On aika ymmärtää, että elinikäisen oppimisen vaade murtaa perinteisen käsityksen siitä, että yhteiskunta ensisijaisesti on vastuussa tutkintoon valmistumisen jälkeisestäkin yksilön osaamisen ajantasaisuudesta. Uudistumisen tempo kovenee, niin myös uuden osaamisen tarve. Tässä vauhdissa korostuu työntekijän oma vastuu samoin kuin työnantajan valmius tulla sopivalla tavalla ja oikea-aikaisesti vastaan.

Kyky oppia uutta on yksilön tulevaisuuden tärkein työelämätaito. Yritys, jolla on halu ja kyky katsoa tulevaisuuteen, havaitsee pian, että osaamistarpeet tulevat muuttumaan lähivuosina. Viidessä vuodessa paljon, kymmenessä vuodessa aivan radikaalisti.

Olen elänyt ajan, jolloin yrityksen kärkihuoli oli rahoitus. Tällä hetkellä omaa ja vierasta pääomaa on saatavilla enemmän kuin koskaan. Pääoman niukkuus onkin muuttumassa osaamisen niukkuudeksi. Tämä tarkoittaa, että osaamisesta tulee merkittävin kilpailuetutekijä. Ja vaikka osaavan työvoiman haasteista keskustellaan, sanat eivät vielä konkretisoidu kunnolla yritysten strategisissa toimissa.

Yritykset eivät voi kantaa vastuuta yksin. Yhteistyö erilaisten kumppaneiden kanssa on oleellista. Esimerkiksi tiivis korkeakouluyhteistyö turvaa sen, että pysytään paremmin kartalla niin tulevaisuuden kehitystrendeistä kuin myös tulevien osaajien valmiuksista. Uudenlainen tilanne haastaa yrityksiä myös verkostoitumaan uudella tempolla. Yritysten on otettava erilaisissa osaamisen uudistamiseen tähtäävissä verkostoissa ajurin rooli. Yritysten on oltava haastamassa myös yhteiskuntaa vahvemmin.

Osaamisen kehittäminen ei ole tehostamisprosessi vaan valtavan suuri kulttuurimuutos

Oppimishaasteessa on kaksi tasoa: varsinaisen ammattiin liittyvän oppimisen lisäksi on ensin synnytettävä oppimista tukeva kulttuuri ja opittava oppimaan tehokkaasti monilla eri tavoilla.

Outi Sivonen kirjoitti erinomaisesti Helsingin Sanomissa siitä, kuinka keskustelua tulisi siirtää koulutuksen tuottamisesta oppimisen monipuoliseen tukemiseen.

Pelkkä täydennyskoulutuksissa ravaaminen ei ole ratkaisu. Oppimisen tulee tapahtua nykyistä työtä tekemällä, uusiin projekteihin lähtemällä ja toisilta oppimalla tai jopa yhteistyökumppaniyrityksissä työskentelemällä. Työyhteisön tulee olla avoin uudelle ja sallia epäonnistumista.

Johdon tehtävä on tukea aktiivisesti ihmisiä uudistumaan, mutta ensisijainen vastuu kehittymisestä on ihmisellä itsellään. Kun yksilö ilmaisee halukkuuttaan kehittää osaamista, ollaan jo yli puolenvälin. Siihen haluun pitää tarttua nopeasti. Yrityksissä pitää olla aiempaa suurempi valmius myös itse kuroa umpeen niitä osaamisvajeita, joita yhteiskuntaamme on jo syntynyt tai uhkaa syntyä. Osaavan työvoiman puutteen edessä käsiä ei pidä nostaa ensimmäisenä pystyyn. On tilanteita, jotka voivat kääntyä jopa mahdollisuudeksi, ei vähiten työnantajakuvan näkökulmasta.

Uskon vahvasti, että henkilöstön osaamisen uudistaminen tulee olla yksi yrityksen ja myös julkisyhteisöjen toiminnan ydinprosesseista. Valmiita oppimishaluisia osaajia ei rekrytoida, ne tehdään. Yrityksen strategian on vastattava tähän. Tämä transformaatio haastaa HR:n toden teolla. Tulevaisuuden osaajien määrittely siirtyy yhä enemmän strategia- ja liiketoimintayksiköiden, HR:n ja yksilön yhteistyöksi. Liiketoiminnan on aiempaa vahvemmin ja aiempaa ennemmin pystyttävä kertomaan muuttuvat tarpeensa. Ennakointi ja johdon näkemyksellisyys korostuvat.

Osaamisongelmaa ei voi kiertää rekrytoinnilla

On traumaattista kohdata fakta oman osaamisen vanhenemisesta. Olen kuitenkin oppinut, että muutoksesta viestiminen henkilöstölle ajoissa ja selkeästi lisää valmiutta uudistaa kykyjään nykyisiin markkinoihin sopivaksi.

Ratkaisu osaamisongelmaan ei tule olemaan vain uusien osaajien rekrytointi. Pelissä on nyt liian isoja lukuja. Ihmisten oppimiskyky on valtava, sitä tukeva kulttuuri ratkaisee ongelman.

Meillä on kiire saada kaikki ymmärtämään, että taito oppia uutta tulee olemaan ratkaisevan tärkeää. Kukaan ei saa tulla yllätetyksi. Silloin kun osaamisen kehittämisestä on tullut ylimmän johdon ohjaama ydinprosessi, on otettu ratkaiseva askel kohti sitä, että osaamisen ajantasaisuuden arvostaminen on organisaatiokulttuurin dna:ssa. Oma-aloitteisuutta ja avoimuutta arvostava kulttuuri johtaa siihen, että yksilöt itse ymmärtävät oman osaamisensa ajankohtaisuuden.

Olisi onnetonta, jos talouskasvumme hyytyisi oikean osaamisen omaavien käsiparien puutteeseen. Neljäs teollinen vallankumous haastaa laajasti työyhteisöjen nykyisen osaamisen. Yksilöiden mahdollisuus varautua uuteen on ollut rajallista. Tilanne, johon olemme ajautumassa ja jossa jo osin olemme, ei ole yksilön vika. Siten on väärin laittaa yksilö yksin maksamaan siitä. Kyseessä on yhteinen ulkoa tuleva haaste – myös ratkaisujen on oltava yhteisiä.

The post Osaaminen – aikamme kilpailutekijöistä vaikuttavin appeared first on Bonfire.fi.