Toimintaympäristömme kompleksisuus syvenee vauhdilla. Arvaamattomuus on vahvasti läsnä. Muutos, jonka kohtaamme, ei ole lineaarista. Tulevaisuuden lukutaidolle on kova tarve.  Pelkästään yhtäaikainen siirtymä fossiilitaloudesta ei-fossiiliseen ja ei-digitaalisesta digitaaliseen talouteen haastavat yrityksiä ja organisaatioita uudistumaan rohkeammin kuin koskaan. Samalla on kiire. Jo nyt tarjottimella on valmiina huikea kattaus tunnistettuja muutosajureita parille seuraavalle vuosikymmenelle.

Perinteisten liiketoimintamallien ansainta uhkaa hiipua, nousevat teknologiat pohdituttavat, osaaminen vanhenee petollisen huomaamatta. Kirsi Piha kuvaa tilannetta osuvasti:

Uudistuminen ei ole mahdollista ilman haastamista, rajojen ylittämistä ja rikkomista. Kun haluaa kehittyä, pitää altistua uudelle. Traditio luo mukavuutta, innovaatio edellyttää epämukavuutta.

Kohtaamamme epäjatkuvuuden aikakausi on mielestäni Suomen kannalta lopulta merkittävä mahdollisuus. Molemmissa mainitsemissani megatrendeissä Suomi voi perustellusti olla globaali voittava edelläkävijä. Olemme korkean teknologian osaajia ja arvopohjassamme korostuu vastuullisuus. Pitkälti on kyse kyvystämme lukea tulevaisuutta oikein. Valitettavasti osin jopa halustamme. ”Tulevaisuusvalmius edistää yritysten tuottavuutta ja parantaa suorituskykyä. Tästä huolimatta vain yksi viidestä yrityksestä valmistautuu riittävästi tulevaisuuteen” (Rohrbeck & Kum, 2018) .

Valppaat ja tulevaisuuteen valmistautuvat yritykset havaitsevat jatkuvasti muutoksen aiheuttajia ja ajureita, sekä tutkivat ja tunnustelevat uusia markkinoita ja pyrkivät muokkaamaan toimialan tulevaisuuden pelisääntöjä

Epäjatkuvuuden aika haastaa erityisesti yritysjohtoa näkemään ja johtamaan kaukaa lähelle. Millainen on se todennäköisin toimintaympäristö esim. viiden tai kymmenen vuoden kuluttua, jota kohti olemme kulkemassa? Ja edelleen tulevaisuuskuvan hahmottamisen jälkeen, millaisella strategialla uskomme menestyvämme näin kuvatussa ympäristössä? Mitä suurempaan suunnan muutokseen on tarve, sen enemmän pitää panostaa, strategiaprosessin osana, tulevaisuuskuvan hahmottamista. Perustusten vahvuudesta ei ole varaa tinkiä.

Tulevaisuus enteilee ruokajärjestelmälle rajua murrosta

Ruokajärjestelmämme, jonka ytimen muodostavat alkutuotanto, elintarviketeollisuus ja kauppa, edustaa lähivuosikymmenten yhtä rajuinta murroksen aluetta. Olen tullut tästä entistä vakuuttuneemmaksi saatuani osallistua alkuvuoden aikana keskusteluun ruokajärjestelmämme tulevaisuudesta ”Yhteisen ruokapöydän” puheenjohtajana ja ”Kestävän elvytyksen” työryhmän jäsenenä. 

 Yhteisen ruokapöydän puitteissa veimme läpi prosessin, jonka lopputulemana rakentui ruokajärjestelmämme tulevaisuuskuva 2030. Vahvan keskinäisriippuvuuden vuoksi tässä kokonaisuudessa ei ole toista ilman toista. Menestys arvaamattomassa toimintaympäristössä edellyttää tältä kokonaisuudelta siten tiivistä joukkuepeliä ja sen perustana yhteistä ymmärrystä tulevaisuuden suunnasta.

Onnistunut tulevaisuuskuvaprosessi edellyttää laajaa eri tahojen kuulemista ja sen varmistusta, että arjen ääni tulee varmuudella kuulluksi. Vain niin heikotkin signaalit tulevat tunnistettua ja mukaan keskusteluun. Samalla tavoin sisäsiittoisuuden riittävä rikkominen puoltaa paikkaansa. Tämä pätee kaikkiin yrityksiin ja organisaatioihin.

Yhteisen ruokapöydän kokoonpano tulevaisuuskuvan hahmottamiseen on monipuolisuudessaan otollinen.  Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän sanoin: ”Yhteinen ruokapöytä edustaa järeää koko ruokajärjestelmän asiantuntemusta”. 

Ruokajärjestelmän tulevaisuuskuvassa korostuu kokonaiskestävyyden huomiointi ja siirtymä datatalouteen

Yhteisen ruokapöydän näkemys siitä, minkälaisessa toimintaympäristössä suomalainen ruokajärjestelmä toimii vuonna 2030, kiteytyy seuraaviin 10 kohtaan:

1. Ruokajärjestelmän kokonaiskestävyyden huomioinnista on muodostunut sen kehittämisen ja toiminnan perusta
2. Tuotantolähtöisyydestä on siirrytty selkeästi kohti kysyntälähtöisyyttä. Kuluttajien valinnat ohjaavat ruokaketjun kaikkien osien valintoja.
3. Vastuullisesti tuotetun suomalaisen ruoan ja ruoan tekijöiden arvostus sekä arvonlisä on kasvanut
4. Ruokajärjestelmä on siirtynyt vahvasti datatalouteen
5. Uusien teknologioiden ja digitalisaation nopea globaali kehitys on haastanut myös Suomen ruokajärjestelmää uudistumaan.
6. Ruoan proteiininlähteet ovat monipuolistuneet: kalan ja kasvipohjaisten proteiinien käyttö on lisääntynyt
7. Globaalisti ruoan kysyntä on kasvanut merkittävästi. 
8. Puhtaan veden merkitys on kasvanut.
9. Ruoan jakelukanavat ovat asiakaslähtöisesti monimuotoistuneet ja monipuolistuneet.
10. Suomalaisen elintarvikeketjun rakennemuutos on edennyt merkittävästi. 

Lopputuloksen ohella tulevaisuuskuvan hahmottamisessa hyvin tärkeäksi, joskus jopa tärkeimmäksi tekijäksi, muodostuu itse prosessin vuorovaikutteisuus. Näiden edellä olevien kiteytysten takana onkin paljon sanojen yhteensovittamista ja yhteisen ymmärryksen rakentamista. Tulevaisuuskuva 2030 löytyy kokonaisuudessaan oheisesta linkistä. 

Avoin viestintä on tulevaisuuskuvaprosessin ydintä

Tulevaisuuskuvaprosessin oleellinen osa on viestintä. Onnistunut muutos tarvitsee kumppanikseen strategista viestintää strategiaprosessin jokaisessa vaiheessa. Yritysjohdon tehtävä on toimenkuvansa mukaan kulkea tulevaisuudessa, havainnoida sekä analysoida näkemäänsä ja kokemaansa, olla näkemyksellinen.  Ja ennen kaikkea olla omassa tulevaisuuden hahmotuksessaan avoimesti ja rehellisesti viestivä – sekä sisäisesti että ulkoisesti. Avoimella viestinnällä rakennetaan muutoksen ja epävarmuuden maailmassa luottamusta tulevaan sekä perustaa parempaan sitoutumiseen.

Ruoka koskettaa meitä kaikkia, varmuudella myös tulevaisuudessa. Samalla se, millaisessa toimintaympäristössä sitä tuotetaan, jalostetaan, välitetään ja kulutetaan, muuttuu varmasti. Miten ja mihin suuntaan? Nyt on yhteisen keskustelun aika. Peli on avattu. 

Tulevaisuuskuva yksinään ei muuta vielä mitään. Seuraava askel,  tulevaisuuskuvan pohjalta tehtävät strategiset valinnat, testaavat uskommeko itse hahmottamaamme tulevaisuuteen. Sen verran rohkenen paljastaa omaa näkemystäni, että tämä tulevaisuuskuva mahdollistaa voittajastrategian rakentamisen. Niin koko ruokajärjestelmällemme, kuin myös sen osakokonaisuuksille, yksittäisiltä tiloilta alkaen.   Menestystarinat eivät synny itsestään – ne tehdään. 

The post Tulevaisuuskuva on osa strategiaprosessin ydintä: Case ruokajärjestelmä appeared first on Bonfire.fi.

Olen syntynyt vuonna 1955 Suomeen, joka oli jotakuinkin hiilineutraali ja pääosin tasapainossa ympäröivän luonnon kanssa. Täytin 50 vuotta hetkenä, jolloin hiilidioksidipäästöt olivat Suomessa korkeimmillaan. (kuva 1). Väliin jäävällä ajanjaksolla Suomi vaurastui ja hyvinvointi kasvoi. Bruttokansantuotteemme per capita kymmenkertaistui. Jälkeenpäin on helppo nähdä, kuinka me tuon huikean hyvinvointiharppauksen toteutimme. Samaan aikaan voimme perustellusti sanoa, että luonnon näkökulmasta hinta oli liian kova.

Ilmastomuutoksen etenemiselle voi hakea todisteita tieteiskirjallisuudesta, mutta sen voi kokea myös omakohtaisesti. Ilmastonmuutoksen eteneminen on nopeutunut, kun tarkastelee viime vuosikymmenten keskilämpötilojen nousua. En ole henkilökohtaisesti ilmastonmuutoksen syvä substanssiosaaja. Lähestyn asiaa enemmän arvojeni kautta. Tapa, jolla olemme ylikuluttaneet luonnonvaroja ja järkyttäneet luonnon tasapainoa, ei ole kestävää. Pelkkä arkijärki riittää – näin jälkikäteen – tämän arviointiin.

Kun katson isoa kuvaa, minua on vaikea saada kiihtymään yksittäisten toimien vaikuttavuudesta. Vielä vähemmän ymmärrän vastakkainasettelua. Ongelma koskettaa meitä kaikkia. Myös ratkaisujen on oltava yhteisiä. 

Aistin niin, että yhteiskunnassamme on laaja sitoutuminen haluun olla uudelleen hiilineutraali. Ja mikä oleellisinta, hiilineutraali ja kiertotalouteen perustuva Suomi ei ole kaukainen tavoite, vaan sen pitäisi olla totta jo vuonna 2035. Siis 15 vuodessa! Tervehdin kansallista tavoitettamme ilolla, mutta pohdin samalla kuumeisesti, ymmärrämmekö varmasti, miten haastava yhtälö on jo pelkästään ajallisesti. Taaksepäin katsoen puhuisimme vuodesta 2005. Vaikeutta lisää se, että emme ole mielestäni lausuneet ääneen, että olisimme samanaikaisesti tinkimässä taloudellisesta hyvinvoinnistamme.

Hyvinvointimme on syntymäni jälkeen pitkälti rakentunut fossiilisten polttoaineiden käytön kasvulle. Nyt tehtävämme on rakentaa uskottava polku fossiilisesta taloudesta tulevaisuuden talouteen. Tätä työtä meidän jokaisen on tehtävä ja jokaisena päivänä. Yksikään ratkaisu tai toimenpide ei saa viedä kehitystä vastavirtaan. Meillä on oikeasti kiire, jos aiomme saavuttaa tavoitteemme 15 vuodessa. Ilmastopaneelin selvityksen mukaan meidän nykyisistä noin 56 miljoonan tonnin päästöistä on hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamiseksi leikattava 35 miljoonaa tonnia, eli peräti 60 prosenttia. Vaikka osa noista päästöistä vähennetään jo tehdyillä sitovilla päätöksillä, paljon puuttuu suunnitelmaa tai toimeenpanoa.

Koronan kaltainen pandemia oli tunnistettu erilaisissa riskiskenaarioissa. Silti se yllätti. Olimme globaalisti onnettoman heikosti valmistautuneita. Ilmastokriisi on jo tosiasiassa päällä ja silti olemme toistamassa samaa virhettä. 

Uskottava siirtymä fossiilisesta taloudesta edellyttää meiltä todella rohkeaa ja nopeaa uudistumista yksilöinä, yrityksinä ja yhteiskuntana. Toimintaympäristömme muuttuessa nopeammin kuin koskaan, meillä on käsissämme vaikuttavuudessaan ja nopeudessaan ennenkokematon muutos. Osaamisemme ja liiketoimintamallimme on uudistettava. Kyky pärjätä uudenlaisessa toimintaympäristössä vaatii myös perusteellista asenteiden muutosta ja uutta ansaintaa tukevaa kykyä innovointiin. Lisäksi tarvitaan miljardeihin nousevia yksityisiä ja julkisia investointeja.

Suomen hallitus on Pariisin ilmastokokouksen ja IPCC:n suositusten pohjalta asettanut kunnianhimoisen hiilineutraaliustavoitteen vuodelle 2035. Useiden arvioiden mukaan tämä vaatisi yli miljardin euron lisäinvestointeja vuodessa seuraavat 10-15 vuotta. Julkiset investoinnit voivat vauhdittaa yksityisiä investointeja, mutta on selvää, että leijonanosa investoinneista on oltava yksityisiä. Julkishallinnon ja päätöksentekijöiden tehtävänä on raivata esteet yksityisten investointien tieltä. Ilmastonmuutosta torjuvat investoinnit on saatava vähintään samalle viivalle fossiilitalouden investointien kanssa.

Merkittävä lisähaaste matkallamme kohti hiilineutraaliutta ovat taloudelliset, ratkaisua vailla olevat megaluokan ongelmamme. Julkisen taloutemme kestävyysvaje oli mittava jo ennen koronakriisin aiheuttamaa shokkia. Emme selviydy ikäsidonnaisten kustannusten nousuista hyvinvointivaltion arvoja kunnioittaen ilman talouden kasvun mukanaan tuomaa tulovirtaa. Yhteiskuntana olemme tilanteessa, jossa meidän on selviydyttävä samanaikaisesti sekä poikkeuksellisen vaativista taloudellisista että ympäristöllisistä  haasteista.

Voimme onnistua vain, jos teemme ratkaisuja talouden logiikka mielessämme. Tähän kiertotalousajattelu tarjoaa hyödyllisiä työkaluja.  Siksi suostuin, kun minut pyydettiin johtamaan Kiertotalouden strategista ohjelmaa. Kestävä luonnonvarojen käyttö varmistetaan pitämällä tuotteet ja materiaalit käytössä mahdollisimman pitkään sekä hyödyntämällä sivuvirrat. Kertakäyttökulutuksen sijaan tavaroita ja raaka-aineita jaetaan, vuokrataan, korjataan, päivitetään ja kierrätetään. Elinkaarensa päätteeksi materiaalit palaavat kiertoon tai osaksi uusia tuotteita, ja jätettä syntyy mahdollisimman vähän. Kulutus ei perustu ainoastaan omistamiseen vaan enenevästi palveluiden käyttämiseen.

Onnistuessaan kiertotalous voi todellakin olla uusien markkinoiden luomista ja samalla menestyvän taloutemme uusi perusta.

Yritysjohtajalle tilanne avautuu selkeänä: Meillä on hyvinkin kirkkaana tiedossa sekä ongelma että tavoitetila. Tukeutuen ensisijaisesti suomalaiseen korkeaan osaamiseen olen optimisti sen suhteen, että ratkaisut ovat löydettävissä.  Jopa niin, että väistämättä edessä olevasta siirtymästä on rakennettavissa Suomelle iso uusi mahdollisuus.

The post Suomen muodonmuutos – aikaa 15 vuotta appeared first on Bonfire.fi.

Yksi uusi sivu käännettiin suomalaisen ruuan tarinassa, kun Rinteen ja edelleen Marinin hallituksen ohjelman mukainen yhteinen ruokapöytä kokoontui joulukuun alkupuolella ensimmäiseen tapaamiseensa. Tämän ruokapöydän isäntänä oli ilo aistia jotain sellaista, mistä moni meistä on viime vuosina haaveillut. Moniäänistä, mutta korostuneen rakentavaa, laadukasta ja toinen toistaan arvostavaa tulevaisuuslähtöistä keskustelua.

Ei myöskään jäänyt epäselväksi, etteivätkö kaikki ruokaketjun keskeiset toimijat olisi ylpeitä suomalaisesta ruuasta, ja etteikö sen merkitystä koko kansakuntaa yhdistävänä tekijänä tunnistettaisi. Keskustelussa oli aistittavissa vilpitöntä innostuneisuutta ja aitoa ylpeyttä saada olla yksi osa ruokaketjua, jonka perusta – suomalainen ruoka – edustaa puhtaudessaan ja turvallisuudessaan maailman huippua. Tälle pohjalle on hyvä alkaa rakentaa konkretiaa. Kotimaisen ruuan arvostus on nosteessa. Ajoitus lisäpotkulle on otollinen.

Nappasin keskustelusta muutaman sitaatin, jotka omalla tavallaan kuvaavat yhteisen ruokapöydän jäsenten halua asettaa työskentelymme rima korkealle:

”Suomi voisi olla ruokatuotannon Tesla, edelläkävijä, jota ei heti oteta vakavasti mutta jonka data pystyisi todentamaan, että toimimme kestävämmin kuin kukaan muu.”

Olen vakuuttunut, että yhteisen ruokapöydän jäsenten jakamaton yhteinen näkemys lähtee halusta katsoa todella korostuneesti vain tulevaisuuteen. Ruokajärjestelmän toimintaympäristö on käytettävissä olevaan aikaan nähden ja kohti uutta vuosikymmentä kuljettaessa nopeammassa muutoksessa kuin ehkä koskaan.

”Meidän tulisi löytää konsensus siihen, että ruokatuotannon koko ketju maassamme saataisiin seuraavalle tasolle. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että voisimme rakentaa yhtenäistä maa- ja ruokabrändiä sen sijaan, että yritämme elvyttää väkisin vanhoja rakenteita.”

Digitalisaatio ja ilmastonmuutos superluokan megatrendeinä kirittävät ruokajärjestelmäämme uudistumaan nopeammin kuin koskaan. Tästä seuraa väistämättä myös se, että meillä on oltava halu ja valmius muokata asenteitamme, ajatteluamme sekä osaamistamme ruokaketjun kaikissa osissa nopeammin kuin koskaan. Globaali kilpailu haastaa koko ketjua. Pärjätäksemme meidän on löydettävä oikeita, kestäviä kilpailuetuja.

Oleellista on ymmärtää, että kuskin paikalla on nyt suomalainen kuluttaja. Hänellä on vahva ote tulevaisuuden suunnannäyttäjänä. Uutta teknologiaa hyödyntävä kuluttaja johtaa itse asiassa tätä globaalia murrosta tekemällä arvojensa ja tarpeidensa mukaisia valintoja yhä lisääntyvien vaihtoehtojen välillä. Kuluttajien arvostusten muuttumisen äärellä koko ruokajärjestelmän on oltava nöyränä. Olemme uudella tiellä, tiellä jolla mahdollisuutta U-käännökseen ei ole.

”Kyettäisiin etenemään suurimpien yhteisten nimittäjien kautta- eikä erkanemaan pienimpien erottavien tekijöiden kautta.”

Juuri nyt, tällaisten muutosvoimien paineessa suomalaisen ruoka-alan on järkevää katsoa tulevaan yhdessä. Tähän yhteinen ruokapöytä on jo puitteiltaan ja kokoonpanoltaan valmis. Korkeatasoisen aivoriihen yhteisöllisyys syntyy kokonaisuuden arvostamisesta. Jäsenet edustavat yksilöinä omaa osaamisalaansa, eivät taustaorganisaatioitaan.

Katse oli vahvasti tulevaisuudessa tänään uuden #yhteinenruokapöytä valmistelupalaverissa. Lupaava uusi alku. Moniäänisesti, mutta avoimen rakentavasti ja hyvällä fiiliksellä saatiin piirrettyä yhteinen iso kuva mihin tähdätä. Tulevaisuuskuvan kautta konkretiaan. #perästäkuuluupic.twitter.com/HuAcbd3gs1

— Reijo Karhinen (@ReijoKarhinen) December 9, 2019

Toimeksiantomme on laaja – mistä aloitamme?

Yhteisen ruokapöydän asettamiskirjeessä todetaan, että yhteinen ruokapöytä on tulevaisuuslähtöinen keskustelufoorumi, joka yleisellä tasolla:

1) Määrittää ruokaketjun toimintaympäristön pitkän aikavälin tulevaisuuskuvan.
2) Määrittää koko ruokaketjun tahtotilan, strategian ja tarvittavat ylätason tavoitteet.
3) Edistää rakentavan keskustelu- ja viestintäilmapiirin luomista suomalaisen ruuan ympärille.
4) Nostaa suomalaisen ruuan arvostusta ja edistää ruokakulttuuriamme.
5) Kirkastaa suomalaisen ruuan brändiä niin kotimaassa kuin ulkomailla.
6) Edistää vientiä sekä edistää koko ruokaketjun ja sen eri osien, myös kuluttajien etua.

Työmme ytimessä on taloudellisesti menestyvä ja kestävään elämäntapaan nojautuva ruokajärjestelmä. Aiomme kokoontua tulevana vuonna keskimäärin joka toinen kuukausi. Aloitamme yhteisen tulevaisuudenkuvan rakentamisella. Millainen on toimintaympäristömme kymmenen vuoden kuluttua? Tämä on aivan keskeinen kysymys. Tiedämme, että muutos tulee olemaan radikaali, mutta millainen? Etenemme siitä yhteiseen kansallisen strategisen tahtotilan määrittelyyn ja edelleen tarvittaviin toimenpiteisiin. Noteerasimme jo ensimmäisessä tapaamisessamme ministeri Jari Lepän lupauksen: ”Politiikka ei tule olemaan suomalaisen ruokajärjestelmän kehittämistyön tekemisen esteenä.”

Lähtökohtamme tulee olemaan avoin työskentelytapa. Luotamme siihen, että vain avoin vuorovaikutus kasvattaa luottamusta tulevaan ja lisää tarvittavaa muutosälykkyyttä. Päästyämme riittävän pitkälle omassa työskentelyssämme, hyödynnämme uutta teknologiaa ja altistamme osallistamalla ajattelumme laajaan, kaikkien suomalaisten kuulemiseen.

Vuorovaikutus on kaiken keskiössä: millaisena sinä haluat nähdä suomalaisen ruoan tukevaisuuden? Jatketaan keskustelua Twitterissä!

The post Yhteinen ruokapöytä katsoo tulevaisuuteen appeared first on Bonfire.fi.

Osuuskuntiemme yhteenlaskettu jäsenmäärä Suomessa on yli 7 miljoonaa henkilöä. Näiden jäsenten löyhä sitoutuminen ja passiivisuus omistajina on iso haaste, jopa iso riski. Vain omistajuutensa tunnistava jäsen osaa käyttää omistajalle kuuluvaa valtaa. Osuuskunta tarvitsee ja ansaitsee omistajien aktiivisen osallistumisen.

Ei ole yritystä ilman omistajaa. Jokaisesta yrityksestä on löydettävä tunnistettavissa oleva omistaja. Taho, jonka valtaa mikään muu yrityksen sidosryhmä ei voi ylittää.

Kun kysytään, ketkä osuuskunnat omistavat, vastaus on helppo: jäsenet. Entä kuka aidosti käyttää osuuskunnissa omistajille kuuluvaa valtaa? Onko vastaus yhtä selkeä? Teoriassa kyllä, käytännössä ei niinkään.

Näen ilmeisen heikkouden, jopa riskin, osuuskuntien jäsenten huolettomuudessa. Mahdollisuus vaikuttaa oman osuuskunnan asioihin ei nouse lähellekään kärkeä, kun jäseniltä kysytään jäsenyyden perustetta eri osuuskunnissa. (Kantar TNS 2017 Pellervo)

Saman tutkimuksen mukaan osuustoiminnan yleinen tunnettuus on varsin heikkoa. Tulos on hurjassa ristiriidassa sen kanssa, että Suomi arvioidaan yleisesti maailman osuustoiminnallisimmaksi maaksi ja niin monella keskeisellä alalla osuuskunnat käyttävät erittäin merkittävää taloudellista valtaa.

Osuustoiminnan kurssillamme Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella sama huoli nousee vahvasti esiin opiskelijoiden puheenvuoroissa: ”Onko asiakasomistajuus oikea kilpailuetu, jos suurin osa osuuskunnan jäsenistä ei miellä itseään aidoksi omistajaksi ja vallankäyttäjäksi?” kysyi opiskelija erittäin osuvasti.

Jotta osuustoiminnan syvät arvot ja rooli vaihtoehtoisena organisaatiomallina toteutuisi, tarvitaan ainakin näitä toimia:

• Omistajien tietoisuuden kirkastaminen omasta roolistaan. Niin oikeuksista kuin velvoitteista.
• Omistajilta operatiiviseen johtoon ulottuvan strategisen päätöksentekoketjun katkeamattomuuden varmistaminen
• Osuuskuntien hyvä hallinnointi vähintään samalle tasolle kuin julkisilla osakeyhtiöillä.

Omistaja- ja asiakasroolien yhteisyys ja erillisyys

Tilannetta, jossa asiakkuus ja omistajuus yhtyvät, pidetään yleisesti kuluttajaosuuskunnissa vahvuutena ja lisäarvoa tuottavana. Sama koskee tuottajaosuuskuntia, joissa asiakkaan roolia edustaa tuottaja. Asiakkuuden ja omistajuuden yhtyessä samaan henkilöön vältytään siltä mahdolliselta vastakkainasettelulta, joka on sisäänrakennettu pörssiyhtiön rakenteeseen. Osuuskunnissa ei tarvitse pohtia sitä, heikentääkö omistajien korkea osinkovaade yrityksen hintakilpailukykyä.

Osuuskuntien suhtautuminen omistajiinsa on yhtä kirjavaa kuin käsitteistö. Omistajiin viitataan termeillä kuten: jäsen, asiakasomistaja, omistaja-asiakas, omistajajäsen, jäsenomistaja, tuottaja, tuottajajäsen, jäsentuottaja. Jopa sanalla asiakas saatetaan asiayhteydestä riippuen tarkoittaa myös jäsenasiakkaan omistajaroolia.

Kun asiakkuus ja omistajuus yhtyvät, vaarana on asiakasnäkökulman painottuminen omistajuuden kustannuksella. On täysin luonnollista, että jokapäiväisessä arjen operatiivisessa toiminnassa asiakkuus korostuu. Muistamme omistajuuden silloin, kun on edustajistovaalit ja ehkä silloinkin, kun bonukset kilahtavat tilille. Erityisesti kuluttajaosuuskunnissa osuuskunnan jäseneksi liittymistä harvoin perusteltaneen halulla päästä käyttämään omistajan valtaa.

Tästä seuraa riski, että sekä asiakas että osuuskunta itse unohtavat jäsenen omistajaroolin. Ja jos näin tapahtuu, valtasuhteet voivat kääntyä päälaelleen. Omistajan valta on asiakkaan valtaa syvällisempää ja viime kädessä vahvempaa. Vaikka asiakas kukkaroineen käyttää lopullista valtaa kaikissa markkinataloudessa toimivissa yhtiöissä, omistajalla on valta JA vastuu yrityksen tulevaisuuden linjauksista ja myös muun ohessa johdon valinnasta.

Osuuskunnilla on Suomessa poikkeuksellisen laaja liiketoiminta sekä kymmenien ja kymmenien miljardien pääomat. Osuuskuntien jäsenillä on lopullinen vastuu tämän taloudellisen voiman ohjaamisesta omistamansa yrityksen liiketoiminnallisia tavoitteita tukien. Samalla heillä on mahdollisuus jäsenyhteisöroolissaan rakentaa edelläkävijänä tulevaisuuskestävää Suomea.

Yli ajan on tärkeää, että osuuskunnan omistajuus ei hämärry. Sanonta ”valta on sillä, joka sen ottaa” realisoituu hyvin helposti osuuskunnissa. Jäsenten heikko tietämys oikeuksistaan ja velvoitteistaan osuuskunnan omistajina edesauttaa vallan keskittymistä ja valumista ylisuhteisesti toimivalle johdolle.

Pörssiyhtiöiden osakkeenomistajien oikeuksia säädellään omalla Euroopan Unionin komission antamalla direktiivillä. Muutoinkin sijoittajien suoja julkisesti noteeratuissa yrityksissä on säädellympi kuin esimerkiksi jäsenen asema kokoluokaltaan pörssiyhti-öihin rinnastettavissa osuuskunnissa. Osuuskuntien jäsenet eivät itse ole järjestäyty-neet edunvalvonnallisesti yhtenä ryhmänä. Ei ole olemassa Suomen Osakesäästäjät ry tai vastaavan kaltaista toimijaa. Miksi ei? Pitäisikö olla?

Varsinkin isojen osuuskuntien markkinoinnissa hehkutetaan usein jäsenten lukumäärää. Vähemmälle huomiolle jää jäsentoiminnan laatu. Sisällöllisesti rikkaampaa olisi korostaa jäsenten osallistumisaktiviteetteja kuten osallistumista edustajistovaaleihin tai digiaikaan sopivaa neuvoa antavaa aivoriihityyppistä omistajien osallistamista Se olisi enemmän osuustoiminnan perusfilosofian mukaista.

Mitä mieltä sinä olet? Jatketaan keskustelua Twitterissä!

Kirjoitin aiemmin syksyllä osuustoiminnan uudesta tulemisesta täällä.

The post Osuustoimintayrityksiltä puuttuu tiedostava omistaja appeared first on Bonfire.fi.

Olen suurella mielenkiinnolla seurannut viime kuukausien keskustelua kapitalistisen järjestelmän uudelleenrakentamisesta. Yhdysvaltojen 181 suurinta yritystä edustava US Business Roundtable -järjestö hylkäsi elokuussa 2019 pitkään voimassa olleen periaatelinjauksensa siitä, että yritykset ovat olemassa ensisijaisesti palvellakseen osakkeenomistajien etuja. Jatkokseen tämä ulostulo sai syyskuussa arvostetun ja markkinatalouden puolustamisesta tunnetun The Financial Times’in voimallisen ohjelmajulistuksen: kapitalistinen järjestelmä on rakennettava uudelleen.

Molemmissa näissä historiallisen merkittävissä linjauksissa pääviestiksi nousee se, että yritysten uudeksi ohjenuoraksi täytyy ottaa omistajien etua laajemmat tahot eli asiakkaat, henkilöstö ja toimintaympäristö. Suuryritysten toimitusjohtajat lupasivat sitoutuvansa viiden kohdan listaan, johon sisältyi mm. työntekijöiden palkkoihin ja koulutukseen panostaminen, ympäristön suojelu, eettinen toiminta ja paikallisten yhteisöjen tukeminen.

Kuulostaa korvaani osuustoiminnalta.

Aito osuustoimintayritys seisoo kahdella jalalla. Sillä on keskenään sopusoinnussa olevaa kaksi roolia: liiketoimintarooli ja jäsenyhteisörooli. Kuten minkä tahansa yrityksen, osuuskunnankin liiketoiminnan on oltava yli ajan kannattavaa. Poiketen pörssiyhtiöistä osuustoimintayrityksen tulee jäsenyhteisöroolissaan edistää myös jäsentensä ja toimintaympäristönsä menestystä – juuri niitä teemoja, jotka ovat nousseet globaaliin yritysjohdon keskusteluun.

Haluan nostaa keskusteluun yritysten laajemmasta vastuusta osuustoiminnan kahdella tavalla:

1) Osuustoiminta on loistava esimerkki siitä, kuinka toimintaa ja toimintaympäristöä rakennetaan kestävästi ja yhteisöllisesti.
2) Nyt alkaa osuustoimintayritysten kirittäminen parhaaksi mahdolliseksi versiokseen itsestään.

Osuustoimintayrityksistä yhteisöllisyyden suunnannäyttäjiä

Vuosikymmenet osuustoimintayritysten johdossa olleena myönnän tämän virinneen keskustelun inspiroivan minua aivan valtavasti. Totesin nimityshaastattelussa (HS 03/2006) tulevana OP Ryhmän pääjohtajana haluni viedä ryhmää ”pari piirua osuustoiminnan suuntaan”. On luonnollisesti enemmän muiden tehtävä arvioida, mutta ehkä lopputulos oli enemmän kuin pari piirua.

Merkittävin yksittäinen toimi oli OP Ryhmän suurimman liiketoimintayksikön eli Pohjolan lunastus pois pörssistä. Tämä taloudellisiltakin arvoiltaan merkittävä toimi johti ryhmän paluun omistuksellisesti juurilleen eli viime kädessä osuuspankkien jäsenten omistukseen.

Osuustoimintayrityksillä on tässä ajassa todellinen näytön paikka. Etumatka on jo melkoinen: osuustoimintayritysten arvopohja muodostuu juuri siitä, mistä ihmiset – erityisesti nuoret – hakevat merkityksellisyyttä tänä päivänä. Näitä ovat muun muassa vastuullisuus, yhteisöllisyys ja läpinäkyvät arvot. Osuustoimintayrityksillä olisi kaikki työkalut olla työmarkkinoiden varteenotettavin työnantaja.

Kysymys kuuluu: riittääkö etumatka? Onko osuuskuntien tarina kirkas ja aitoudessaan uskottava? Kunkin yrityksen yli ajan menestykseen tähtäävä johtaminen ja kilpailuetujen hyödyntäminen perustuvat parhaimmillaan kyseisen yrityksen oman yhteisömuodon vahvuuksien hyödyntämiseen.

Osuustoiminta aidoimmillaan on kaksoisroolin toteuttamista, jolloin jäsenyhteisörooli on paljon muutakin kuin hyväkään bonusohjelma. Vaaditaan syvällistä osuustoiminnan olemuksen oivaltamista, kovaa kunnianhimoa ja kurinalaisuutta, jotta osuustoimintayritysten viesti ja toimintafilosofia yltävät parhaalle tasolleen.

Kirjoitan osuustoiminnasta pian lisää. Kuinka sinä näet osuustoiminnan tulevaisuuden? Onko niin, että sen suurin haaste on heikko tunnettuus läpi koko yhteiskuntamme?

The post Pöytä on katettu osuustoiminnan uudelle tulemiselle appeared first on Bonfire.fi.

Vietämme tänään maailman ensimmäistä Suomalaisen ruoan päivää ja olen siitä enemmän kuin innoissani. Laajan osallistamisen kautta syntyneessä ja helmikuussa 2019 julkaistussa #Uusialku  raportissani esitin perustettavaksi ruokaketjullemme yhteistä keskustelufoorumia. Selvitystäni tehdessä ajauduin syvälle ruokaketjun syövereihin. Käsissämme on timanttinen tuote – suomalainen ruoka. Tämän tuotteen laatuun luotetaan ja sitä arvostetaan.

Tuotteen erinomaisuudesta huolimatta ruokaketjun sisäisen toiminnan parempaan toimivuuteen kohdistui merkittäviä odotuksia. Huolestuttavaa oli yhteisen tulevaisuudenkuvan puute, yhteisestä ruokastrategiasta puhumattakaan. Nyt positiivinen muutos on kuitenkin käynnissä.

Omat tuntemukseni ruokaketjun yhteisestä tulevaisuudesta ovat useamman piirun verran viime syksyä valoisammat. Kautta aikain ensimmäinen Ruoka Akatemian seminaari on pidetty ja Suomalaisen ruoan päivä on nähnyt päivänvalon. Kiitos maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän, myös uusi ruokaketjua kokoava Yhteinen Ruokapöytä on päätetty perustaa. Olemme hyvällä polulla.

Yhteisen Ruokapöydän ensimmäisenä puheenjohtajana omat ajatukseni liikkuvat vahvasti tulevaisuudessa. Tiedämme, että globaalisti ruuan kysyntä kasvaa. Samalla keskustelu ruuan ja sen tuottamisen ympärillä on lähes räjähtänyt käsiin. Huolimatta tulevaisuuskuvan utuisuudesta haluan luottaa siihen, että haasteellisemmassakin toimintaympäristössä suomalainen ruokaketju ja sen eri osapuolet voivat olla aiempaa vahvempia menestyjiä. Kansakuntana meidän on luotettava ruuantuotantomme vahvuuksiin ja mahdollisuuksiin, meidän on kirkastettava tahtotilamme. Erityisesti meidän on pienenä vahvojen arvojen maana tehtävä enemmän yhdessä.

#Uusialku -raportissani ehdotin, että Yhteisen Ruokapöydän olisi ennen kaikkea tulevaisuuslähtöinen keskustelufoorumi. Olen henkisesti sitoutunut olemaan mukana sellaisessa pöydässä, joka rakentaa tulevaisuuskestävää ruokaketjua. Osaavaa, vastuullista ja kannattavaa. Haluan nostaa esiin sitä, että ruokaketjussa tärkeimmät toimijat ovat luonnollisesti alkutuottajat ja kuluttajat. Vähän oikaisten voitaneen todeta muun ketjun rooliksi jäävän huolehtia siitä, että lopputuotteiden laatu ja hinta tyydyttävät kuluttajia – ja että ne ovat saatavilla oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Samalla kun korostan tuottajien ja kuluttajien roolia, painotan koko ketjun yhteisen panoksen, näkemyksen ja osaamisen merkitystä. Ei ole toista ilman toista.

Mistä meidän pitää yhteisesti keskustella ja miksi?

Tärkein menestysresepti on yhteinen näkemys tulevaisuudenkuvasta: yhteinen strategia. Merkit ovat erittäin vahvat sille, että kuluttajakäyttäytyminen muuttuu muutamassa vuodessa paljon – ja kymmenessä ehkä rajustikin. Ilmastonmuutos ja digitalisaatio saavat yhtä aikaa vaikuttavina superluokan megatrendeinä suuremman kokonaisvaikutuksen aikaan muutamassa vuosikymmenessä kuin me ehkä osaamme hahmottaa. Tarvitsemme toistemme sparrausta ja yhdessä tekemistä – talkoohenkeä.

Toivon, että Yhteinen Ruokapöytä muotoutuu korostuneen vahvasti yhteiseksi keskustelufoorumiksi, jonka toiminta on avointa ja läpinäkyvää. Nyt uudenlaiselta kokoonpanolta, jossa lopulliset tulosvastuulliset ovat läsnä, on ainakin tässä vaiheessa syytä toivoa uudenlaista yhteisyyttä ja rakentavaa vuorovaikutusta sekä laajaa osallistamista. Suomalainen ruoka jos mikä ansaitsee korkean arvostuksen ja vahvan brändin niin meillä kotona kuin ulkomailla.

Tämä arvostus lähtee meistä jokaisesta itsestämme.

The post Suomalaisen ruoan päivä – istutaan yhteiseen ruokapöytään! appeared first on Bonfire.fi.