli peräti 60 prosenttia. Vaikka osa noista päästöistä vähennetään jo tehdyillä sitovilla päätöksillä, paljon puuttuu suunnitelmaa tai toimeenpanoa.

Koronan kaltainen pandemia oli tunnistettu erilaisissa riskiskenaarioissa. Silti se yllätti. Olimme globaalisti onnettoman heikosti valmistautuneita. Ilmastokriisi on jo tosiasiassa päällä ja silti olemme toistamassa samaa virhettä. 

Uskottava siirtymä fossiilisesta taloudesta edellyttää meiltä todella rohkeaa ja nopeaa uudistumista yksilöinä, yrityksinä ja yhteiskuntana. Toimintaympäristömme muuttuessa nopeammin kuin koskaan, meillä on käsissämme vaikuttavuudessaan ja nopeudessaan ennenkokematon muutos. Osaamisemme ja liiketoimintamallimme on uudistettava. Kyky pärjätä uudenlaisessa toimintaympäristössä vaatii myös perusteellista asenteiden muutosta ja uutta ansaintaa tukevaa kykyä innovointiin. Lisäksi tarvitaan miljardeihin nousevia yksityisiä ja julkisia investointeja.

Suomen hallitus on Pariisin ilmastokokouksen ja IPCC:n suositusten pohjalta asettanut kunnianhimoisen hiilineutraaliustavoitteen vuodelle 2035. Useiden arvioiden mukaan tämä vaatisi yli miljardin euron lisäinvestointeja vuodessa seuraavat 10-15 vuotta. Julkiset investoinnit voivat vauhdittaa yksityisiä investointeja, mutta on selvää, että leijonanosa investoinneista on oltava yksityisiä. Julkishallinnon ja päätöksentekijöiden tehtävänä on raivata esteet yksityisten investointien tieltä. Ilmastonmuutosta torjuvat investoinnit on saatava vähintään samalle viivalle fossiilitalouden investointien kanssa.

Merkittävä lisähaaste matkallamme kohti hiilineutraaliutta ovat taloudelliset, ratkaisua vailla olevat megaluokan ongelmamme. Julkisen taloutemme kestävyysvaje oli mittava jo ennen koronakriisin aiheuttamaa shokkia. Emme selviydy ikäsidonnaisten kustannusten nousuista hyvinvointivaltion arvoja kunnioittaen ilman talouden kasvun mukanaan tuomaa tulovirtaa. Yhteiskuntana olemme tilanteessa, jossa meidän on selviydyttävä samanaikaisesti sekä poikkeuksellisen vaativista taloudellisista että ympäristöllisistä  haasteista.

Voimme onnistua vain, jos teemme ratkaisuja talouden logiikka mielessämme. Tähän kiertotalousajattelu tarjoaa hyödyllisiä työkaluja.  Siksi suostuin, kun minut pyydettiin johtamaan Kiertotalouden strategista ohjelmaa. Kestävä luonnonvarojen käyttö varmistetaan pitämällä tuotteet ja materiaalit käytössä mahdollisimman pitkään sekä hyödyntämällä sivuvirrat. Kertakäyttökulutuksen sijaan tavaroita ja raaka-aineita jaetaan, vuokrataan, korjataan, päivitetään ja kierrätetään. Elinkaarensa päätteeksi materiaalit palaavat kiertoon tai osaksi uusia tuotteita, ja jätettä syntyy mahdollisimman vähän. Kulutus ei perustu ainoastaan omistamiseen vaan enenevästi palveluiden käyttämiseen.

Onnistuessaan kiertotalous voi todellakin olla uusien markkinoiden luomista ja samalla menestyvän taloutemme uusi perusta.

Yritysjohtajalle tilanne avautuu selkeänä: Meillä on hyvinkin kirkkaana tiedossa sekä ongelma että tavoitetila. Tukeutuen ensisijaisesti suomalaiseen korkeaan osaamiseen olen optimisti sen suhteen, että ratkaisut ovat löydettävissä.  Jopa niin, että väistämättä edessä olevasta siirtymästä on rakennettavissa Suomelle iso uusi mahdollisuus.

The post Suomen muodonmuutos – aikaa 15 vuotta appeared first on Bonfire.fi.

0

Yleinen
Reijo Karhinen

Yksi uusi sivu käännettiin suomalaisen ruuan tarinassa, kun Rinteen ja edelleen Marinin hallituksen ohjelman mukainen yhteinen ruokapöytä kokoontui joulukuun alkupuolella ensimmäiseen tapaamiseensa. Tämän ruokapöydän isäntänä oli ilo aistia jotain sellaista, mistä moni meistä on viime vuosina haaveillut. Moniäänistä, mutta korostuneen rakentavaa, laadukasta ja toinen toistaan arvostavaa tulevaisuuslähtöistä keskustelua.

Ei myöskään jäänyt epäselväksi, etteivätkö kaikki ruokaketjun keskeiset toimijat olisi ylpeitä suomalaisesta ruuasta, ja etteikö sen merkitystä koko kansakuntaa yhdistävänä tekijänä tunnistettaisi. Keskustelussa oli aistittavissa vilpitöntä innostuneisuutta ja aitoa ylpeyttä saada olla yksi osa ruokaketjua, jonka perusta – suomalainen ruoka – edustaa puhtaudessaan ja turvallisuudessaan maailman huippua. Tälle pohjalle on hyvä alkaa rakentaa konkretiaa. Kotimaisen ruuan arvostus on nosteessa. Ajoitus lisäpotkulle on otollinen.

Nappasin keskustelusta muutaman sitaatin, jotka omalla tavallaan kuvaavat yhteisen ruokapöydän jäsenten halua asettaa työskentelymme rima korkealle:

”Suomi voisi olla ruokatuotannon Tesla, edelläkävijä, jota ei heti oteta vakavasti mutta jonka data pystyisi todentamaan, että toimimme kestävämmin kuin kukaan muu.”

Olen vakuuttunut, että yhteisen ruokapöydän jäsenten jakamaton yhteinen näkemys lähtee halusta katsoa todella korostuneesti vain tulevaisuuteen. Ruokajärjestelmän toimintaympäristö on käytettävissä olevaan aikaan nähden ja kohti uutta vuosikymmentä kuljettaessa nopeammassa muutoksessa kuin ehkä koskaan.

”Meidän tulisi löytää konsensus siihen, että ruokatuotannon koko ketju maassamme saataisiin seuraavalle tasolle. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että voisimme rakentaa yhtenäistä maa- ja ruokabrändiä sen sijaan, että yritämme elvyttää väkisin vanhoja rakenteita.”

Digitalisaatio ja ilmastonmuutos superluokan megatrendeinä kirittävät ruokajärjestelmäämme uudistumaan nopeammin kuin koskaan. Tästä seuraa väistämättä myös se, että meillä on oltava halu ja valmius muokata asenteitamme, ajatteluamme sekä osaamistamme ruokaketjun kaikissa osissa nopeammin kuin koskaan. Globaali kilpailu haastaa koko ketjua. Pärjätäksemme meidän on löydettävä oikeita, kestäviä kilpailuetuja.

Oleellista on ymmärtää, että kuskin paikalla on nyt suomalainen kuluttaja. Hänellä on vahva ote tulevaisuuden suunnannäyttäjänä. Uutta teknologiaa hyödyntävä kuluttaja johtaa itse asiassa tätä globaalia murrosta tekemällä arvojensa ja tarpeidensa mukaisia valintoja yhä lisääntyvien vaihtoehtojen välillä. Kuluttajien arvostusten muuttumisen äärellä koko ruokajärjestelmän on oltava nöyränä. Olemme uudella tiellä, tiellä jolla mahdollisuutta U-käännökseen ei ole.

”Kyettäisiin etenemään suurimpien yhteisten nimittäjien kautta- eikä erkanemaan pienimpien erottavien tekijöiden kautta.”

Juuri nyt, tällaisten muutosvoimien paineessa suomalaisen ruoka-alan on järkevää katsoa tulevaan yhdessä. Tähän yhteinen ruokapöytä on jo puitteiltaan ja kokoonpanoltaan valmis. Korkeatasoisen aivoriihen yhteisöllisyys syntyy kokonaisuuden arvostamisesta. Jäsenet edustavat yksilöinä omaa osaamisalaansa, eivät taustaorganisaatioitaan.

Toimeksiantomme on laaja – mistä aloitamme?

Yhteisen ruokapöydän asettamiskirjeessä todetaan, että yhteinen ruokapöytä on tulevaisuuslähtöinen keskustelufoorumi, joka yleisellä tasolla:

1) Määrittää ruokaketjun toimintaympäristön pitkän aikavälin tulevaisuuskuvan.
2) Määrittää koko ruokaketjun tahtotilan, strategian ja tarvittavat ylätason tavoitteet.
3) Edistää rakentavan keskustelu- ja viestintäilmapiirin luomista suomalaisen ruuan ympärille.
4) Nostaa suomalaisen ruuan arvostusta ja edistää ruokakulttuuriamme.
5) Kirkastaa suomalaisen ruuan brändiä niin kotimaassa kuin ulkomailla.
6) Edistää vientiä sekä edistää koko ruokaketjun ja sen eri osien, myös kuluttajien etua.

Työmme ytimessä on taloudellisesti menestyvä ja kestävään elämäntapaan nojautuva ruokajärjestelmä. Aiomme kokoontua tulevana vuonna keskimäärin joka toinen kuukausi. Aloitamme yhteisen tulevaisuudenkuvan rakentamisella. Millainen on toimintaympäristömme kymmenen vuoden kuluttua? Tämä on aivan keskeinen kysymys. Tiedämme, että muutos tulee olemaan radikaali, mutta millainen? Etenemme siitä yhteiseen kansallisen strategisen tahtotilan määrittelyyn ja edelleen tarvittaviin toimenpiteisiin. Noteerasimme jo ensimmäisessä tapaamisessamme ministeri Jari Lepän lupauksen: ”Politiikka ei tule olemaan suomalaisen ruokajärjestelmän kehittämistyön tekemisen esteenä.”

Lähtökohtamme tulee olemaan avoin työskentelytapa. Luotamme siihen, että vain avoin vuorovaikutus kasvattaa luottamusta tulevaan ja lisää tarvittavaa muutosälykkyyttä. Päästyämme riittävän pitkälle omassa työskentelyssämme, hyödynnämme uutta teknologiaa ja altistamme osallistamalla ajattelumme laajaan, kaikkien suomalaisten kuulemiseen.

Vuorovaikutus on kaiken keskiössä: millaisena sinä haluat nähdä suomalaisen ruoan tukevaisuuden? Jatketaan keskustelua Twitterissä!

The post Yhteinen ruokapöytä katsoo tulevaisuuteen appeared first on Bonfire.fi.

0

Yleinen
Reijo Karhinen

Osuuskuntiemme yhteenlaskettu jäsenmäärä Suomessa on yli 7 miljoonaa henkilöä. Näiden jäsenten löyhä sitoutuminen ja passiivisuus omistajina on iso haaste, jopa iso riski. Vain omistajuutensa tunnistava jäsen osaa käyttää omistajalle kuuluvaa valtaa. Osuuskunta tarvitsee ja ansaitsee omistajien aktiivisen osallistumisen.

Ei ole yritystä ilman omistajaa. Jokaisesta yrityksestä on löydettävä tunnistettavissa oleva omistaja. Taho, jonka valtaa mikään muu yrityksen sidosryhmä ei voi ylittää.

Kun kysytään, ketkä osuuskunnat omistavat, vastaus on helppo: jäsenet. Entä kuka aidosti käyttää osuuskunnissa omistajille kuuluvaa valtaa? Onko vastaus yhtä selkeä? Teoriassa kyllä, käytännössä ei niinkään.

Näen ilmeisen heikkouden, jopa riskin, osuuskuntien jäsenten huolettomuudessa. Mahdollisuus vaikuttaa oman osuuskunnan asioihin ei nouse lähellekään kärkeä, kun jäseniltä kysytään jäsenyyden perustetta eri osuuskunnissa. (Kantar TNS 2017 Pellervo)

Saman tutkimuksen mukaan osuustoiminnan yleinen tunnettuus on varsin heikkoa. Tulos on hurjassa ristiriidassa sen kanssa, että Suomi arvioidaan yleisesti maailman osuustoiminnallisimmaksi maaksi ja niin monella keskeisellä alalla osuuskunnat käyttävät erittäin merkittävää taloudellista valtaa.

Osuustoiminnan kurssillamme Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella sama huoli nousee vahvasti esiin opiskelijoiden puheenvuoroissa: ”Onko asiakasomistajuus oikea kilpailuetu, jos suurin osa osuuskunnan jäsenistä ei miellä itseään aidoksi omistajaksi ja vallankäyttäjäksi?” kysyi opiskelija erittäin osuvasti.

Jotta osuustoiminnan syvät arvot ja rooli vaihtoehtoisena organisaatiomallina toteutuisi, tarvitaan ainakin näitä toimia:

  • Omistajien tietoisuuden kirkastaminen omasta roolistaan. Niin oikeuksista kuin velvoitteista.
  • Omistajilta operatiiviseen johtoon ulottuvan strategisen päätöksentekoketjun katkeamattomuuden varmistaminen
  • Osuuskuntien hyvä hallinnointi vähintään samalle tasolle kuin julkisilla osakeyhtiöillä.

Omistaja- ja asiakasroolien yhteisyys ja erillisyys

Tilannetta, jossa asiakkuus ja omistajuus yhtyvät, pidetään yleisesti kuluttajaosuuskunnissa vahvuutena ja lisäarvoa tuottavana. Sama koskee tuottajaosuuskuntia, joissa asiakkaan roolia edustaa tuottaja. Asiakkuuden ja omistajuuden yhtyessä samaan henkilöön vältytään siltä mahdolliselta vastakkainasettelulta, joka on sisäänrakennettu pörssiyhtiön rakenteeseen. Osuuskunnissa ei tarvitse pohtia sitä, heikentääkö omistajien korkea osinkovaade yrityksen hintakilpailukykyä.

Osuuskuntien suhtautuminen omistajiinsa on yhtä kirjavaa kuin käsitteistö. Omistajiin viitataan termeillä kuten: jäsen, asiakasomistaja, omistaja-asiakas, omistajajäsen, jäsenomistaja, tuottaja, tuottajajäsen, jäsentuottaja. Jopa sanalla asiakas saatetaan asiayhteydestä riippuen tarkoittaa myös jäsenasiakkaan omistajaroolia.

Kun asiakkuus ja omistajuus yhtyvät, vaarana on asiakasnäkökulman painottuminen omistajuuden kustannuksella. On täysin luonnollista, että jokapäiväisessä arjen operatiivisessa toiminnassa asiakkuus korostuu. Muistamme omistajuuden silloin, kun on edustajistovaalit ja ehkä silloinkin, kun bonukset kilahtavat tilille. Erityisesti kuluttajaosuuskunnissa osuuskunnan jäseneksi liittymistä harvoin perusteltaneen halulla päästä käyttämään omistajan valtaa.

Tästä seuraa riski, että sekä asiakas että osuuskunta itse unohtavat jäsenen omistajaroolin. Ja jos näin tapahtuu, valtasuhteet voivat kääntyä päälaelleen. Omistajan valta on asiakkaan valtaa syvällisempää ja viime kädessä vahvempaa. Vaikka asiakas kukkaroineen käyttää lopullista valtaa kaikissa markkinataloudessa toimivissa yhtiöissä, omistajalla on valta JA vastuu yrityksen tulevaisuuden linjauksista ja myös muun ohessa johdon valinnasta.

Osuuskunnilla on Suomessa poikkeuksellisen laaja liiketoiminta sekä kymmenien ja kymmenien miljardien pääomat. Osuuskuntien jäsenillä on lopullinen vastuu tämän taloudellisen voiman ohjaamisesta omistamansa yrityksen liiketoiminnallisia tavoitteita tukien. Samalla heillä on mahdollisuus jäsenyhteisöroolissaan rakentaa edelläkävijänä tulevaisuuskestävää Suomea.

Yli ajan on tärkeää, että osuuskunnan omistajuus ei hämärry. Sanonta ”valta on sillä, joka sen ottaa” realisoituu hyvin helposti osuuskunnissa. Jäsenten heikko tietämys oikeuksistaan ja velvoitteistaan osuuskunnan omistajina edesauttaa vallan keskittymistä ja valumista ylisuhteisesti toimivalle johdolle.

Pörssiyhtiöiden osakkeenomistajien oikeuksia säädellään omalla Euroopan Unionin komission antamalla direktiivillä. Muutoinkin sijoittajien suoja julkisesti noteeratuissa yrityksissä on säädellympi kuin esimerkiksi jäsenen asema kokoluokaltaan pörssiyhti-öihin rinnastettavissa osuuskunnissa. Osuuskuntien jäsenet eivät itse ole järjestäyty-neet edunvalvonnallisesti yhtenä ryhmänä. Ei ole olemassa Suomen Osakesäästäjät ry tai vastaavan kaltaista toimijaa. Miksi ei? Pitäisikö olla?

Varsinkin isojen osuuskuntien markkinoinnissa hehkutetaan usein jäsenten lukumäärää. Vähemmälle huomiolle jää jäsentoiminnan laatu. Sisällöllisesti rikkaampaa olisi korostaa jäsenten osallistumisaktiviteetteja kuten osallistumista edustajistovaaleihin tai digiaikaan sopivaa neuvoa antavaa aivoriihityyppistä omistajien osallistamista Se olisi enemmän osuustoiminnan perusfilosofian mukaista.

 

Mitä mieltä sinä olet? Jatketaan keskustelua Twitterissä!

Kirjoitin aiemmin syksyllä osuustoiminnan uudesta tulemisesta täällä.

The post Osuustoimintayrityksiltä puuttuu tiedostava omistaja appeared first on Bonfire.fi.

0

Yleinen
Reijo Karhinen

Olen suurella mielenkiinnolla seurannut viime kuukausien keskustelua kapitalistisen järjestelmän uudelleenrakentamisesta. Yhdysvaltojen 181 suurinta yritystä edustava US Business Roundtable -järjestö hylkäsi elokuussa 2019 pitkään voimassa olleen periaatelinjauksensa siitä, että yritykset ovat olemassa ensisijaisesti palvellakseen osakkeenomistajien etuja. Jatkokseen tämä ulostulo sai syyskuussa arvostetun ja markkinatalouden puolustamisesta tunnetun The Financial Times’in voimallisen ohjelmajulistuksen: kapitalistinen järjestelmä on rakennettava uudelleen.

Molemmissa näissä historiallisen merkittävissä linjauksissa pääviestiksi nousee se, että yritysten uudeksi ohjenuoraksi täytyy ottaa omistajien etua laajemmat tahot eli asiakkaat, henkilöstö ja toimintaympäristö. Suuryritysten toimitusjohtajat lupasivat sitoutuvansa viiden kohdan listaan, johon sisältyi mm. työntekijöiden palkkoihin ja koulutukseen panostaminen, ympäristön suojelu, eettinen toiminta ja paikallisten yhteisöjen tukeminen.

Kuulostaa korvaani osuustoiminnalta.

Aito osuustoimintayritys seisoo kahdella jalalla. Sillä on keskenään sopusoinnussa olevaa kaksi roolia: liiketoimintarooli ja jäsenyhteisörooli. Kuten minkä tahansa yrityksen, osuuskunnankin liiketoiminnan on oltava yli ajan kannattavaa. Poiketen pörssiyhtiöistä osuustoimintayrityksen tulee jäsenyhteisöroolissaan edistää myös jäsentensä ja toimintaympäristönsä menestystä – juuri niitä teemoja, jotka ovat nousseet globaaliin yritysjohdon keskusteluun.

Haluan nostaa keskusteluun yritysten laajemmasta vastuusta osuustoiminnan kahdella tavalla:

1) Osuustoiminta on loistava esimerkki siitä, kuinka toimintaa ja toimintaympäristöä rakennetaan kestävästi ja yhteisöllisesti.
2) Nyt alkaa osuustoimintayritysten kirittäminen parhaaksi mahdolliseksi versiokseen itsestään.

Osuustoimintayrityksistä yhteisöllisyyden suunnannäyttäjiä

Vuosikymmenet osuustoimintayritysten johdossa olleena myönnän tämän virinneen keskustelun inspiroivan minua aivan valtavasti. Totesin nimityshaastattelussa (HS 03/2006) tulevana OP Ryhmän pääjohtajana haluni viedä ryhmää ”pari piirua osuustoiminnan suuntaan”. On luonnollisesti enemmän muiden tehtävä arvioida, mutta ehkä lopputulos oli enemmän kuin pari piirua.

Merkittävin yksittäinen toimi oli OP Ryhmän suurimman liiketoimintayksikön eli Pohjolan lunastus pois pörssistä. Tämä taloudellisiltakin arvoiltaan merkittävä toimi johti ryhmän paluun omistuksellisesti juurilleen eli viime kädessä osuuspankkien jäsenten omistukseen.

Osuustoimintayrityksillä on tässä ajassa todellinen näytön paikka. Etumatka on jo melkoinen: osuustoimintayritysten arvopohja muodostuu juuri siitä, mistä ihmiset – erityisesti nuoret – hakevat merkityksellisyyttä tänä päivänä. Näitä ovat muun muassa vastuullisuus, yhteisöllisyys ja läpinäkyvät arvot. Osuustoimintayrityksillä olisi kaikki työkalut olla työmarkkinoiden varteenotettavin työnantaja.

Kysymys kuuluu: riittääkö etumatka? Onko osuuskuntien tarina kirkas ja aitoudessaan uskottava? Kunkin yrityksen yli ajan menestykseen tähtäävä johtaminen ja kilpailuetujen hyödyntäminen perustuvat parhaimmillaan kyseisen yrityksen oman yhteisömuodon vahvuuksien hyödyntämiseen.

Osuustoiminta aidoimmillaan on kaksoisroolin toteuttamista, jolloin jäsenyhteisörooli on paljon muutakin kuin hyväkään bonusohjelma. Vaaditaan syvällistä osuustoiminnan olemuksen oivaltamista, kovaa kunnianhimoa ja kurinalaisuutta, jotta osuustoimintayritysten viesti ja toimintafilosofia yltävät parhaalle tasolleen.

Kirjoitan osuustoiminnasta pian lisää. Kuinka sinä näet osuustoiminnan tulevaisuuden? Onko niin, että sen suurin haaste on heikko tunnettuus läpi koko yhteiskuntamme?

The post Pöytä on katettu osuustoiminnan uudelle tulemiselle appeared first on Bonfire.fi.

0

Yleinen
Reijo Karhinen

Vietämme tänään maailman ensimmäistä Suomalaisen ruoan päivää ja olen siitä enemmän kuin innoissani. Laajan osallistamisen kautta syntyneessä ja helmikuussa 2019 julkaistussa #Uusialku  raportissani esitin perustettavaksi ruokaketjullemme yhteistä keskustelufoorumia. Selvitystäni tehdessä ajauduin syvälle ruokaketjun syövereihin. Käsissämme on timanttinen tuote – suomalainen ruoka. Tämän tuotteen laatuun luotetaan ja sitä arvostetaan.

Tuotteen erinomaisuudesta huolimatta ruokaketjun sisäisen toiminnan parempaan toimivuuteen kohdistui merkittäviä odotuksia. Huolestuttavaa oli yhteisen tulevaisuudenkuvan puute, yhteisestä ruokastrategiasta puhumattakaan. Nyt positiivinen muutos on kuitenkin käynnissä.

Omat tuntemukseni ruokaketjun yhteisestä tulevaisuudesta ovat useamman piirun verran viime syksyä valoisammat. Kautta aikain ensimmäinen Ruoka Akatemian seminaari on pidetty ja Suomalaisen ruoan päivä on nähnyt päivänvalon. Kiitos maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän, myös uusi ruokaketjua kokoava Yhteinen Ruokapöytä on päätetty perustaa. Olemme hyvällä polulla.

Yhteisen Ruokapöydän ensimmäisenä puheenjohtajana omat ajatukseni liikkuvat vahvasti tulevaisuudessa. Tiedämme, että globaalisti ruuan kysyntä kasvaa. Samalla keskustelu ruuan ja sen tuottamisen ympärillä on lähes räjähtänyt käsiin. Huolimatta tulevaisuuskuvan utuisuudesta haluan luottaa siihen, että haasteellisemmassakin toimintaympäristössä suomalainen ruokaketju ja sen eri osapuolet voivat olla aiempaa vahvempia menestyjiä. Kansakuntana meidän on luotettava ruuantuotantomme vahvuuksiin ja mahdollisuuksiin, meidän on kirkastettava tahtotilamme. Erityisesti meidän on pienenä vahvojen arvojen maana tehtävä enemmän yhdessä.

#Uusialku -raportissani ehdotin, että Yhteisen Ruokapöydän olisi ennen kaikkea tulevaisuuslähtöinen keskustelufoorumi. Olen henkisesti sitoutunut olemaan mukana sellaisessa pöydässä, joka rakentaa tulevaisuuskestävää ruokaketjua. Osaavaa, vastuullista ja kannattavaa. Haluan nostaa esiin sitä, että ruokaketjussa tärkeimmät toimijat ovat luonnollisesti alkutuottajat ja kuluttajat. Vähän oikaisten voitaneen todeta muun ketjun rooliksi jäävän huolehtia siitä, että lopputuotteiden laatu ja hinta tyydyttävät kuluttajia – ja että ne ovat saatavilla oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Samalla kun korostan tuottajien ja kuluttajien roolia, painotan koko ketjun yhteisen panoksen, näkemyksen ja osaamisen merkitystä. Ei ole toista ilman toista.

Mistä meidän pitää yhteisesti keskustella ja miksi?

Tärkein menestysresepti on yhteinen näkemys tulevaisuudenkuvasta: yhteinen strategia. Merkit ovat erittäin vahvat sille, että kuluttajakäyttäytyminen muuttuu muutamassa vuodessa paljon – ja kymmenessä ehkä rajustikin. Ilmastonmuutos ja digitalisaatio saavat yhtä aikaa vaikuttavina superluokan megatrendeinä suuremman kokonaisvaikutuksen aikaan muutamassa vuosikymmenessä kuin me ehkä osaamme hahmottaa. Tarvitsemme toistemme sparrausta ja yhdessä tekemistä – talkoohenkeä.

Toivon, että Yhteinen Ruokapöytä muotoutuu korostuneen vahvasti yhteiseksi keskustelufoorumiksi, jonka toiminta on avointa ja läpinäkyvää. Nyt uudenlaiselta kokoonpanolta, jossa lopulliset tulosvastuulliset ovat läsnä, on ainakin tässä vaiheessa syytä toivoa uudenlaista yhteisyyttä ja rakentavaa vuorovaikutusta sekä laajaa osallistamista. Suomalainen ruoka jos mikä ansaitsee korkean arvostuksen ja vahvan brändin niin meillä kotona kuin ulkomailla.

Tämä arvostus lähtee meistä jokaisesta itsestämme.

The post Suomalaisen ruoan päivä – istutaan yhteiseen ruokapöytään! appeared first on Bonfire.fi.

0

PREVIOUS POSTSPage 1 of 2NO NEW POSTS