Your address will show here +12 34 56 78
Yleinen

Toimintaympäristömme kompleksisuus syvenee vauhdilla. Arvaamattomuus on vahvasti läsnä. Muutos, jonka kohtaamme, ei ole lineaarista. Tulevaisuuden lukutaidolle on kova tarve.  Pelkästään yhtäaikainen siirtymä fossiilitaloudesta ei-fossiiliseen ja ei-digitaalisesta digitaaliseen talouteen haastavat yrityksiä ja organisaatioita uudistumaan rohkeammin kuin koskaan. Samalla on kiire. Jo nyt tarjottimella on valmiina huikea kattaus tunnistettuja muutosajureita parille seuraavalle vuosikymmenelle.

Perinteisten liiketoimintamallien ansainta uhkaa hiipua, nousevat teknologiat pohdituttavat, osaaminen vanhenee petollisen huomaamatta. Kirsi Piha kuvaa tilannetta osuvasti:

Uudistuminen ei ole mahdollista ilman haastamista, rajojen ylittämistä ja rikkomista. Kun haluaa kehittyä, pitää altistua uudelle. Traditio luo mukavuutta, innovaatio edellyttää epämukavuutta.

Kohtaamamme epäjatkuvuuden aikakausi on mielestäni Suomen kannalta lopulta merkittävä mahdollisuus. Molemmissa mainitsemissani megatrendeissä Suomi voi perustellusti olla globaali voittava edelläkävijä. Olemme korkean teknologian osaajia ja arvopohjassamme korostuu vastuullisuus. Pitkälti on kyse kyvystämme lukea tulevaisuutta oikein. Valitettavasti osin jopa halustamme. ”Tulevaisuusvalmius edistää yritysten tuottavuutta ja parantaa suorituskykyä. Tästä huolimatta vain yksi viidestä yrityksestä valmistautuu riittävästi tulevaisuuteen” (Rohrbeck & Kum, 2018) .

Valppaat ja tulevaisuuteen valmistautuvat yritykset havaitsevat jatkuvasti muutoksen aiheuttajia ja ajureita, sekä tutkivat ja tunnustelevat uusia markkinoita ja pyrkivät muokkaamaan toimialan tulevaisuuden pelisääntöjä

Epäjatkuvuuden aika haastaa erityisesti yritysjohtoa näkemään ja johtamaan kaukaa lähelle. Millainen on se todennäköisin toimintaympäristö esim. viiden tai kymmenen vuoden kuluttua, jota kohti olemme kulkemassa? Ja edelleen tulevaisuuskuvan hahmottamisen jälkeen, millaisella strategialla uskomme menestyvämme näin kuvatussa ympäristössä? Mitä suurempaan suunnan muutokseen on tarve, sen enemmän pitää panostaa, strategiaprosessin osana, tulevaisuuskuvan hahmottamista. Perustusten vahvuudesta ei ole varaa tinkiä.

Tulevaisuus enteilee ruokajärjestelmälle rajua murrosta

Ruokajärjestelmämme, jonka ytimen muodostavat alkutuotanto, elintarviketeollisuus ja kauppa, edustaa lähivuosikymmenten yhtä rajuinta murroksen aluetta. Olen tullut tästä entistä vakuuttuneemmaksi saatuani osallistua alkuvuoden aikana keskusteluun ruokajärjestelmämme tulevaisuudesta ”Yhteisen ruokapöydän” puheenjohtajana ja ”Kestävän elvytyksen” työryhmän jäsenenä. 

 Yhteisen ruokapöydän puitteissa veimme läpi prosessin, jonka lopputulemana rakentui ruokajärjestelmämme tulevaisuuskuva 2030. Vahvan keskinäisriippuvuuden vuoksi tässä kokonaisuudessa ei ole toista ilman toista. Menestys arvaamattomassa toimintaympäristössä edellyttää tältä kokonaisuudelta siten tiivistä joukkuepeliä ja sen perustana yhteistä ymmärrystä tulevaisuuden suunnasta.

Onnistunut tulevaisuuskuvaprosessi edellyttää laajaa eri tahojen kuulemista ja sen varmistusta, että arjen ääni tulee varmuudella kuulluksi. Vain niin heikotkin signaalit tulevat tunnistettua ja mukaan keskusteluun. Samalla tavoin sisäsiittoisuuden riittävä rikkominen puoltaa paikkaansa. Tämä pätee kaikkiin yrityksiin ja organisaatioihin.

Yhteisen ruokapöydän kokoonpano tulevaisuuskuvan hahmottamiseen on monipuolisuudessaan otollinen.  Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän sanoin: ”Yhteinen ruokapöytä edustaa järeää koko ruokajärjestelmän asiantuntemusta”. 

Ruokajärjestelmän tulevaisuuskuvassa korostuu kokonaiskestävyyden huomiointi ja siirtymä datatalouteen

Yhteisen ruokapöydän näkemys siitä, minkälaisessa toimintaympäristössä suomalainen ruokajärjestelmä toimii vuonna 2030, kiteytyy seuraaviin 10 kohtaan:

  1. Ruokajärjestelmän kokonaiskestävyyden huomioinnista on muodostunut sen kehittämisen ja toiminnan perusta
  2. Tuotantolähtöisyydestä on siirrytty selkeästi kohti kysyntälähtöisyyttä. Kuluttajien valinnat ohjaavat ruokaketjun kaikkien osien valintoja.
  3. Vastuullisesti tuotetun suomalaisen ruoan ja ruoan tekijöiden arvostus sekä arvonlisä on kasvanut
  4. Ruokajärjestelmä on siirtynyt vahvasti datatalouteen
  5. Uusien teknologioiden ja digitalisaation nopea globaali kehitys on haastanut myös Suomen ruokajärjestelmää uudistumaan.
  6. Ruoan proteiininlähteet ovat monipuolistuneet: kalan ja kasvipohjaisten proteiinien käyttö on lisääntynyt
  7. Globaalisti ruoan kysyntä on kasvanut merkittävästi. 
  8. Puhtaan veden merkitys on kasvanut.
  9. Ruoan jakelukanavat ovat asiakaslähtöisesti monimuotoistuneet ja monipuolistuneet.
  10. Suomalaisen elintarvikeketjun rakennemuutos on edennyt merkittävästi. 

 

Lopputuloksen ohella tulevaisuuskuvan hahmottamisessa hyvin tärkeäksi, joskus jopa tärkeimmäksi tekijäksi, muodostuu itse prosessin vuorovaikutteisuus. Näiden edellä olevien kiteytysten takana onkin paljon sanojen yhteensovittamista ja yhteisen ymmärryksen rakentamista. Tulevaisuuskuva 2030 löytyy kokonaisuudessaan oheisesta linkistä

Avoin viestintä on tulevaisuuskuvaprosessin ydintä

Tulevaisuuskuvaprosessin oleellinen osa on viestintä. Onnistunut muutos tarvitsee kumppanikseen strategista viestintää strategiaprosessin jokaisessa vaiheessa. Yritysjohdon tehtävä on toimenkuvansa mukaan kulkea tulevaisuudessa, havainnoida sekä analysoida näkemäänsä ja kokemaansa, olla näkemyksellinen.  Ja ennen kaikkea olla omassa tulevaisuuden hahmotuksessaan avoimesti ja rehellisesti viestivä – sekä sisäisesti että ulkoisesti. Avoimella viestinnällä rakennetaan muutoksen ja epävarmuuden maailmassa luottamusta tulevaan sekä perustaa parempaan sitoutumiseen.

Ruoka koskettaa meitä kaikkia, varmuudella myös tulevaisuudessa. Samalla se, millaisessa toimintaympäristössä sitä tuotetaan, jalostetaan, välitetään ja kulutetaan, muuttuu varmasti. Miten ja mihin suuntaan? Nyt on yhteisen keskustelun aika. Peli on avattu. 

Tulevaisuuskuva yksinään ei muuta vielä mitään. Seuraava askel,  tulevaisuuskuvan pohjalta tehtävät strategiset valinnat, testaavat uskommeko itse hahmottamaamme tulevaisuuteen. Sen verran rohkenen paljastaa omaa näkemystäni, että tämä tulevaisuuskuva mahdollistaa voittajastrategian rakentamisen. Niin koko ruokajärjestelmällemme, kuin myös sen osakokonaisuuksille, yksittäisiltä tiloilta alkaen.   Menestystarinat eivät synny itsestään – ne tehdään. 

 

The post Tulevaisuuskuva on osa strategiaprosessin ydintä: Case ruokajärjestelmä appeared first on Bonfire.fi.

0

Yleinen

Olen syntynyt vuonna 1955 Suomeen, joka oli jotakuinkin hiilineutraali ja pääosin tasapainossa ympäröivän luonnon kanssa. Täytin 50 vuotta hetkenä, jolloin hiilidioksidipäästöt olivat Suomessa korkeimmillaan. (kuva 1). Väliin jäävällä ajanjaksolla Suomi vaurastui ja hyvinvointi kasvoi. Bruttokansantuotteemme per capita kymmenkertaistui. Jälkeenpäin on helppo nähdä, kuinka me tuon huikean hyvinvointiharppauksen toteutimme. Samaan aikaan voimme perustellusti sanoa, että luonnon näkökulmasta hinta oli liian kova.

Ilmastomuutoksen etenemiselle voi hakea todisteita tieteiskirjallisuudesta, mutta sen voi kokea myös omakohtaisesti. Ilmastonmuutoksen eteneminen on nopeutunut, kun tarkastelee viime vuosikymmenten keskilämpötilojen nousua. En ole henkilökohtaisesti ilmastonmuutoksen syvä substanssiosaaja. Lähestyn asiaa enemmän arvojeni kautta. Tapa, jolla olemme ylikuluttaneet luonnonvaroja ja järkyttäneet luonnon tasapainoa, ei ole kestävää. Pelkkä arkijärki riittää – näin jälkikäteen – tämän arviointiin.

Kun katson isoa kuvaa, minua on vaikea saada kiihtymään yksittäisten toimien vaikuttavuudesta. Vielä vähemmän ymmärrän vastakkainasettelua. Ongelma koskettaa meitä kaikkia. Myös ratkaisujen on oltava yhteisiä. 

Aistin niin, että yhteiskunnassamme on laaja sitoutuminen haluun olla uudelleen hiilineutraali. Ja mikä oleellisinta, hiilineutraali ja kiertotalouteen perustuva Suomi ei ole kaukainen tavoite, vaan sen pitäisi olla totta jo vuonna 2035. Siis 15 vuodessa! Tervehdin kansallista tavoitettamme ilolla, mutta pohdin samalla kuumeisesti, ymmärrämmekö varmasti, miten haastava yhtälö on jo pelkästään ajallisesti. Taaksepäin katsoen puhuisimme vuodesta 2005. Vaikeutta lisää se, että emme ole mielestäni lausuneet ääneen, että olisimme samanaikaisesti tinkimässä taloudellisesta hyvinvoinnistamme.

Hyvinvointimme on syntymäni jälkeen pitkälti rakentunut fossiilisten polttoaineiden käytön kasvulle. Nyt tehtävämme on rakentaa uskottava polku fossiilisesta taloudesta tulevaisuuden talouteen. Tätä työtä meidän jokaisen on tehtävä ja jokaisena päivänä. Yksikään ratkaisu tai toimenpide ei saa viedä kehitystä vastavirtaan. Meillä on oikeasti kiire, jos aiomme saavuttaa tavoitteemme 15 vuodessa. Ilmastopaneelin selvityksen mukaan meidän nykyisistä noin 56 miljoonan tonnin päästöistä on hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamiseksi leikattava 35 miljoonaa tonnia, eli peräti 60 prosenttia. Vaikka osa noista päästöistä vähennetään jo tehdyillä sitovilla päätöksillä, paljon puuttuu suunnitelmaa tai toimeenpanoa.

Koronan kaltainen pandemia oli tunnistettu erilaisissa riskiskenaarioissa. Silti se yllätti. Olimme globaalisti onnettoman heikosti valmistautuneita. Ilmastokriisi on jo tosiasiassa päällä ja silti olemme toistamassa samaa virhettä. 

Uskottava siirtymä fossiilisesta taloudesta edellyttää meiltä todella rohkeaa ja nopeaa uudistumista yksilöinä, yrityksinä ja yhteiskuntana. Toimintaympäristömme muuttuessa nopeammin kuin koskaan, meillä on käsissämme vaikuttavuudessaan ja nopeudessaan ennenkokematon muutos. Osaamisemme ja liiketoimintamallimme on uudistettava. Kyky pärjätä uudenlaisessa toimintaympäristössä vaatii myös perusteellista asenteiden muutosta ja uutta ansaintaa tukevaa kykyä innovointiin. Lisäksi tarvitaan miljardeihin nousevia yksityisiä ja julkisia investointeja.

Suomen hallitus on Pariisin ilmastokokouksen ja IPCC:n suositusten pohjalta asettanut kunnianhimoisen hiilineutraaliustavoitteen vuodelle 2035. Useiden arvioiden mukaan tämä vaatisi yli miljardin euron lisäinvestointeja vuodessa seuraavat 10-15 vuotta. Julkiset investoinnit voivat vauhdittaa yksityisiä investointeja, mutta on selvää, että leijonanosa investoinneista on oltava yksityisiä. Julkishallinnon ja päätöksentekijöiden tehtävänä on raivata esteet yksityisten investointien tieltä. Ilmastonmuutosta torjuvat investoinnit on saatava vähintään samalle viivalle fossiilitalouden investointien kanssa.

Merkittävä lisähaaste matkallamme kohti hiilineutraaliutta ovat taloudelliset, ratkaisua vailla olevat megaluokan ongelmamme. Julkisen taloutemme kestävyysvaje oli mittava jo ennen koronakriisin aiheuttamaa shokkia. Emme selviydy ikäsidonnaisten kustannusten nousuista hyvinvointivaltion arvoja kunnioittaen ilman talouden kasvun mukanaan tuomaa tulovirtaa. Yhteiskuntana olemme tilanteessa, jossa meidän on selviydyttävä samanaikaisesti sekä poikkeuksellisen vaativista taloudellisista että ympäristöllisistä  haasteista.

Voimme onnistua vain, jos teemme ratkaisuja talouden logiikka mielessämme. Tähän kiertotalousajattelu tarjoaa hyödyllisiä työkaluja.  Siksi suostuin, kun minut pyydettiin johtamaan Kiertotalouden strategista ohjelmaa. Kestävä luonnonvarojen käyttö varmistetaan pitämällä tuotteet ja materiaalit käytössä mahdollisimman pitkään sekä hyödyntämällä sivuvirrat. Kertakäyttökulutuksen sijaan tavaroita ja raaka-aineita jaetaan, vuokrataan, korjataan, päivitetään ja kierrätetään. Elinkaarensa päätteeksi materiaalit palaavat kiertoon tai osaksi uusia tuotteita, ja jätettä syntyy mahdollisimman vähän. Kulutus ei perustu ainoastaan omistamiseen vaan enenevästi palveluiden käyttämiseen.

Onnistuessaan kiertotalous voi todellakin olla uusien markkinoiden luomista ja samalla menestyvän taloutemme uusi perusta.

Yritysjohtajalle tilanne avautuu selkeänä: Meillä on hyvinkin kirkkaana tiedossa sekä ongelma että tavoitetila. Tukeutuen ensisijaisesti suomalaiseen korkeaan osaamiseen olen optimisti sen suhteen, että ratkaisut ovat löydettävissä.  Jopa niin, että väistämättä edessä olevasta siirtymästä on rakennettavissa Suomelle iso uusi mahdollisuus.

The post Suomen muodonmuutos – aikaa 15 vuotta appeared first on Bonfire.fi.

0

Yleinen
Reijo Karhinen

Yksi uusi sivu käännettiin suomalaisen ruuan tarinassa, kun Rinteen ja edelleen Marinin hallituksen ohjelman mukainen yhteinen ruokapöytä kokoontui joulukuun alkupuolella ensimmäiseen tapaamiseensa. Tämän ruokapöydän isäntänä oli ilo aistia jotain sellaista, mistä moni meistä on viime vuosina haaveillut. Moniäänistä, mutta korostuneen rakentavaa, laadukasta ja toinen toistaan arvostavaa tulevaisuuslähtöistä keskustelua.

Ei myöskään jäänyt epäselväksi, etteivätkö kaikki ruokaketjun keskeiset toimijat olisi ylpeitä suomalaisesta ruuasta, ja etteikö sen merkitystä koko kansakuntaa yhdistävänä tekijänä tunnistettaisi. Keskustelussa oli aistittavissa vilpitöntä innostuneisuutta ja aitoa ylpeyttä saada olla yksi osa ruokaketjua, jonka perusta – suomalainen ruoka – edustaa puhtaudessaan ja turvallisuudessaan maailman huippua. Tälle pohjalle on hyvä alkaa rakentaa konkretiaa. Kotimaisen ruuan arvostus on nosteessa. Ajoitus lisäpotkulle on otollinen.

Nappasin keskustelusta muutaman sitaatin, jotka omalla tavallaan kuvaavat yhteisen ruokapöydän jäsenten halua asettaa työskentelymme rima korkealle:

”Suomi voisi olla ruokatuotannon Tesla, edelläkävijä, jota ei heti oteta vakavasti mutta jonka data pystyisi todentamaan, että toimimme kestävämmin kuin kukaan muu.”

Olen vakuuttunut, että yhteisen ruokapöydän jäsenten jakamaton yhteinen näkemys lähtee halusta katsoa todella korostuneesti vain tulevaisuuteen. Ruokajärjestelmän toimintaympäristö on käytettävissä olevaan aikaan nähden ja kohti uutta vuosikymmentä kuljettaessa nopeammassa muutoksessa kuin ehkä koskaan.

”Meidän tulisi löytää konsensus siihen, että ruokatuotannon koko ketju maassamme saataisiin seuraavalle tasolle. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että voisimme rakentaa yhtenäistä maa- ja ruokabrändiä sen sijaan, että yritämme elvyttää väkisin vanhoja rakenteita.”

Digitalisaatio ja ilmastonmuutos superluokan megatrendeinä kirittävät ruokajärjestelmäämme uudistumaan nopeammin kuin koskaan. Tästä seuraa väistämättä myös se, että meillä on oltava halu ja valmius muokata asenteitamme, ajatteluamme sekä osaamistamme ruokaketjun kaikissa osissa nopeammin kuin koskaan. Globaali kilpailu haastaa koko ketjua. Pärjätäksemme meidän on löydettävä oikeita, kestäviä kilpailuetuja.

Oleellista on ymmärtää, että kuskin paikalla on nyt suomalainen kuluttaja. Hänellä on vahva ote tulevaisuuden suunnannäyttäjänä. Uutta teknologiaa hyödyntävä kuluttaja johtaa itse asiassa tätä globaalia murrosta tekemällä arvojensa ja tarpeidensa mukaisia valintoja yhä lisääntyvien vaihtoehtojen välillä. Kuluttajien arvostusten muuttumisen äärellä koko ruokajärjestelmän on oltava nöyränä. Olemme uudella tiellä, tiellä jolla mahdollisuutta U-käännökseen ei ole.

”Kyettäisiin etenemään suurimpien yhteisten nimittäjien kautta- eikä erkanemaan pienimpien erottavien tekijöiden kautta.”

Juuri nyt, tällaisten muutosvoimien paineessa suomalaisen ruoka-alan on järkevää katsoa tulevaan yhdessä. Tähän yhteinen ruokapöytä on jo puitteiltaan ja kokoonpanoltaan valmis. Korkeatasoisen aivoriihen yhteisöllisyys syntyy kokonaisuuden arvostamisesta. Jäsenet edustavat yksilöinä omaa osaamisalaansa, eivät taustaorganisaatioitaan.

Toimeksiantomme on laaja – mistä aloitamme?

Yhteisen ruokapöydän asettamiskirjeessä todetaan, että yhteinen ruokapöytä on tulevaisuuslähtöinen keskustelufoorumi, joka yleisellä tasolla:

1) Määrittää ruokaketjun toimintaympäristön pitkän aikavälin tulevaisuuskuvan.
2) Määrittää koko ruokaketjun tahtotilan, strategian ja tarvittavat ylätason tavoitteet.
3) Edistää rakentavan keskustelu- ja viestintäilmapiirin luomista suomalaisen ruuan ympärille.
4) Nostaa suomalaisen ruuan arvostusta ja edistää ruokakulttuuriamme.
5) Kirkastaa suomalaisen ruuan brändiä niin kotimaassa kuin ulkomailla.
6) Edistää vientiä sekä edistää koko ruokaketjun ja sen eri osien, myös kuluttajien etua.

Työmme ytimessä on taloudellisesti menestyvä ja kestävään elämäntapaan nojautuva ruokajärjestelmä. Aiomme kokoontua tulevana vuonna keskimäärin joka toinen kuukausi. Aloitamme yhteisen tulevaisuudenkuvan rakentamisella. Millainen on toimintaympäristömme kymmenen vuoden kuluttua? Tämä on aivan keskeinen kysymys. Tiedämme, että muutos tulee olemaan radikaali, mutta millainen? Etenemme siitä yhteiseen kansallisen strategisen tahtotilan määrittelyyn ja edelleen tarvittaviin toimenpiteisiin. Noteerasimme jo ensimmäisessä tapaamisessamme ministeri Jari Lepän lupauksen: ”Politiikka ei tule olemaan suomalaisen ruokajärjestelmän kehittämistyön tekemisen esteenä.”

Lähtökohtamme tulee olemaan avoin työskentelytapa. Luotamme siihen, että vain avoin vuorovaikutus kasvattaa luottamusta tulevaan ja lisää tarvittavaa muutosälykkyyttä. Päästyämme riittävän pitkälle omassa työskentelyssämme, hyödynnämme uutta teknologiaa ja altistamme osallistamalla ajattelumme laajaan, kaikkien suomalaisten kuulemiseen.

Vuorovaikutus on kaiken keskiössä: millaisena sinä haluat nähdä suomalaisen ruoan tukevaisuuden? Jatketaan keskustelua Twitterissä!

The post Yhteinen ruokapöytä katsoo tulevaisuuteen appeared first on Bonfire.fi.

0

Yleinen
Reijo Karhinen

Osuuskuntiemme yhteenlaskettu jäsenmäärä Suomessa on yli 7 miljoonaa henkilöä. Näiden jäsenten löyhä sitoutuminen ja passiivisuus omistajina on iso haaste, jopa iso riski. Vain omistajuutensa tunnistava jäsen osaa käyttää omistajalle kuuluvaa valtaa. Osuuskunta tarvitsee ja ansaitsee omistajien aktiivisen osallistumisen.

Ei ole yritystä ilman omistajaa. Jokaisesta yrityksestä on löydettävä tunnistettavissa oleva omistaja. Taho, jonka valtaa mikään muu yrityksen sidosryhmä ei voi ylittää.

Kun kysytään, ketkä osuuskunnat omistavat, vastaus on helppo: jäsenet. Entä kuka aidosti käyttää osuuskunnissa omistajille kuuluvaa valtaa? Onko vastaus yhtä selkeä? Teoriassa kyllä, käytännössä ei niinkään.

Näen ilmeisen heikkouden, jopa riskin, osuuskuntien jäsenten huolettomuudessa. Mahdollisuus vaikuttaa oman osuuskunnan asioihin ei nouse lähellekään kärkeä, kun jäseniltä kysytään jäsenyyden perustetta eri osuuskunnissa. (Kantar TNS 2017 Pellervo)

Saman tutkimuksen mukaan osuustoiminnan yleinen tunnettuus on varsin heikkoa. Tulos on hurjassa ristiriidassa sen kanssa, että Suomi arvioidaan yleisesti maailman osuustoiminnallisimmaksi maaksi ja niin monella keskeisellä alalla osuuskunnat käyttävät erittäin merkittävää taloudellista valtaa.

Osuustoiminnan kurssillamme Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella sama huoli nousee vahvasti esiin opiskelijoiden puheenvuoroissa: ”Onko asiakasomistajuus oikea kilpailuetu, jos suurin osa osuuskunnan jäsenistä ei miellä itseään aidoksi omistajaksi ja vallankäyttäjäksi?” kysyi opiskelija erittäin osuvasti.

Jotta osuustoiminnan syvät arvot ja rooli vaihtoehtoisena organisaatiomallina toteutuisi, tarvitaan ainakin näitä toimia:

  • Omistajien tietoisuuden kirkastaminen omasta roolistaan. Niin oikeuksista kuin velvoitteista.
  • Omistajilta operatiiviseen johtoon ulottuvan strategisen päätöksentekoketjun katkeamattomuuden varmistaminen
  • Osuuskuntien hyvä hallinnointi vähintään samalle tasolle kuin julkisilla osakeyhtiöillä.

Omistaja- ja asiakasroolien yhteisyys ja erillisyys

Tilannetta, jossa asiakkuus ja omistajuus yhtyvät, pidetään yleisesti kuluttajaosuuskunnissa vahvuutena ja lisäarvoa tuottavana. Sama koskee tuottajaosuuskuntia, joissa asiakkaan roolia edustaa tuottaja. Asiakkuuden ja omistajuuden yhtyessä samaan henkilöön vältytään siltä mahdolliselta vastakkainasettelulta, joka on sisäänrakennettu pörssiyhtiön rakenteeseen. Osuuskunnissa ei tarvitse pohtia sitä, heikentääkö omistajien korkea osinkovaade yrityksen hintakilpailukykyä.

Osuuskuntien suhtautuminen omistajiinsa on yhtä kirjavaa kuin käsitteistö. Omistajiin viitataan termeillä kuten: jäsen, asiakasomistaja, omistaja-asiakas, omistajajäsen, jäsenomistaja, tuottaja, tuottajajäsen, jäsentuottaja. Jopa sanalla asiakas saatetaan asiayhteydestä riippuen tarkoittaa myös jäsenasiakkaan omistajaroolia.

Kun asiakkuus ja omistajuus yhtyvät, vaarana on asiakasnäkökulman painottuminen omistajuuden kustannuksella. On täysin luonnollista, että jokapäiväisessä arjen operatiivisessa toiminnassa asiakkuus korostuu. Muistamme omistajuuden silloin, kun on edustajistovaalit ja ehkä silloinkin, kun bonukset kilahtavat tilille. Erityisesti kuluttajaosuuskunnissa osuuskunnan jäseneksi liittymistä harvoin perusteltaneen halulla päästä käyttämään omistajan valtaa.

Tästä seuraa riski, että sekä asiakas että osuuskunta itse unohtavat jäsenen omistajaroolin. Ja jos näin tapahtuu, valtasuhteet voivat kääntyä päälaelleen. Omistajan valta on asiakkaan valtaa syvällisempää ja viime kädessä vahvempaa. Vaikka asiakas kukkaroineen käyttää lopullista valtaa kaikissa markkinataloudessa toimivissa yhtiöissä, omistajalla on valta JA vastuu yrityksen tulevaisuuden linjauksista ja myös muun ohessa johdon valinnasta.

Osuuskunnilla on Suomessa poikkeuksellisen laaja liiketoiminta sekä kymmenien ja kymmenien miljardien pääomat. Osuuskuntien jäsenillä on lopullinen vastuu tämän taloudellisen voiman ohjaamisesta omistamansa yrityksen liiketoiminnallisia tavoitteita tukien. Samalla heillä on mahdollisuus jäsenyhteisöroolissaan rakentaa edelläkävijänä tulevaisuuskestävää Suomea.

Yli ajan on tärkeää, että osuuskunnan omistajuus ei hämärry. Sanonta ”valta on sillä, joka sen ottaa” realisoituu hyvin helposti osuuskunnissa. Jäsenten heikko tietämys oikeuksistaan ja velvoitteistaan osuuskunnan omistajina edesauttaa vallan keskittymistä ja valumista ylisuhteisesti toimivalle johdolle.

Pörssiyhtiöiden osakkeenomistajien oikeuksia säädellään omalla Euroopan Unionin komission antamalla direktiivillä. Muutoinkin sijoittajien suoja julkisesti noteeratuissa yrityksissä on säädellympi kuin esimerkiksi jäsenen asema kokoluokaltaan pörssiyhti-öihin rinnastettavissa osuuskunnissa. Osuuskuntien jäsenet eivät itse ole järjestäyty-neet edunvalvonnallisesti yhtenä ryhmänä. Ei ole olemassa Suomen Osakesäästäjät ry tai vastaavan kaltaista toimijaa. Miksi ei? Pitäisikö olla?

Varsinkin isojen osuuskuntien markkinoinnissa hehkutetaan usein jäsenten lukumäärää. Vähemmälle huomiolle jää jäsentoiminnan laatu. Sisällöllisesti rikkaampaa olisi korostaa jäsenten osallistumisaktiviteetteja kuten osallistumista edustajistovaaleihin tai digiaikaan sopivaa neuvoa antavaa aivoriihityyppistä omistajien osallistamista Se olisi enemmän osuustoiminnan perusfilosofian mukaista.

 

Mitä mieltä sinä olet? Jatketaan keskustelua Twitterissä!

Kirjoitin aiemmin syksyllä osuustoiminnan uudesta tulemisesta täällä.

The post Osuustoimintayrityksiltä puuttuu tiedostava omistaja appeared first on Bonfire.fi.

0

Yleinen
Reijo Karhinen

Olen suurella mielenkiinnolla seurannut viime kuukausien keskustelua kapitalistisen järjestelmän uudelleenrakentamisesta. Yhdysvaltojen 181 suurinta yritystä edustava US Business Roundtable -järjestö hylkäsi elokuussa 2019 pitkään voimassa olleen periaatelinjauksensa siitä, että yritykset ovat olemassa ensisijaisesti palvellakseen osakkeenomistajien etuja. Jatkokseen tämä ulostulo sai syyskuussa arvostetun ja markkinatalouden puolustamisesta tunnetun The Financial Times’in voimallisen ohjelmajulistuksen: kapitalistinen järjestelmä on rakennettava uudelleen.

Molemmissa näissä historiallisen merkittävissä linjauksissa pääviestiksi nousee se, että yritysten uudeksi ohjenuoraksi täytyy ottaa omistajien etua laajemmat tahot eli asiakkaat, henkilöstö ja toimintaympäristö. Suuryritysten toimitusjohtajat lupasivat sitoutuvansa viiden kohdan listaan, johon sisältyi mm. työntekijöiden palkkoihin ja koulutukseen panostaminen, ympäristön suojelu, eettinen toiminta ja paikallisten yhteisöjen tukeminen.

Kuulostaa korvaani osuustoiminnalta.

Aito osuustoimintayritys seisoo kahdella jalalla. Sillä on keskenään sopusoinnussa olevaa kaksi roolia: liiketoimintarooli ja jäsenyhteisörooli. Kuten minkä tahansa yrityksen, osuuskunnankin liiketoiminnan on oltava yli ajan kannattavaa. Poiketen pörssiyhtiöistä osuustoimintayrityksen tulee jäsenyhteisöroolissaan edistää myös jäsentensä ja toimintaympäristönsä menestystä – juuri niitä teemoja, jotka ovat nousseet globaaliin yritysjohdon keskusteluun.

Haluan nostaa keskusteluun yritysten laajemmasta vastuusta osuustoiminnan kahdella tavalla:

1) Osuustoiminta on loistava esimerkki siitä, kuinka toimintaa ja toimintaympäristöä rakennetaan kestävästi ja yhteisöllisesti.
2) Nyt alkaa osuustoimintayritysten kirittäminen parhaaksi mahdolliseksi versiokseen itsestään.

Osuustoimintayrityksistä yhteisöllisyyden suunnannäyttäjiä

Vuosikymmenet osuustoimintayritysten johdossa olleena myönnän tämän virinneen keskustelun inspiroivan minua aivan valtavasti. Totesin nimityshaastattelussa (HS 03/2006) tulevana OP Ryhmän pääjohtajana haluni viedä ryhmää ”pari piirua osuustoiminnan suuntaan”. On luonnollisesti enemmän muiden tehtävä arvioida, mutta ehkä lopputulos oli enemmän kuin pari piirua.

Merkittävin yksittäinen toimi oli OP Ryhmän suurimman liiketoimintayksikön eli Pohjolan lunastus pois pörssistä. Tämä taloudellisiltakin arvoiltaan merkittävä toimi johti ryhmän paluun omistuksellisesti juurilleen eli viime kädessä osuuspankkien jäsenten omistukseen.

Osuustoimintayrityksillä on tässä ajassa todellinen näytön paikka. Etumatka on jo melkoinen: osuustoimintayritysten arvopohja muodostuu juuri siitä, mistä ihmiset – erityisesti nuoret – hakevat merkityksellisyyttä tänä päivänä. Näitä ovat muun muassa vastuullisuus, yhteisöllisyys ja läpinäkyvät arvot. Osuustoimintayrityksillä olisi kaikki työkalut olla työmarkkinoiden varteenotettavin työnantaja.

Kysymys kuuluu: riittääkö etumatka? Onko osuuskuntien tarina kirkas ja aitoudessaan uskottava? Kunkin yrityksen yli ajan menestykseen tähtäävä johtaminen ja kilpailuetujen hyödyntäminen perustuvat parhaimmillaan kyseisen yrityksen oman yhteisömuodon vahvuuksien hyödyntämiseen.

Osuustoiminta aidoimmillaan on kaksoisroolin toteuttamista, jolloin jäsenyhteisörooli on paljon muutakin kuin hyväkään bonusohjelma. Vaaditaan syvällistä osuustoiminnan olemuksen oivaltamista, kovaa kunnianhimoa ja kurinalaisuutta, jotta osuustoimintayritysten viesti ja toimintafilosofia yltävät parhaalle tasolleen.

Kirjoitan osuustoiminnasta pian lisää. Kuinka sinä näet osuustoiminnan tulevaisuuden? Onko niin, että sen suurin haaste on heikko tunnettuus läpi koko yhteiskuntamme?

The post Pöytä on katettu osuustoiminnan uudelle tulemiselle appeared first on Bonfire.fi.

0

Yleinen
Reijo Karhinen

Vietämme tänään maailman ensimmäistä Suomalaisen ruoan päivää ja olen siitä enemmän kuin innoissani. Laajan osallistamisen kautta syntyneessä ja helmikuussa 2019 julkaistussa #Uusialku  raportissani esitin perustettavaksi ruokaketjullemme yhteistä keskustelufoorumia. Selvitystäni tehdessä ajauduin syvälle ruokaketjun syövereihin. Käsissämme on timanttinen tuote – suomalainen ruoka. Tämän tuotteen laatuun luotetaan ja sitä arvostetaan.

Tuotteen erinomaisuudesta huolimatta ruokaketjun sisäisen toiminnan parempaan toimivuuteen kohdistui merkittäviä odotuksia. Huolestuttavaa oli yhteisen tulevaisuudenkuvan puute, yhteisestä ruokastrategiasta puhumattakaan. Nyt positiivinen muutos on kuitenkin käynnissä.

Omat tuntemukseni ruokaketjun yhteisestä tulevaisuudesta ovat useamman piirun verran viime syksyä valoisammat. Kautta aikain ensimmäinen Ruoka Akatemian seminaari on pidetty ja Suomalaisen ruoan päivä on nähnyt päivänvalon. Kiitos maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän, myös uusi ruokaketjua kokoava Yhteinen Ruokapöytä on päätetty perustaa. Olemme hyvällä polulla.

Yhteisen Ruokapöydän ensimmäisenä puheenjohtajana omat ajatukseni liikkuvat vahvasti tulevaisuudessa. Tiedämme, että globaalisti ruuan kysyntä kasvaa. Samalla keskustelu ruuan ja sen tuottamisen ympärillä on lähes räjähtänyt käsiin. Huolimatta tulevaisuuskuvan utuisuudesta haluan luottaa siihen, että haasteellisemmassakin toimintaympäristössä suomalainen ruokaketju ja sen eri osapuolet voivat olla aiempaa vahvempia menestyjiä. Kansakuntana meidän on luotettava ruuantuotantomme vahvuuksiin ja mahdollisuuksiin, meidän on kirkastettava tahtotilamme. Erityisesti meidän on pienenä vahvojen arvojen maana tehtävä enemmän yhdessä.

#Uusialku -raportissani ehdotin, että Yhteisen Ruokapöydän olisi ennen kaikkea tulevaisuuslähtöinen keskustelufoorumi. Olen henkisesti sitoutunut olemaan mukana sellaisessa pöydässä, joka rakentaa tulevaisuuskestävää ruokaketjua. Osaavaa, vastuullista ja kannattavaa. Haluan nostaa esiin sitä, että ruokaketjussa tärkeimmät toimijat ovat luonnollisesti alkutuottajat ja kuluttajat. Vähän oikaisten voitaneen todeta muun ketjun rooliksi jäävän huolehtia siitä, että lopputuotteiden laatu ja hinta tyydyttävät kuluttajia – ja että ne ovat saatavilla oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Samalla kun korostan tuottajien ja kuluttajien roolia, painotan koko ketjun yhteisen panoksen, näkemyksen ja osaamisen merkitystä. Ei ole toista ilman toista.

Mistä meidän pitää yhteisesti keskustella ja miksi?

Tärkein menestysresepti on yhteinen näkemys tulevaisuudenkuvasta: yhteinen strategia. Merkit ovat erittäin vahvat sille, että kuluttajakäyttäytyminen muuttuu muutamassa vuodessa paljon – ja kymmenessä ehkä rajustikin. Ilmastonmuutos ja digitalisaatio saavat yhtä aikaa vaikuttavina superluokan megatrendeinä suuremman kokonaisvaikutuksen aikaan muutamassa vuosikymmenessä kuin me ehkä osaamme hahmottaa. Tarvitsemme toistemme sparrausta ja yhdessä tekemistä – talkoohenkeä.

Toivon, että Yhteinen Ruokapöytä muotoutuu korostuneen vahvasti yhteiseksi keskustelufoorumiksi, jonka toiminta on avointa ja läpinäkyvää. Nyt uudenlaiselta kokoonpanolta, jossa lopulliset tulosvastuulliset ovat läsnä, on ainakin tässä vaiheessa syytä toivoa uudenlaista yhteisyyttä ja rakentavaa vuorovaikutusta sekä laajaa osallistamista. Suomalainen ruoka jos mikä ansaitsee korkean arvostuksen ja vahvan brändin niin meillä kotona kuin ulkomailla.

Tämä arvostus lähtee meistä jokaisesta itsestämme.

The post Suomalaisen ruoan päivä – istutaan yhteiseen ruokapöytään! appeared first on Bonfire.fi.

0

Johtaminen, Kestävä kehitys, Reijo Karhinen, Suomi, Talous, Tulevaisuus, Uudistuva Suomi
Reijo Karhinen

Suomi on hyvä maa. Se oli sitä ennen eduskuntavaaleja ja myös niiden jälkeen. Uskon, että Suomi on hyvä maa myös alkavan vaalikauden jälkeenkin. Tulevina viikkoina valmisteluun nousee uuden hallituksemme ohjelma. Iso kysymys on, tuleeko siihen sisältymään nykyajan vaatimaa riittävää intohimoa uudistaa yhteiskuntaamme rohkeasti ja tulevaisuuskestävästi. Hyväkin voi olla aina vaan parempi.

Hyvinvointiyhteiskuntamme luo turvallisuutta ja luottamusta tulevaan. Väärä hyvänolon tunne tai edellisen vaalikauden hallituksen pääpuolueen kohtalo ei saa luoda pelkotilaa, joka estäisi keskeisten poliittisten päättäjien liikkumisen myös epämukavuusalueillaan. Yksi hyvän maan keskeinen ominaisuus on, että se tarjoaa suotuisat olosuhteet yrityksille ja niiden onnistumiselle työn tarjonnassa.

Mielellään näkisin, että uusi hallitusohjelmamme nimettäisiin otsikolla: ”Kohti tulevaisuuskestävää Suomea” Millainen on minun tulevaisuuskestävän Suomen kivijalka?

Osaava. Suomen menestyksen perusta on osaamisessa. Se on vahvuutemme, jonka eteen joudumme lähivuosina ja vuosikymmeninä tekemään rajusti töitä. Jo nyt on nähtävissä, miten osaamispääomasta on tullut merkittävämpi niukkuustekijä kuin euromääräisestä omasta tai vieraasta pääomasta. Osaavasta työvoimasta on laajalti pulaa. Työn murros koskettaa jokaista suomalaista tavalla tai toisella ja samalla se on merkittävä haaste suomalaiselle osaamiselle. Huomisen osaamisen turvaamiseksi meidän on nopeasti arkipäiväistettävä sekä luotava sisältö toimenpideohjelmineen jatkuvan oppimisen toimintamallille. Kansallisen osaamispääoman – laajasti ymmärrettynä – kasvattaminen on nostettava yhteiseksi strategiseksi painopistealueeksi.

Uudistuva. Edelläkävijyys vaatii edelläkävijän asennetta niin yritysjohdolta kuin tulevalta poliittiselta hallitukselta. Globaalissa maailmassa käydään nyt myös valtioiden välistä kisaa kyvystä uudistua. Kaikkialla on rakenteita ja normeja, jotka ovat syntyneet maailmaan, jota ei enää ole. Meillä Suomessa on jäänyt aivan liian vähälle yhteinen pohdinta yhteisestä tulevaisuudenkuvastamme. Mikä on se toimintaympäristö, jonka kohtaamme ja minkä roolin Suomi haluaa siinä viitekehyksessä itselleen rakentaa. On muistettava, että yritykset rakentavat visionsa kansakunnan vision ympärille, joten on välttämätöntä, että tuleva hallitusohjelma luo riittävää näkemystä, vakautta, pitkäjänteisyyttä ja uskottavuutta.

Uutta teknologiaa laajasti hyödyntävä. Meneillään olevassa neljännessä ja teknologiavetoisessa teollisessa vallankumouksessa Suomi on vahvuuksiensa kautta paalupaikalla tai ainakin sen tuntumassa. Katsoessamme tulevia vuosikymmeniä, globaalissa kilpailussa pärjäävät ne maat, jotka ovat vahvuuksiensa mukaan edelläkävijöitä uusien teknologioiden kehittämisessä ja soveltamisessa. Tekoäly, alustatalous ja erilaiset innovaatiot materiaaliteknologioissa tulevat sekä mullistamaan nykyisiä elinkeinoja että luomaan uudenlaisia talouden ajureita. Suomesta on rakennettavissa Euroopan johtava tekoäly-, digitalisaatio- ja alustatalousmaa, jossa yksityinen yritystoiminta menestyy ja julkinen sektori tukee innovatiivisen toimintaympäristön rakentumista. Kansallisen tekoälyohjelman loppuraportti Edelläkävijänä tekoälyaikaan (14.3.2019) on ansiokas ja kunnianhimoinen. Positiivinen valonpilkahdus.

Vastuullinen ja oikeudenmukainen. Suomalainen arvomaailma tukeutuu isosti vastuullisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Arvoina nämä ovat vahvuutemme ja niistä meidät tunnetaan. Tulevaisuuskestävä Suomi on vastuullisten ja oikeudenmukaisten päätösten Suomi. Ne kattavat laajalti koko elämän kirjomme. Heikoimmista huolehtimisen ja hyvinvointiyhteiskunnan terveiden periaatteiden kunnioittamisen. Nyt ja lähivuosikymmeninä päähuomion saa ja yli kaiken nousee ilmastonmuutoksen estäminen. Tässä vakavaakin vakavammassa teemassa koetellaan kansakuntamme vastuullisuutta aivan uusissa mittasuhteissa. On suorastaan surullista, että keskustelumme ilmastoinmuutoksesta kulminoituu niin vahvasti syyllistämiseen. Ilmastonmuutoksen ehkäisyä koskevat kirjaukset hallitusohjelmassa tulisi olla rohkeat mutta samalla pääosin koko kansakunnan hyväksymät.

Luottamuspääomaa kasvattava. Me suomalaiset luotamme toisiimme tavalla, joka on eurooppalaista huippua. Tämä on pienen kansakunnan etu ja vahvuus, sillä osaamispääoman ohella uudistuminen vaatii rakennusaineekseen luottamuspääomaa. Luottamusta tulevaan pohjustetaan onnistuneella vuorovaikutuksella. Uudistuvassa maailmassa tiedolla on valtava uuden liiketoiminnan ja ansainnan voima. Datatalous rakentuu tasepohjaista liiketoimintamaailmaa selvästi enemmän luottamuspääoman varaan. Tulevaisuuskestävässä Suomessa luottamuspääoma on edelleen osa sopimisen ja sopimuksissa pitäytymisen kulttuuria mutta myös entistä vahvemmin avoimen datan vaatimaa eettisyyden korostamista.

Taloudeltaan terve. Huolimatta, että taustani viittaa vahvasti pankkitoimintaan, edustan kantaa, että mikään sukupolvi ei voi elää yli varojensa. Emme saa synnyttää velkaa, joka jää tulevien sukupolvien rasitteeksi. Tulevaisuuskestävän Suomen talous rakentuu työnteon, yrittämisen ja omistamisen kannustavuuteen.

Tiivistäen kuvaamani tulevaisuuskestävä Suomi on sellainen, jollaisen haluamme rakentaa omille lapsillemme ja heidän jälkeensä tuleville. Tasavaltamme presidenttiä, Sauli Niinistöä siteeraten: ”Nuoret vaativat tämän päivän päätöksentekijöiltä uudenlaista päättäväisyyttä. Heidän ääntään on kuultava, sillä he ovat todellisia asianomistajia”

The post Kohti tulevaisuuskestävää Suomea appeared first on Bonfire.fi.

0

ruokaselvitys, ruuantuotanto, Uudistuva Suomi, yhteistyö
Reijo Karhinen

Kun pääministeri juhannuksen alla soitti ja tiedusteli valmiuttani lähteä selvittämään keinoja Suomen maatalouden kannattavuuden parantamiseksi, huomasin palanneeni lähtöruutuun. Olen pienen maatilan poika. Tunsin nuorena vahvaa tunnepohjaista vetoa jäädä viljelemään kotitilaa. Kävimme asiasta keskustelun isäni kanssa niin keskikoulun kuin vielä lukionkin jälkeen. Muistan tarkkaan isäni viisaat sanat: ”Kyllä se on mahdollista, mutta kokemuksesta sanon, että elannon saanti ei tule olemaan helppoa. Mieti vakavasti muitakin vaihtoehtoja.”

45 vuotta myöhemmin pohdin jälleen suomalaisen maatilayrittäjän menestymisen mahdollisuuksia. Nyt kokeneena yritysjohtajana ja talousmiehenä.

Niin, kannattaako Suomessa ryhtyä maatilayrittäjäksi 2020-luvun kynnyksellä? Miten haavoittuva Suomi olisikaan ilman omaa ruokatuotantoa? Haluan uskoa, että omalla ruokatuotannollamme on yksistään turvallisuusnäkökulmasta kumpuava vahva kansan tuki. Samalla tutkimukset osoittavat, miten korkealle suomalaiset arvostavat kotimaista puhdasta ja turvallista ruokaa. Rakenteiden on kuitenkin muututtava, että elinkeino säilyisi.

Kun yritysjohtajana tuijotan viimeisen parin vuosikymmenen aikaista maataloutemme yrittäjätulon kehitystä kuvaavaa ja trendinomaisesti laskevaa käyrää, pohdin kuinka monta toimitusjohtajaa olisi erotettu matkan varrella, jos kyseessä olisi yhden yksittäisen yrityksen tulosura. Varmasti aika monta. Pohdin luonnollisesti, mitkä ovat juurisyyt suorastaan surkeaan kehitykseen: Onko tällä ”yrityksellä” ollut kirkasta strategiaa? Miten tätä kokonaisuutta on johdettu? Missä on omistajan ääni? Taloudellisen lukutaidonkin perään voisi kysellä. Yli kahdenkymmenen vuoden pituinen alamäki ei selity pelkillä katovuosilla. Jossain mättää.

Yhteinen epäonnistuminen on käännettävissä yhteiseksi voitoksi

Maatilayrittäjän liikkumavara on rajattu. Maatalouden harjoittamista säädellään, valvotaan, ohjataan ja luvitetaan vahvasti niin EU:n kuin kansallisen normiston kautta. Samalla tukipolitiikalla ohjataan ratkaisevalla tavalla viljelijän valintoja. Se, että maataloutemme on ajautunut kannattavuuskriisiin, on yhteisen epäonnistumisen lopputulema. Hyväksymällä tämän lähtökohdan otamme ensimmäisen askeleen kohti valoisampaa tulevaisuutta.

Ensisijainen vastuu kannattavuuskriisistä on luonnollisesti maatilayrittäjillä itsellään. Paljon on jo tehty, mutta samalla on nähtävä monet käyttämättömät mahdollisuudet. Avaan näkemyksiäni näistä mahdollisuuksista laajasti raportissani.

En valitettavasti tunnista, että ruokaketjullamme (tuottaja, teollisuus, kauppa) olisi yhteistä ja yhtenäistä tulevaisuudenkuvaa, eikä sen pohjalta laadittua kansallista tahtotilaa tai suunnitelmaa – ruokastrategiaa. Yhteisen ymmärryksen puuttuminen johtaa sitoutumisen puutteeseen. Tällainen näköalattomuus yhdessä tuotannon kannattavuuskriisin kanssa on johtanut julkiseen vastakkainasetteluun. Tämä tuntuu ikävältä, kun samalla tiedämme, miten erinomaisen puhdas ja turvallinen tuotteemme on.

Suomalaisen ruokaketjun kokonaiskuva. Kaupan keskittyminen ja sen myötä vahva neuvotteluasema ovat ruokaketjumme merkittävä ominaispiirre. Vienti on tuontia huomattavasti pienempää ja tuottajien ohjaus ja palvelut hyvin pirstaloituneita.

Akuutissa kannattavuuskriisissä painiskelevan maatilayrittäjän näkökulmasta pintaan nousee ymmärrettävästi kysymys: Riittääkö aika? Tämänkin tosiasian äärellä virkamiesten ja poliittisen tason päättäjien tulee nyt olla rohkeutta ja malttia nähdä pitkälle. Emme saa tuhota elinkeinoa, jolle on tarjolla myös uusia mahdollisuuksia.

Jatkotarinaa ei vain tule ilman merkittävää suunnanmuutosta ja uudistumista. Kestävän pohjan rakentaminen maataloudelle pakottaa kyseenalaistamaan nykyisiä käytäntöjä. On tunnistettava, että toimintaympäristö on valtavassa murroksessa. Viime kädessä muutosta johtaa kuluttajan eli asiakkaan muuttuva käytös.

Me tarvitsemme kipeästi kansakunnan yhteistä keskustelua, rakentavaa vuorovaikutteista dialogia ruuantuotantomme tulevasta suunnasta. Me tarvitsemme näkemyksellistä johtajuutta. Me tarvitsemme vastuunkantajia. Me tarvitsemme positiivisempaa ilmapiiriä ja avoimuutta.

Onko meillä työstään arvostusta ja toimeentuloa saavia maatilayrittäjiä vuonna 2030?

Suomalaisen ruuan tarinan jatkosta päätetään nyt. Tehdäänkö tästä kansallinen menestystarina vai luovutaanko mahdollisuuksista? Minkä viestin siis haluamme jättää nuorille, jotka nyt ja tulevina vuosina pohtivat ruuantuotantoa omana tulevaisuuden ammattinaan?

Olen itse ikuisesti kiitollinen isälleni rehellisestä, toki satuttavasta, mutta samalla ainoasta oikeasta neuvosta. Nykyisten päättäjien velvollisuus on toimia niin, että tulevaisuudessa yhä useampi isä ja äiti voisivat vastata tyttärensä tai poikansa kysymykseen juuri päinvastoin kuin oma isäni minulle.

Suuri kiitos jokaisella verkkokyselyyn ja kuulemisiin osallistuneelle! Panoksenne oli korvaamaton!

The post Suomalaisen ruuan tulevaisuus vaatii ravistelua, rohkeutta ja yhteistyötä appeared first on Bonfire.fi.

0

Tiedote – Julkaisuvapaa 7.2.2019 klo 12:00


Reijo Karhisen mukaan 500 miljoonan euron lisäys maatalouden yrittäjätuloon vuositasolla on saavutettavissa. 

Pääministeri Juha Sipilä sekä maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä antoivat kesäkuussa 2018 Reijo Karhiselle tehtävän selvittää ratkaisumallit maatalouden kannattavuusongelmiin. 
Karhinen ei perustanut työryhmää vaan kutsui koko kansan keskustelemaan. Yli 6000 vastausta kerännyt verkkokysely, kuulemiset sekä maakunnalliset työpajat ovat antaneet kattavan kuvan nykytilasta.

“Näkemykseni mukaan saamani 500 miljoonan euron maatalouden yrittäjätulon kasvattamistavoite on saavutettavissa ilman maataloustuen kokonaismäärän kasvattamista nykyisestään”, Karhinen kertoo selvityksen julkistuspäivänä. 

“Tavoitteeseen pääsy edellyttää kuitenkin useamman vuoden pituista ja syvällisestä kulttuurimuutoksesta alkavaa uudistusohjelmaa laajalla rintamalla.”

Karhisen mukaan erityisesti tukipolitiikan painopisteitä on muutettava niin, että investoivat ja toimintaansa kehittävät sekä aitoa yrittäjäriskiä ottavat maatilat – koosta riippumatta – ovat keskiössä.

Suomen maatalous on ajautunut pitkäaikaisen heikon kannattavuuskehityksen seurauksena vakavaan tuloskriisiin. Karhisen mukaan kaikilla tasoilla on tarve uudistua ja kehittää talousosaamista. “Toimintamalleja on hiottava niin tiloilla kuin muussa ruokaketjussa sekä hallinto- ja edunvalvontaorganisaatioissa. Yhteisestä epäonnistumisesta on mahdollisuus edetä yhteiseen menestymiseen.”

Karhinen korostaa, että maatalouden kannattavuusongelmat eivät liity tuotteeseen. “Suomessa tuotetun ruuan puhtaus ja turvallisuus ovat todella vahva kilpailuetumme, josta on voitava rakentaa myös taloudellisesti parempi menestystarina.”


Yhteinen Ruokapöytä ja osaamis- ja palvelukeskus ratkaisuehdotusten keihäänkärkinä

Karhisen mukaan yksi keskeinen syy alkutuotannon taloudellisiin ongelmiin on yhteisen näkemyksen puute. Tämän ratkaisemiseksi Karhinen esittää perustettavaksi keskustelufoorumin nimeltä Yhteinen Ruokapöytä

“Tarvitsemme paikan, jossa ruokaketjun keskeiset osapuolet voivat yhdessä keskustellen linjata ruokaketjumme tulevaisuudenkuvan, tahtotilan ja kansallisen ruokastrategian suuntaviivat”, Karhinen kertoo. 

Ruokapöytä olisi käytännössä tiivis keskusteluryhmä, joka koostuisi ruuantuotannosta vastaavasta ministeristä sekä alkutuottajien, teollisuuden ja kaupan korkeimmasta johdosta. Ruokapöydän emäntä tai isäntä olisi ruokaketjusta riippumaton ulkopuolinen henkilö.

Raju toimintaympäristön muutos vaatii paljon maatiloilta. Jotta yhdessä rakennettu tahtotila välittyy tuottajien arkeen, tarvitaan uusi toimija. Karhinen esittää, että maatalouden uudistumista ohjataan jatkossa koordinoidusti yhdestä paikasta nykyisen sirpaleisen järjestelmän sijaan. 

“Suomi tarvitsee maatalouden osaamis- ja palvelukeskuksen, johon kootaan maataloushallinnon sellainen yhteinen asiantuntemus, joka tukee maatilayritysten välitöntä kehittämistä, johtamista ja operatiivista toimintaa.”

Selvitys esittää näiden lisäksi merkittävän määrän muita konkreettisia ehdotuksia tulevaisuuden kannattavan maatalouden turvaamiseksi. Karhinen kirjoittaa Bonfire.fi -bisnesmedian blogissaan, että maatalouden ajautuminen kannattavuuskriisiin on yhteinen epäonnistuminen. Myös tulevaisuuden menestys luodaan vain yhteistyöllä. [https://www.bonfire.fi/suomalaisen-ruuan-tulevaisuus-vaatii-ravistelua-rohkeutta-ja-yhteistyota/]

Selvää on se, että toimintaansa kehittävät ja aitoa yrittäjäriskiä ottavat maatilat koosta riippumatta tulevat olemaan maataloutemme perusta. Tämän lisäksi elintarvikkeiden viennin edistäminen kaipaa kipeästi lisää tekoja ja johtajuutta. Ehdotettu Peltoreformi 2025 taas tehostaisi maatalouden tärkeimmän tuotantovälineen kehittämistä esimerkiksi tehostetun tilusvaihdon, kasvukuntoon panostamisen ja vuokrasäännöstelyn avulla.

“Kilpailukykyinen maatalous vaatii edelläkävijyyttä”, Karhinen linjaa. Teknologia, innovaatiot ja erikoistuminen vaativat yhteistä kehitystyötä. Tulevaisuudessa yhä merkittävämmäksi näkökulmaksi nousee myös se, miten maataloutta kehitetään osana ilmastonmuutoksen ehkäisyä.


TIIVISTELMÄ

Reijo Karhinen

UUSI ALKU – Maatalous on myös tulevaisuuden elinkeino

  1. Ruokaketjumme tarvitsee yhteisen tahtotilan ja yhteisen ruokastrategian. Perustetaan uusi linjaava keskustelufoorumi – Yhteinen Ruokapöytä.
  2. Tuottajien on palautettava ensisijainen ohjaus- ja johtamisvastuu itselleen, voimistettava sekä omistajaohjaustaan että lisättävä yhteistyötä omistamissaan alan yhteisissä yrityksissä ja järjestöissä sekä samalla rohjettava vaatia laadukkaampaa ohjausta ja neuvontaa.
  3. Tulosjohtaminen on vakiinnutettava maatilayrittäjyyden perustaksi. Talousosaaminen kunniaan ja euroista yhteinen kieli, ulottuen hallintoon ja viranomaisiin saakka.
  4. Maataloutemme ja sen myötä ruokahuoltomme perustoja ovat, ja tulevat jatkossakin olemaan, investoivat, kehittävät ja aitoa yrittäjäriskiä ottavat kannattavat tilat – koosta riippumatta.
  5. Pelto on maatalouden tärkein tuotantoväline. Tarvitsemme laajan peltojen ympärille rakennetun kehittämisohjelman – Peltoreformi 2025:n
  6. Viennissä meidän on noustava alisuoriutujasta globaaliksi turvallisen ruuan viejäksi.
  7. Päivittäistavarakauppa on saatava mukaan aidon win-win -kumppanuuden hengessä, vastuullisuutta ja datan avoimuutta korostaen.
  8. Suomalainen maatalous on nostettava digitalisaation, tekoälyn, alustatalouden ja avoimen datan hyödyntäjänä edelläkävijäksi maailmassa.
  9. Valmistaudutaan tulevaisuuden toimintaympäristön ja ruokailutottumusten muutoksiin. Panostetaan innovaatioihin ja tilakohtaiseen erikoistumiseen – enemmän rohkeutta, ennakkoluulottomuutta ja oma-aloitteisuutta.
  10. Onnistumisen eväät luodaan huippuunsa viritetyllä tutkimuksella, koulutuksella ja neuvonnalla. Kootaan alan ohjaus yhteen ja perustetaan uusi maatalouden osaamis- ja palvelukeskus.

Näiden ylätason linjausten alla loppuraportista löytyy yli 50 yksittäistä konkreettista ratkaisuehdotusta maatalouden kannattavuuden parantamiseksi.




Suomalaisen ruokaketjun kokonaiskuva. Kaupan keskittyminen ja sen myötä vahva neuvotteluasema ovat ruokaketjumme merkittävä ominaispiirre. Vienti on tuontia huomattavasti pienempää ja tuottajien ohjaus ja palvelut hyvin pirstaloituneita.




Kymmenen tulevaisuuden maatalouden kannattavuuden parantamiseen tähtäävää painopistettä kulminoituvat keskustelufoorumiin: Yhteiseen Ruokapöytään ja uuteen Osaamis – ja palvelukeskukseen.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

rt.karhinen@gmail.com
www.reijokarhinen.fi
0

PREVIOUS POSTSPage 1 of 3NO NEW POSTS