Your address will show here +12 34 56 78
ruokaselvitys, yhteistyö, Uudistuva Suomi, ruuantuotanto
Reijo Karhinen

Kun pääministeri juhannuksen alla soitti ja tiedusteli valmiuttani lähteä selvittämään keinoja Suomen maatalouden kannattavuuden parantamiseksi, huomasin palanneeni lähtöruutuun. Olen pienen maatilan poika. Tunsin nuorena vahvaa tunnepohjaista vetoa jäädä viljelemään kotitilaa. Kävimme asiasta keskustelun isäni kanssa niin keskikoulun kuin vielä lukionkin jälkeen. Muistan tarkkaan isäni viisaat sanat: ”Kyllä se on mahdollista, mutta kokemuksesta sanon, että elannon saanti ei tule olemaan helppoa. Mieti vakavasti muitakin vaihtoehtoja.”

45 vuotta myöhemmin pohdin jälleen suomalaisen maatilayrittäjän menestymisen mahdollisuuksia. Nyt kokeneena yritysjohtajana ja talousmiehenä.

Niin, kannattaako Suomessa ryhtyä maatilayrittäjäksi 2020-luvun kynnyksellä? Miten haavoittuva Suomi olisikaan ilman omaa ruokatuotantoa? Haluan uskoa, että omalla ruokatuotannollamme on yksistään turvallisuusnäkökulmasta kumpuava vahva kansan tuki. Samalla tutkimukset osoittavat, miten korkealle suomalaiset arvostavat kotimaista puhdasta ja turvallista ruokaa. Rakenteiden on kuitenkin muututtava, että elinkeino säilyisi.

Kun yritysjohtajana tuijotan viimeisen parin vuosikymmenen aikaista maataloutemme yrittäjätulon kehitystä kuvaavaa ja trendinomaisesti laskevaa käyrää, pohdin kuinka monta toimitusjohtajaa olisi erotettu matkan varrella, jos kyseessä olisi yhden yksittäisen yrityksen tulosura. Varmasti aika monta. Pohdin luonnollisesti, mitkä ovat juurisyyt suorastaan surkeaan kehitykseen: Onko tällä ”yrityksellä” ollut kirkasta strategiaa? Miten tätä kokonaisuutta on johdettu? Missä on omistajan ääni? Taloudellisen lukutaidonkin perään voisi kysellä. Yli kahdenkymmenen vuoden pituinen alamäki ei selity pelkillä katovuosilla. Jossain mättää.

Yhteinen epäonnistuminen on käännettävissä yhteiseksi voitoksi

Maatilayrittäjän liikkumavara on rajattu. Maatalouden harjoittamista säädellään, valvotaan, ohjataan ja luvitetaan vahvasti niin EU:n kuin kansallisen normiston kautta. Samalla tukipolitiikalla ohjataan ratkaisevalla tavalla viljelijän valintoja. Se, että maataloutemme on ajautunut kannattavuuskriisiin, on yhteisen epäonnistumisen lopputulema. Hyväksymällä tämän lähtökohdan otamme ensimmäisen askeleen kohti valoisampaa tulevaisuutta.

Ensisijainen vastuu kannattavuuskriisistä on luonnollisesti maatilayrittäjillä itsellään. Paljon on jo tehty, mutta samalla on nähtävä monet käyttämättömät mahdollisuudet. Avaan näkemyksiäni näistä mahdollisuuksista laajasti raportissani.

En valitettavasti tunnista, että ruokaketjullamme (tuottaja, teollisuus, kauppa) olisi yhteistä ja yhtenäistä tulevaisuudenkuvaa, eikä sen pohjalta laadittua kansallista tahtotilaa tai suunnitelmaa – ruokastrategiaa. Yhteisen ymmärryksen puuttuminen johtaa sitoutumisen puutteeseen. Tällainen näköalattomuus yhdessä tuotannon kannattavuuskriisin kanssa on johtanut julkiseen vastakkainasetteluun. Tämä tuntuu ikävältä, kun samalla tiedämme, miten erinomaisen puhdas ja turvallinen tuotteemme on.

Suomalaisen ruokaketjun kokonaiskuva. Kaupan keskittyminen ja sen myötä vahva neuvotteluasema ovat ruokaketjumme merkittävä ominaispiirre. Vienti on tuontia huomattavasti pienempää ja tuottajien ohjaus ja palvelut hyvin pirstaloituneita.

Akuutissa kannattavuuskriisissä painiskelevan maatilayrittäjän näkökulmasta pintaan nousee ymmärrettävästi kysymys: Riittääkö aika? Tämänkin tosiasian äärellä virkamiesten ja poliittisen tason päättäjien tulee nyt olla rohkeutta ja malttia nähdä pitkälle. Emme saa tuhota elinkeinoa, jolle on tarjolla myös uusia mahdollisuuksia.

Jatkotarinaa ei vain tule ilman merkittävää suunnanmuutosta ja uudistumista. Kestävän pohjan rakentaminen maataloudelle pakottaa kyseenalaistamaan nykyisiä käytäntöjä. On tunnistettava, että toimintaympäristö on valtavassa murroksessa. Viime kädessä muutosta johtaa kuluttajan eli asiakkaan muuttuva käytös.

Me tarvitsemme kipeästi kansakunnan yhteistä keskustelua, rakentavaa vuorovaikutteista dialogia ruuantuotantomme tulevasta suunnasta. Me tarvitsemme näkemyksellistä johtajuutta. Me tarvitsemme vastuunkantajia. Me tarvitsemme positiivisempaa ilmapiiriä ja avoimuutta.

Onko meillä työstään arvostusta ja toimeentuloa saavia maatilayrittäjiä vuonna 2030?

Suomalaisen ruuan tarinan jatkosta päätetään nyt. Tehdäänkö tästä kansallinen menestystarina vai luovutaanko mahdollisuuksista? Minkä viestin siis haluamme jättää nuorille, jotka nyt ja tulevina vuosina pohtivat ruuantuotantoa omana tulevaisuuden ammattinaan?

Olen itse ikuisesti kiitollinen isälleni rehellisestä, toki satuttavasta, mutta samalla ainoasta oikeasta neuvosta. Nykyisten päättäjien velvollisuus on toimia niin, että tulevaisuudessa yhä useampi isä ja äiti voisivat vastata tyttärensä tai poikansa kysymykseen juuri päinvastoin kuin oma isäni minulle.

Suuri kiitos jokaisella verkkokyselyyn ja kuulemisiin osallistuneelle! Panoksenne oli korvaamaton!

The post Suomalaisen ruuan tulevaisuus vaatii ravistelua, rohkeutta ja yhteistyötä appeared first on Bonfire.fi.

0

Dialogi, joukkoistaminen, ruokaselvitys, Uudistuva Suomi, osallistaminen
Reijo Karhinen

Pitäisikö kotimaiselle ruualle olla kaupassa oma hyllypaikka? Entä miten kehittää ruuan verkkokauppaa? Olen johdatellut keskustelua suomalaisen ruuantuotannon kannattavuudesta heinäkuusta asti. Loppuraporttini julkaisen tammikuussa. Hanke on näyttänyt, että suomalaiset ovat valmiita osallistumaan rakentavaan ja konkreettiseen keskusteluun.

Ruokaketjun osapuolet saman pöydän ääreen

Kun tartuin haasteeseen – 500 miljoonaa euroa lisää yrittäjätuloa maatalouteen – tiesin heti, etten millään tavoittaisi tarpeeksi kuluttajien ja tuottajien mielipiteitä perinteisin keinoin. Ajattelin jo silloin, että kaksi tärkeintä osapuolta samani toimeksiannon ratkaisuun ovat alkutuottajat ja loppukuluttajat. Alkutuottajien rooli suhteessa teollisuuteen on ratkaisevan tärkeä ja toisaalta kuluttajat ovat kaupan kannalta se olleellisin taho. Toki samalla on tiedostettava kaikkien ruokaketjun osapuolten vuorovaikutussuhteet ja keskinäiset kytkennät.

Selvitystyöni aikana käsitykseni on vahvistunut, tuottajien ja kuluttajien välistä yhteyttä on lähennettävä. Tuottajien on pystyttävä paremmin tunnistamaan kuluttajien tarpeet. On aika siirtyä tuotantopainotteisesta toimintamallista enemmän kysyntä- ja kuluttajalähtöiseen ruuantuotantoon. Siksi koen tärkeänä kuulla myös kuluttajia suoraan.

Valitsin keskeiseksi tiedonkeruumenetelmäksi avoimen kuulemisen mallin; verkkoaivoriihen. Tämän julkisen kyselyn lisäksi olen tavannut runsaasti ruokaketjun toimijoita workshopeissa ja henkilökohtaisissa kuulemisissa.

Verkkoaivoriihen mielipiteiden määrä ja analyyttisyys on ylittänyt odotukseni täysin. Jo noin 6000 ruokaan liittyvää vastausta – kokemuksia, mielipiteitä ja ideoita (aivoriihi on auki 31.10 asti). Suuri kiitos!

Aihe on otollinen laajalle osallistamiselle. Lähes kaikilla meillä on mielipide ruuasta ja maataloudesta. Mutta niin on esimerkiksi liikenteestä, koulutuksesta, tulonjaoista tai pankkitoiminnastakin – vain muutaman nimetäkseni. Haluaisinkin nähdä osallistamista enemmän: yritykset yhdessä, päätöksentekijät rohkeammin. Otoskoolla on vähemmän väliä, sitoutumisella enemmän.

Aktiivisuuden taso on saanut minut pohtimaan, miten merkittävä, jopa korvaamaton, potentiaali onnistuneella osallistamisella onkaan minkä tahansa ison ja kompleksisen ongelman ratkaisemisessa. Tätä pohdiskelua ja kertyneiden kokemusten syvällisempää analysointia jatkan varmastikin loppuraportin julkistamisen jälkeen. Mielenkiintoista.

Teknologia edesauttaa dialogia, muttei toteuta sitä

Ihailen sitä luontevuutta, jolla nuoret kysyvät mielipiteitä omilta verkostoiltaan. Dialogi on moderni tapa suunnitella, implementoida ja oppia tehdystä. Työkaluja dialogin vahvistamiseen on paljon. Ihmisten aito halu osallistua vaatii kuitenkin enemmän kuin alustan ja kutsun.

Uskon, että tärkeää on tehdä selväksi, miten yksilön kontribuutio tulee vaikuttamaan lopputulokseen. Ruokaselvityksessä olen vakavissani siinä, että aivoriihen vastaukset tulevat näkymään raportissa ja sitä kautta toivottavasti tulevien toimeenpanopäätösten pohjana. Siten osallistuminen on suoraa vallankäyttöä. Tämän lisäksi olen pyrkinyt selkein sanakääntein kertomaan työn etenemisestä omien kanavieni kautta, Twitter vahvimpana. Koen. että osallistamisen ohella avoimuus ja läpinäkyvyys ovat enemmän tätä päivää kuin kabinetit ja muut suljetut piirit.

Ruokaselvityksen verkkoaivoriihi jakaantui kahteen osaan. Ensimmäisessä kyselyssä kartoitettiin ruuantuotannon tärkeimmät teemat. Yksittäinen työryhmä ei olisi saanut näin kattavaa ja todenmukaista kuvaa nykytilasta. Toisessa, käynnissä olevassa vaiheessa odotan vastaajien kertovan näkemyksiä ja ideoita ensimmäisen kierroksen aikana esiinnousseiden teema-alueiden – kuten digitalisaatio, innovaatiot ja vienti – näkökulmista.

Heitän loppuun kaksi haastetta:

Kun sinulla tai tiimilläsi on ongelma, joka vaatii laajaa kartoittamista, taustoittamista ja kokonaiskuvan hahmottamista, joukkoista. Erityisesti murroskohdissa näkemystä on haettava syvemmältä kuin vain tavallisilta lausuntokierrosten osallistujilta tai järjestöiltä. Kestävien ratkaisuehdotusten löytämiseksi prosessi on vaivan arvoista.

Toinen haaste menee jokaiselle suomalaiselle: kerrothan näkemyksesi suomalaisen ruuan tulevaisuudesta. Käytä 15 minuuttia työmatkastasi tai pohdi syvällisemmin ajan kanssa. Kysely on auki lokakuun viimeiseen päivään asti. Raportti toimintaehdotuksineen tulee olemaan yhteisen ponnistuksen ja aktiviteetin tulos. Pääset kyselyyn tästä linkistä. >>

Suomalainen ruoka on timanttimme ja vain eteenpäin katsova dialogi hioo siitä kannattavamman ja kilpailukykyisemmän. Pystymme ratkaisemaan maatalouden kannattavuusongelman, kun tartumme siihen yhdessä.

The post Osallistamalla kohti sisältörikasta dialogia ja uusia näkökulmia – case ruokaselvitys appeared first on Bonfire.fi.

0

Dialogi, Tulevaisuus, joukkoistaminen, kannattava ruoantuotanto, ruokaselvitys
Reijo Karhinen

Meillä on timantti käsissämme. Ajatus on noussut esiin kerta toisensa jälkeen viimeisen kahden kuukauden aikana työskennellessäni selvityshenkilönä ruuantuotannon kannattavuuden parissa. En ole kertaakaan törmännyt siihen, että suomalaista ruokaa moitittaisiin. Sen laatu, turvallisuus ja puhtaus keräävät ainoastaan kehuja. Voin hyvillä mielin todeta, että perusta on kunnossa. On hyvä lähteä etsimään kestäviä ratkaisuja alkutuotannon kannattavuusongelmaan, joka on todellinen.

Ruoka koskettaa kaikkia. Suomessa ymmärretään laajasti, että kotimaisen ruuan tulevaisuus on riippuvainen niistä ratkaisuista, joita tehdään nyt. Olen havainnut tämän monissa kuulemisissa, työpajoissa sekä verkkoaivoriihen tuloksissa.

Lähes 4000 suomalaista ovat jakaneet ajatuksiaan ruuantuotannon nykytilasta aivoriihessä. Mielipiteitään ovat ilmaisseet niin kuluttajat kuin yksittäiset ruuantuottajat. Sekä kyselyssä että alueellisissa keskustelutilaisuuksissa viesti on ollut ylivoimaisesti tulevaisuusmyönteinen ja ratkaisuhakuinen. Teräviä huomiota ja syvällistä pohdintaa.

Suurimpana haasteena jännitteinen keskusteluilmapiiri

Ruuan ympärillä käydään nyt keskustelua enemmän kuin pitkään aikaan. Ruokaketjun ulkopuolella yhteinen hyvä henki on syntymässä. Kannattavien ja kestävien ratkaisujen löytyminen vaatii kuitenkin vielä muutaman oleellisen asian loksahtamista paikoilleen.

Merkittävin haaste on ehdottomasti se, miten parantaa ruokaketjun – tuottajat, teollisuus, kauppa – tulehtunutta ja jännitteistä sisäistä ilmapiiriä. Miten ihmeessä voin lähteä rakentamaan tähän viitekehykseen yhteistä visiota ja tahtotilaa yhteisine tavoitteineen? Niin monet pitkän aikavälin ratkaisut ovat yhteisymmärryksen löytymisen takana.

On selvää, että jännitteinen keskusteluilmapiiri ei laukea ilman että pystymme ratkaisemaan yhtä keskeisintä juurisyytä eli maatalouden todella pitkään jatkunutta kannattavuusongelmaa. Ei ole luonnollisestikaan yllätys, että aivoriihen keskeisin palaute kulminoituu tuottajien tunteeseen tulonjaon epäoikeudenmukaisuudesta.

Jatkaessani selvitystyötä en voi sivuuttaa faktaa ruokaketjun eri osien rakenteellisen kehityksen eritahtisuudesta. Keskeisintä on se, että kaupan toteutunut rakennekehitys poikkeaa ketjun muista osista. Kaupan omista lähtökohdista onnistuneet strategiset ja rakenteelliset valinnat sekä viranomaisten tälle kehityssuunnalle myönteinen suhtautuminen ovat johtaneet tilanteeseen, jossa kaupan neuvotteluvoimasta on muodostunut vahva, jopa ylivertainen

Yhteinen tulevaisuuskuva syntyy dialogilla

Minulle annettu tavoite – 500 miljoonaa euroa lisää yrittäjätuloa maatalouteen – on saavutettavissa. Se vaatii kuitenkin monen asian muuttumista. Yhteisen positiivisen tulevaisuudenkuvan syntyminen edellyttää keskustelutaitojen kehittämistä ja rohkeaa dialogia. Tarvitaan paljon yksittäisiä korjaavia toimenpiteitä, mutta myös vallitsevien rakenteiden kriittistä tarkastelua. Pelkällä hienosäädöllä merkittävää tasokorotusta ei saavuteta. Vanhasta on oltava uskallusta luopua ja monta uutta alkua on rohjettava kohdata.Reijo Karhinen

Perusruokaketjun kitkaton ja sujuva toiminta sekä tuottavuus, uusi teknologia, innovaatiot ja erikoistuminen sekä vienti. Selvästi hahmottuu, että esimerkiksi näitä kokonaisuuksia pitää tarkastella lisää.

Etsitään ratkaisut yhdessä!

Selvitystyöni alkutaipale on antanut vahvan uskon kansan ideointikykyyn. Siksi haluan kuulla lisää. Uusi verkkoaivoriihi on aukaistu tänään. Se pureutuu jo esiin nousseisiin teemoihin etsien nyt konkreettisia ratkaisuja.

Uskon, että vain eteenpäin katsova dialogi hioo tästä timantistamme kannattavamman ja kilpailukykyisemmän. Heitän pallon teille. Kuten niin usein: yhdessä tämäkin ratkaistaan.

Sipilän hallituksen tilaaman selvitystyön tavoitteena on laatia lista toimenpiteistä, joilla maatalouden yrittäjätuloa korotetaan 500 miljoonalla eurolla. Selvitystyön tulokset julkaistaan alkuvuodesta 2019.

Reijo Karhinen kertoo lisää selvitystyöstään Ylen A-studiossa.

The post Ruoka on Suomen hiomaton timantti – siksi sen kannattavuusongelma on ratkaistava appeared first on Bonfire.fi.

0