Your address will show here +12 34 56 78
Yleinen
Reijo Karhinen

Olen suurella mielenkiinnolla seurannut viime kuukausien keskustelua kapitalistisen järjestelmän uudelleenrakentamisesta. Yhdysvaltojen 181 suurinta yritystä edustava US Business Roundtable -järjestö hylkäsi elokuussa 2019 pitkään voimassa olleen periaatelinjauksensa siitä, että yritykset ovat olemassa ensisijaisesti palvellakseen osakkeenomistajien etuja. Jatkokseen tämä ulostulo sai syyskuussa arvostetun ja markkinatalouden puolustamisesta tunnetun The Financial Times’in voimallisen ohjelmajulistuksen: kapitalistinen järjestelmä on rakennettava uudelleen.

Molemmissa näissä historiallisen merkittävissä linjauksissa pääviestiksi nousee se, että yritysten uudeksi ohjenuoraksi täytyy ottaa omistajien etua laajemmat tahot eli asiakkaat, henkilöstö ja toimintaympäristö. Suuryritysten toimitusjohtajat lupasivat sitoutuvansa viiden kohdan listaan, johon sisältyi mm. työntekijöiden palkkoihin ja koulutukseen panostaminen, ympäristön suojelu, eettinen toiminta ja paikallisten yhteisöjen tukeminen.

Kuulostaa korvaani osuustoiminnalta.

Aito osuustoimintayritys seisoo kahdella jalalla. Sillä on keskenään sopusoinnussa olevaa kaksi roolia: liiketoimintarooli ja jäsenyhteisörooli. Kuten minkä tahansa yrityksen, osuuskunnankin liiketoiminnan on oltava yli ajan kannattavaa. Poiketen pörssiyhtiöistä osuustoimintayrityksen tulee jäsenyhteisöroolissaan edistää myös jäsentensä ja toimintaympäristönsä menestystä – juuri niitä teemoja, jotka ovat nousseet globaaliin yritysjohdon keskusteluun.

Haluan nostaa keskusteluun yritysten laajemmasta vastuusta osuustoiminnan kahdella tavalla:

1) Osuustoiminta on loistava esimerkki siitä, kuinka toimintaa ja toimintaympäristöä rakennetaan kestävästi ja yhteisöllisesti.
2) Nyt alkaa osuustoimintayritysten kirittäminen parhaaksi mahdolliseksi versiokseen itsestään.

Osuustoimintayrityksistä yhteisöllisyyden suunnannäyttäjiä

Vuosikymmenet osuustoimintayritysten johdossa olleena myönnän tämän virinneen keskustelun inspiroivan minua aivan valtavasti. Totesin nimityshaastattelussa (HS 03/2006) tulevana OP Ryhmän pääjohtajana haluni viedä ryhmää ”pari piirua osuustoiminnan suuntaan”. On luonnollisesti enemmän muiden tehtävä arvioida, mutta ehkä lopputulos oli enemmän kuin pari piirua.

Merkittävin yksittäinen toimi oli OP Ryhmän suurimman liiketoimintayksikön eli Pohjolan lunastus pois pörssistä. Tämä taloudellisiltakin arvoiltaan merkittävä toimi johti ryhmän paluun omistuksellisesti juurilleen eli viime kädessä osuuspankkien jäsenten omistukseen.

Osuustoimintayrityksillä on tässä ajassa todellinen näytön paikka. Etumatka on jo melkoinen: osuustoimintayritysten arvopohja muodostuu juuri siitä, mistä ihmiset – erityisesti nuoret – hakevat merkityksellisyyttä tänä päivänä. Näitä ovat muun muassa vastuullisuus, yhteisöllisyys ja läpinäkyvät arvot. Osuustoimintayrityksillä olisi kaikki työkalut olla työmarkkinoiden varteenotettavin työnantaja.

Kysymys kuuluu: riittääkö etumatka? Onko osuuskuntien tarina kirkas ja aitoudessaan uskottava? Kunkin yrityksen yli ajan menestykseen tähtäävä johtaminen ja kilpailuetujen hyödyntäminen perustuvat parhaimmillaan kyseisen yrityksen oman yhteisömuodon vahvuuksien hyödyntämiseen.

Osuustoiminta aidoimmillaan on kaksoisroolin toteuttamista, jolloin jäsenyhteisörooli on paljon muutakin kuin hyväkään bonusohjelma. Vaaditaan syvällistä osuustoiminnan olemuksen oivaltamista, kovaa kunnianhimoa ja kurinalaisuutta, jotta osuustoimintayritysten viesti ja toimintafilosofia yltävät parhaalle tasolleen.

Kirjoitan osuustoiminnasta pian lisää. Kuinka sinä näet osuustoiminnan tulevaisuuden? Onko niin, että sen suurin haaste on heikko tunnettuus läpi koko yhteiskuntamme?

The post Pöytä on katettu osuustoiminnan uudelle tulemiselle appeared first on Bonfire.fi.

0

Yleinen
Reijo Karhinen

Vietämme tänään maailman ensimmäistä Suomalaisen ruoan päivää ja olen siitä enemmän kuin innoissani. Laajan osallistamisen kautta syntyneessä ja helmikuussa 2019 julkaistussa #Uusialku  raportissani esitin perustettavaksi ruokaketjullemme yhteistä keskustelufoorumia. Selvitystäni tehdessä ajauduin syvälle ruokaketjun syövereihin. Käsissämme on timanttinen tuote – suomalainen ruoka. Tämän tuotteen laatuun luotetaan ja sitä arvostetaan.

Tuotteen erinomaisuudesta huolimatta ruokaketjun sisäisen toiminnan parempaan toimivuuteen kohdistui merkittäviä odotuksia. Huolestuttavaa oli yhteisen tulevaisuudenkuvan puute, yhteisestä ruokastrategiasta puhumattakaan. Nyt positiivinen muutos on kuitenkin käynnissä.

Omat tuntemukseni ruokaketjun yhteisestä tulevaisuudesta ovat useamman piirun verran viime syksyä valoisammat. Kautta aikain ensimmäinen Ruoka Akatemian seminaari on pidetty ja Suomalaisen ruoan päivä on nähnyt päivänvalon. Kiitos maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän, myös uusi ruokaketjua kokoava Yhteinen Ruokapöytä on päätetty perustaa. Olemme hyvällä polulla.

Yhteisen Ruokapöydän ensimmäisenä puheenjohtajana omat ajatukseni liikkuvat vahvasti tulevaisuudessa. Tiedämme, että globaalisti ruuan kysyntä kasvaa. Samalla keskustelu ruuan ja sen tuottamisen ympärillä on lähes räjähtänyt käsiin. Huolimatta tulevaisuuskuvan utuisuudesta haluan luottaa siihen, että haasteellisemmassakin toimintaympäristössä suomalainen ruokaketju ja sen eri osapuolet voivat olla aiempaa vahvempia menestyjiä. Kansakuntana meidän on luotettava ruuantuotantomme vahvuuksiin ja mahdollisuuksiin, meidän on kirkastettava tahtotilamme. Erityisesti meidän on pienenä vahvojen arvojen maana tehtävä enemmän yhdessä.

#Uusialku -raportissani ehdotin, että Yhteisen Ruokapöydän olisi ennen kaikkea tulevaisuuslähtöinen keskustelufoorumi. Olen henkisesti sitoutunut olemaan mukana sellaisessa pöydässä, joka rakentaa tulevaisuuskestävää ruokaketjua. Osaavaa, vastuullista ja kannattavaa. Haluan nostaa esiin sitä, että ruokaketjussa tärkeimmät toimijat ovat luonnollisesti alkutuottajat ja kuluttajat. Vähän oikaisten voitaneen todeta muun ketjun rooliksi jäävän huolehtia siitä, että lopputuotteiden laatu ja hinta tyydyttävät kuluttajia – ja että ne ovat saatavilla oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Samalla kun korostan tuottajien ja kuluttajien roolia, painotan koko ketjun yhteisen panoksen, näkemyksen ja osaamisen merkitystä. Ei ole toista ilman toista.

Mistä meidän pitää yhteisesti keskustella ja miksi?

Tärkein menestysresepti on yhteinen näkemys tulevaisuudenkuvasta: yhteinen strategia. Merkit ovat erittäin vahvat sille, että kuluttajakäyttäytyminen muuttuu muutamassa vuodessa paljon – ja kymmenessä ehkä rajustikin. Ilmastonmuutos ja digitalisaatio saavat yhtä aikaa vaikuttavina superluokan megatrendeinä suuremman kokonaisvaikutuksen aikaan muutamassa vuosikymmenessä kuin me ehkä osaamme hahmottaa. Tarvitsemme toistemme sparrausta ja yhdessä tekemistä – talkoohenkeä.

Toivon, että Yhteinen Ruokapöytä muotoutuu korostuneen vahvasti yhteiseksi keskustelufoorumiksi, jonka toiminta on avointa ja läpinäkyvää. Nyt uudenlaiselta kokoonpanolta, jossa lopulliset tulosvastuulliset ovat läsnä, on ainakin tässä vaiheessa syytä toivoa uudenlaista yhteisyyttä ja rakentavaa vuorovaikutusta sekä laajaa osallistamista. Suomalainen ruoka jos mikä ansaitsee korkean arvostuksen ja vahvan brändin niin meillä kotona kuin ulkomailla.

Tämä arvostus lähtee meistä jokaisesta itsestämme.

The post Suomalaisen ruoan päivä – istutaan yhteiseen ruokapöytään! appeared first on Bonfire.fi.

0

Tulevaisuus, Uudistuva Suomi, Johtaminen, Kestävä kehitys, Talous, Reijo Karhinen, Suomi
Reijo Karhinen

Suomi on hyvä maa. Se oli sitä ennen eduskuntavaaleja ja myös niiden jälkeen. Uskon, että Suomi on hyvä maa myös alkavan vaalikauden jälkeenkin. Tulevina viikkoina valmisteluun nousee uuden hallituksemme ohjelma. Iso kysymys on, tuleeko siihen sisältymään nykyajan vaatimaa riittävää intohimoa uudistaa yhteiskuntaamme rohkeasti ja tulevaisuuskestävästi. Hyväkin voi olla aina vaan parempi.

Hyvinvointiyhteiskuntamme luo turvallisuutta ja luottamusta tulevaan. Väärä hyvänolon tunne tai edellisen vaalikauden hallituksen pääpuolueen kohtalo ei saa luoda pelkotilaa, joka estäisi keskeisten poliittisten päättäjien liikkumisen myös epämukavuusalueillaan. Yksi hyvän maan keskeinen ominaisuus on, että se tarjoaa suotuisat olosuhteet yrityksille ja niiden onnistumiselle työn tarjonnassa.

Mielellään näkisin, että uusi hallitusohjelmamme nimettäisiin otsikolla: ”Kohti tulevaisuuskestävää Suomea” Millainen on minun tulevaisuuskestävän Suomen kivijalka?

Osaava. Suomen menestyksen perusta on osaamisessa. Se on vahvuutemme, jonka eteen joudumme lähivuosina ja vuosikymmeninä tekemään rajusti töitä. Jo nyt on nähtävissä, miten osaamispääomasta on tullut merkittävämpi niukkuustekijä kuin euromääräisestä omasta tai vieraasta pääomasta. Osaavasta työvoimasta on laajalti pulaa. Työn murros koskettaa jokaista suomalaista tavalla tai toisella ja samalla se on merkittävä haaste suomalaiselle osaamiselle. Huomisen osaamisen turvaamiseksi meidän on nopeasti arkipäiväistettävä sekä luotava sisältö toimenpideohjelmineen jatkuvan oppimisen toimintamallille. Kansallisen osaamispääoman – laajasti ymmärrettynä – kasvattaminen on nostettava yhteiseksi strategiseksi painopistealueeksi.

Uudistuva. Edelläkävijyys vaatii edelläkävijän asennetta niin yritysjohdolta kuin tulevalta poliittiselta hallitukselta. Globaalissa maailmassa käydään nyt myös valtioiden välistä kisaa kyvystä uudistua. Kaikkialla on rakenteita ja normeja, jotka ovat syntyneet maailmaan, jota ei enää ole. Meillä Suomessa on jäänyt aivan liian vähälle yhteinen pohdinta yhteisestä tulevaisuudenkuvastamme. Mikä on se toimintaympäristö, jonka kohtaamme ja minkä roolin Suomi haluaa siinä viitekehyksessä itselleen rakentaa. On muistettava, että yritykset rakentavat visionsa kansakunnan vision ympärille, joten on välttämätöntä, että tuleva hallitusohjelma luo riittävää näkemystä, vakautta, pitkäjänteisyyttä ja uskottavuutta.

Uutta teknologiaa laajasti hyödyntävä. Meneillään olevassa neljännessä ja teknologiavetoisessa teollisessa vallankumouksessa Suomi on vahvuuksiensa kautta paalupaikalla tai ainakin sen tuntumassa. Katsoessamme tulevia vuosikymmeniä, globaalissa kilpailussa pärjäävät ne maat, jotka ovat vahvuuksiensa mukaan edelläkävijöitä uusien teknologioiden kehittämisessä ja soveltamisessa. Tekoäly, alustatalous ja erilaiset innovaatiot materiaaliteknologioissa tulevat sekä mullistamaan nykyisiä elinkeinoja että luomaan uudenlaisia talouden ajureita. Suomesta on rakennettavissa Euroopan johtava tekoäly-, digitalisaatio- ja alustatalousmaa, jossa yksityinen yritystoiminta menestyy ja julkinen sektori tukee innovatiivisen toimintaympäristön rakentumista. Kansallisen tekoälyohjelman loppuraportti Edelläkävijänä tekoälyaikaan (14.3.2019) on ansiokas ja kunnianhimoinen. Positiivinen valonpilkahdus.

Vastuullinen ja oikeudenmukainen. Suomalainen arvomaailma tukeutuu isosti vastuullisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Arvoina nämä ovat vahvuutemme ja niistä meidät tunnetaan. Tulevaisuuskestävä Suomi on vastuullisten ja oikeudenmukaisten päätösten Suomi. Ne kattavat laajalti koko elämän kirjomme. Heikoimmista huolehtimisen ja hyvinvointiyhteiskunnan terveiden periaatteiden kunnioittamisen. Nyt ja lähivuosikymmeninä päähuomion saa ja yli kaiken nousee ilmastonmuutoksen estäminen. Tässä vakavaakin vakavammassa teemassa koetellaan kansakuntamme vastuullisuutta aivan uusissa mittasuhteissa. On suorastaan surullista, että keskustelumme ilmastoinmuutoksesta kulminoituu niin vahvasti syyllistämiseen. Ilmastonmuutoksen ehkäisyä koskevat kirjaukset hallitusohjelmassa tulisi olla rohkeat mutta samalla pääosin koko kansakunnan hyväksymät.

Luottamuspääomaa kasvattava. Me suomalaiset luotamme toisiimme tavalla, joka on eurooppalaista huippua. Tämä on pienen kansakunnan etu ja vahvuus, sillä osaamispääoman ohella uudistuminen vaatii rakennusaineekseen luottamuspääomaa. Luottamusta tulevaan pohjustetaan onnistuneella vuorovaikutuksella. Uudistuvassa maailmassa tiedolla on valtava uuden liiketoiminnan ja ansainnan voima. Datatalous rakentuu tasepohjaista liiketoimintamaailmaa selvästi enemmän luottamuspääoman varaan. Tulevaisuuskestävässä Suomessa luottamuspääoma on edelleen osa sopimisen ja sopimuksissa pitäytymisen kulttuuria mutta myös entistä vahvemmin avoimen datan vaatimaa eettisyyden korostamista.

Taloudeltaan terve. Huolimatta, että taustani viittaa vahvasti pankkitoimintaan, edustan kantaa, että mikään sukupolvi ei voi elää yli varojensa. Emme saa synnyttää velkaa, joka jää tulevien sukupolvien rasitteeksi. Tulevaisuuskestävän Suomen talous rakentuu työnteon, yrittämisen ja omistamisen kannustavuuteen.

Tiivistäen kuvaamani tulevaisuuskestävä Suomi on sellainen, jollaisen haluamme rakentaa omille lapsillemme ja heidän jälkeensä tuleville. Tasavaltamme presidenttiä, Sauli Niinistöä siteeraten: ”Nuoret vaativat tämän päivän päätöksentekijöiltä uudenlaista päättäväisyyttä. Heidän ääntään on kuultava, sillä he ovat todellisia asianomistajia”

The post Kohti tulevaisuuskestävää Suomea appeared first on Bonfire.fi.

0

ruokaselvitys, yhteistyö, Uudistuva Suomi, ruuantuotanto
Reijo Karhinen

Kun pääministeri juhannuksen alla soitti ja tiedusteli valmiuttani lähteä selvittämään keinoja Suomen maatalouden kannattavuuden parantamiseksi, huomasin palanneeni lähtöruutuun. Olen pienen maatilan poika. Tunsin nuorena vahvaa tunnepohjaista vetoa jäädä viljelemään kotitilaa. Kävimme asiasta keskustelun isäni kanssa niin keskikoulun kuin vielä lukionkin jälkeen. Muistan tarkkaan isäni viisaat sanat: ”Kyllä se on mahdollista, mutta kokemuksesta sanon, että elannon saanti ei tule olemaan helppoa. Mieti vakavasti muitakin vaihtoehtoja.”

45 vuotta myöhemmin pohdin jälleen suomalaisen maatilayrittäjän menestymisen mahdollisuuksia. Nyt kokeneena yritysjohtajana ja talousmiehenä.

Niin, kannattaako Suomessa ryhtyä maatilayrittäjäksi 2020-luvun kynnyksellä? Miten haavoittuva Suomi olisikaan ilman omaa ruokatuotantoa? Haluan uskoa, että omalla ruokatuotannollamme on yksistään turvallisuusnäkökulmasta kumpuava vahva kansan tuki. Samalla tutkimukset osoittavat, miten korkealle suomalaiset arvostavat kotimaista puhdasta ja turvallista ruokaa. Rakenteiden on kuitenkin muututtava, että elinkeino säilyisi.

Kun yritysjohtajana tuijotan viimeisen parin vuosikymmenen aikaista maataloutemme yrittäjätulon kehitystä kuvaavaa ja trendinomaisesti laskevaa käyrää, pohdin kuinka monta toimitusjohtajaa olisi erotettu matkan varrella, jos kyseessä olisi yhden yksittäisen yrityksen tulosura. Varmasti aika monta. Pohdin luonnollisesti, mitkä ovat juurisyyt suorastaan surkeaan kehitykseen: Onko tällä ”yrityksellä” ollut kirkasta strategiaa? Miten tätä kokonaisuutta on johdettu? Missä on omistajan ääni? Taloudellisen lukutaidonkin perään voisi kysellä. Yli kahdenkymmenen vuoden pituinen alamäki ei selity pelkillä katovuosilla. Jossain mättää.

Yhteinen epäonnistuminen on käännettävissä yhteiseksi voitoksi

Maatilayrittäjän liikkumavara on rajattu. Maatalouden harjoittamista säädellään, valvotaan, ohjataan ja luvitetaan vahvasti niin EU:n kuin kansallisen normiston kautta. Samalla tukipolitiikalla ohjataan ratkaisevalla tavalla viljelijän valintoja. Se, että maataloutemme on ajautunut kannattavuuskriisiin, on yhteisen epäonnistumisen lopputulema. Hyväksymällä tämän lähtökohdan otamme ensimmäisen askeleen kohti valoisampaa tulevaisuutta.

Ensisijainen vastuu kannattavuuskriisistä on luonnollisesti maatilayrittäjillä itsellään. Paljon on jo tehty, mutta samalla on nähtävä monet käyttämättömät mahdollisuudet. Avaan näkemyksiäni näistä mahdollisuuksista laajasti raportissani.

En valitettavasti tunnista, että ruokaketjullamme (tuottaja, teollisuus, kauppa) olisi yhteistä ja yhtenäistä tulevaisuudenkuvaa, eikä sen pohjalta laadittua kansallista tahtotilaa tai suunnitelmaa – ruokastrategiaa. Yhteisen ymmärryksen puuttuminen johtaa sitoutumisen puutteeseen. Tällainen näköalattomuus yhdessä tuotannon kannattavuuskriisin kanssa on johtanut julkiseen vastakkainasetteluun. Tämä tuntuu ikävältä, kun samalla tiedämme, miten erinomaisen puhdas ja turvallinen tuotteemme on.

Suomalaisen ruokaketjun kokonaiskuva. Kaupan keskittyminen ja sen myötä vahva neuvotteluasema ovat ruokaketjumme merkittävä ominaispiirre. Vienti on tuontia huomattavasti pienempää ja tuottajien ohjaus ja palvelut hyvin pirstaloituneita.

Akuutissa kannattavuuskriisissä painiskelevan maatilayrittäjän näkökulmasta pintaan nousee ymmärrettävästi kysymys: Riittääkö aika? Tämänkin tosiasian äärellä virkamiesten ja poliittisen tason päättäjien tulee nyt olla rohkeutta ja malttia nähdä pitkälle. Emme saa tuhota elinkeinoa, jolle on tarjolla myös uusia mahdollisuuksia.

Jatkotarinaa ei vain tule ilman merkittävää suunnanmuutosta ja uudistumista. Kestävän pohjan rakentaminen maataloudelle pakottaa kyseenalaistamaan nykyisiä käytäntöjä. On tunnistettava, että toimintaympäristö on valtavassa murroksessa. Viime kädessä muutosta johtaa kuluttajan eli asiakkaan muuttuva käytös.

Me tarvitsemme kipeästi kansakunnan yhteistä keskustelua, rakentavaa vuorovaikutteista dialogia ruuantuotantomme tulevasta suunnasta. Me tarvitsemme näkemyksellistä johtajuutta. Me tarvitsemme vastuunkantajia. Me tarvitsemme positiivisempaa ilmapiiriä ja avoimuutta.

Onko meillä työstään arvostusta ja toimeentuloa saavia maatilayrittäjiä vuonna 2030?

Suomalaisen ruuan tarinan jatkosta päätetään nyt. Tehdäänkö tästä kansallinen menestystarina vai luovutaanko mahdollisuuksista? Minkä viestin siis haluamme jättää nuorille, jotka nyt ja tulevina vuosina pohtivat ruuantuotantoa omana tulevaisuuden ammattinaan?

Olen itse ikuisesti kiitollinen isälleni rehellisestä, toki satuttavasta, mutta samalla ainoasta oikeasta neuvosta. Nykyisten päättäjien velvollisuus on toimia niin, että tulevaisuudessa yhä useampi isä ja äiti voisivat vastata tyttärensä tai poikansa kysymykseen juuri päinvastoin kuin oma isäni minulle.

Suuri kiitos jokaisella verkkokyselyyn ja kuulemisiin osallistuneelle! Panoksenne oli korvaamaton!

The post Suomalaisen ruuan tulevaisuus vaatii ravistelua, rohkeutta ja yhteistyötä appeared first on Bonfire.fi.

0

Tiedote – Julkaisuvapaa 7.2.2019 klo 12:00


Reijo Karhisen mukaan 500 miljoonan euron lisäys maatalouden yrittäjätuloon vuositasolla on saavutettavissa. 

Pääministeri Juha Sipilä sekä maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä antoivat kesäkuussa 2018 Reijo Karhiselle tehtävän selvittää ratkaisumallit maatalouden kannattavuusongelmiin. 
Karhinen ei perustanut työryhmää vaan kutsui koko kansan keskustelemaan. Yli 6000 vastausta kerännyt verkkokysely, kuulemiset sekä maakunnalliset työpajat ovat antaneet kattavan kuvan nykytilasta.

“Näkemykseni mukaan saamani 500 miljoonan euron maatalouden yrittäjätulon kasvattamistavoite on saavutettavissa ilman maataloustuen kokonaismäärän kasvattamista nykyisestään”, Karhinen kertoo selvityksen julkistuspäivänä. 

“Tavoitteeseen pääsy edellyttää kuitenkin useamman vuoden pituista ja syvällisestä kulttuurimuutoksesta alkavaa uudistusohjelmaa laajalla rintamalla.”

Karhisen mukaan erityisesti tukipolitiikan painopisteitä on muutettava niin, että investoivat ja toimintaansa kehittävät sekä aitoa yrittäjäriskiä ottavat maatilat – koosta riippumatta – ovat keskiössä.

Suomen maatalous on ajautunut pitkäaikaisen heikon kannattavuuskehityksen seurauksena vakavaan tuloskriisiin. Karhisen mukaan kaikilla tasoilla on tarve uudistua ja kehittää talousosaamista. “Toimintamalleja on hiottava niin tiloilla kuin muussa ruokaketjussa sekä hallinto- ja edunvalvontaorganisaatioissa. Yhteisestä epäonnistumisesta on mahdollisuus edetä yhteiseen menestymiseen.”

Karhinen korostaa, että maatalouden kannattavuusongelmat eivät liity tuotteeseen. “Suomessa tuotetun ruuan puhtaus ja turvallisuus ovat todella vahva kilpailuetumme, josta on voitava rakentaa myös taloudellisesti parempi menestystarina.”


Yhteinen Ruokapöytä ja osaamis- ja palvelukeskus ratkaisuehdotusten keihäänkärkinä

Karhisen mukaan yksi keskeinen syy alkutuotannon taloudellisiin ongelmiin on yhteisen näkemyksen puute. Tämän ratkaisemiseksi Karhinen esittää perustettavaksi keskustelufoorumin nimeltä Yhteinen Ruokapöytä

“Tarvitsemme paikan, jossa ruokaketjun keskeiset osapuolet voivat yhdessä keskustellen linjata ruokaketjumme tulevaisuudenkuvan, tahtotilan ja kansallisen ruokastrategian suuntaviivat”, Karhinen kertoo. 

Ruokapöytä olisi käytännössä tiivis keskusteluryhmä, joka koostuisi ruuantuotannosta vastaavasta ministeristä sekä alkutuottajien, teollisuuden ja kaupan korkeimmasta johdosta. Ruokapöydän emäntä tai isäntä olisi ruokaketjusta riippumaton ulkopuolinen henkilö.

Raju toimintaympäristön muutos vaatii paljon maatiloilta. Jotta yhdessä rakennettu tahtotila välittyy tuottajien arkeen, tarvitaan uusi toimija. Karhinen esittää, että maatalouden uudistumista ohjataan jatkossa koordinoidusti yhdestä paikasta nykyisen sirpaleisen järjestelmän sijaan. 

“Suomi tarvitsee maatalouden osaamis- ja palvelukeskuksen, johon kootaan maataloushallinnon sellainen yhteinen asiantuntemus, joka tukee maatilayritysten välitöntä kehittämistä, johtamista ja operatiivista toimintaa.”

Selvitys esittää näiden lisäksi merkittävän määrän muita konkreettisia ehdotuksia tulevaisuuden kannattavan maatalouden turvaamiseksi. Karhinen kirjoittaa Bonfire.fi -bisnesmedian blogissaan, että maatalouden ajautuminen kannattavuuskriisiin on yhteinen epäonnistuminen. Myös tulevaisuuden menestys luodaan vain yhteistyöllä. [https://www.bonfire.fi/suomalaisen-ruuan-tulevaisuus-vaatii-ravistelua-rohkeutta-ja-yhteistyota/]

Selvää on se, että toimintaansa kehittävät ja aitoa yrittäjäriskiä ottavat maatilat koosta riippumatta tulevat olemaan maataloutemme perusta. Tämän lisäksi elintarvikkeiden viennin edistäminen kaipaa kipeästi lisää tekoja ja johtajuutta. Ehdotettu Peltoreformi 2025 taas tehostaisi maatalouden tärkeimmän tuotantovälineen kehittämistä esimerkiksi tehostetun tilusvaihdon, kasvukuntoon panostamisen ja vuokrasäännöstelyn avulla.

“Kilpailukykyinen maatalous vaatii edelläkävijyyttä”, Karhinen linjaa. Teknologia, innovaatiot ja erikoistuminen vaativat yhteistä kehitystyötä. Tulevaisuudessa yhä merkittävämmäksi näkökulmaksi nousee myös se, miten maataloutta kehitetään osana ilmastonmuutoksen ehkäisyä.


TIIVISTELMÄ

Reijo Karhinen

UUSI ALKU – Maatalous on myös tulevaisuuden elinkeino

  1. Ruokaketjumme tarvitsee yhteisen tahtotilan ja yhteisen ruokastrategian. Perustetaan uusi linjaava keskustelufoorumi – Yhteinen Ruokapöytä.
  2. Tuottajien on palautettava ensisijainen ohjaus- ja johtamisvastuu itselleen, voimistettava sekä omistajaohjaustaan että lisättävä yhteistyötä omistamissaan alan yhteisissä yrityksissä ja järjestöissä sekä samalla rohjettava vaatia laadukkaampaa ohjausta ja neuvontaa.
  3. Tulosjohtaminen on vakiinnutettava maatilayrittäjyyden perustaksi. Talousosaaminen kunniaan ja euroista yhteinen kieli, ulottuen hallintoon ja viranomaisiin saakka.
  4. Maataloutemme ja sen myötä ruokahuoltomme perustoja ovat, ja tulevat jatkossakin olemaan, investoivat, kehittävät ja aitoa yrittäjäriskiä ottavat kannattavat tilat – koosta riippumatta.
  5. Pelto on maatalouden tärkein tuotantoväline. Tarvitsemme laajan peltojen ympärille rakennetun kehittämisohjelman – Peltoreformi 2025:n
  6. Viennissä meidän on noustava alisuoriutujasta globaaliksi turvallisen ruuan viejäksi.
  7. Päivittäistavarakauppa on saatava mukaan aidon win-win -kumppanuuden hengessä, vastuullisuutta ja datan avoimuutta korostaen.
  8. Suomalainen maatalous on nostettava digitalisaation, tekoälyn, alustatalouden ja avoimen datan hyödyntäjänä edelläkävijäksi maailmassa.
  9. Valmistaudutaan tulevaisuuden toimintaympäristön ja ruokailutottumusten muutoksiin. Panostetaan innovaatioihin ja tilakohtaiseen erikoistumiseen – enemmän rohkeutta, ennakkoluulottomuutta ja oma-aloitteisuutta.
  10. Onnistumisen eväät luodaan huippuunsa viritetyllä tutkimuksella, koulutuksella ja neuvonnalla. Kootaan alan ohjaus yhteen ja perustetaan uusi maatalouden osaamis- ja palvelukeskus.

Näiden ylätason linjausten alla loppuraportista löytyy yli 50 yksittäistä konkreettista ratkaisuehdotusta maatalouden kannattavuuden parantamiseksi.




Suomalaisen ruokaketjun kokonaiskuva. Kaupan keskittyminen ja sen myötä vahva neuvotteluasema ovat ruokaketjumme merkittävä ominaispiirre. Vienti on tuontia huomattavasti pienempää ja tuottajien ohjaus ja palvelut hyvin pirstaloituneita.




Kymmenen tulevaisuuden maatalouden kannattavuuden parantamiseen tähtäävää painopistettä kulminoituvat keskustelufoorumiin: Yhteiseen Ruokapöytään ja uuteen Osaamis – ja palvelukeskukseen.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

rt.karhinen@gmail.com
www.reijokarhinen.fi
0

Dialogi, Tulevaisuus, Uudistuva Suomi, rohkeus, visio
Reijo Karhinen

On vuodenvaihde. Pohdin, kumpi on tärkeämpää; katsoa taakse ja arvioida mennyttä vuotta vai silmäillä eteenpäin, mitä on tulossa? Minulla on muistikuva, että urani alkuvuosikymmeninä vuodenvaihteessa oli luontevaa katsoa ensisijaisesti saavutettuja lukuja. Nyt ajattelen täysin erilailla. Mielenkiinnon painopiste on tulevassa.

Toimintaympäristömme kehitystä muokkaavat globaalit megatrendit voimistuvat ja ohjaavat yritysten toimintaa yhä enemmän. Samanaikaisesti muutosnopeus kiihtyy ja maailma ympärillämme monimutkaistuu. Päätöksentekijän on opittava toimimaan suuremmassa epävarmuudessa. Näkyvyys eteenpäin on heikko.

Tulevaisuuskirjeenvaihtaja Heikki Aittokosken (HS) juuri julkaistun (30.12.) artikkelin otsikko ‘Tulevaisuus ei kaipaa lisää menneisyyttä’ on paljonpuhuva. Aittokoski nimeää kourallisen esimerkkejä rohkeudesta: imatralaisista tehdasroboteista gondolihisseihin, jotka ratkaisevat miljoonakaupunkien liikenneongelmia. Kun uskalletaan katsoa tulevaan, tunnistetaan tarpeita ja ongelmia, joita voi kääntää mahdollisuuksiksi.

Vielä 20 vuotta sitten yrityksen visio perustui melko vahvalle olettamalle siitä, mihin se itse on menossa: “Haluamme kasvattaa liikevaihtoa puolella tai olla johtava alallamme”. Visio kuvasi lähinnä tavoitteita ja oletettua kuvaa todellisuudesta. Nyt visio on syvempää näkemystä tulevaisuudesta ja tulkintaa megatrendien vaikutuksesta. Siihen sisältyy myös epävarmuustekijöitä ja skenaarioita.

“Käytettävissä oleva tieto ei anna meille aukottomia vastauksia siitä, mitä tuleman pitää. Mutta sen avulla pystyy vähintäänkin tekemään valistuneita arvauksia.” Aittokoski kirjoittaa. Visioita on sekä yhä vaikeampi että samalla tärkeämpi muodostaa.

Hyvä visio ei jätä kylmäksi vaan synnyttää keskustelua

“Tulevaisuudessa on se vika, että se saapuu yleensä ennen kuin olemme valmiita kohtaamaan sen.” Näin totesi kirjailija Arnold H. Glasow. Tästä syystä vision pitää olla rohkea ja puhutteleva. Vision tehtävä on herättää huomiseen. Osa ihastuu ja osa jää ihmettelemään. Liian shokeeraava ei aja asiaansa, mutta menestyjän on oltava askeleen edellä muita.

Hyvä visio sisältää monia elementtejä. Parhaimmillaan se on:

1) Näkemyksellinen – avoin uudelle
Rohkaisee kokeiluihin ja muokkaa yrityskulttuuria epäonnistumisten sallimiseen. Hyvä visio ei ole pelkästään entisen jatkumo. Sellainen ei ole tässä ajassa uskottava.
2) Asiakaslähtöinen
Asiakkaan vallan kasvu ei ole ohikiitävä trendi, vaan uusi normaali. Sen tulee välittyä visioissa.
3) Tulevaisuuskestävä
Visio on yrityksen sielu. Sen tulee myötäillä yrityksen arvopohjaa, sen tulee olla sopusoinnussa ja vastata yrityksen kannalta oleellisiin megatrendeihin, olivat ne sitten liiketoimintapainotteisia tai arvopohjaisia.
4) Osallistava
Hyvä visio ei synny pelkästään yrityksen hallituksen tai johdon pohdiskelun tuloksena. Näkymää tulevaan on syytä raottaa yrityksen omien syväosaajien avulla samoin kuin niiden, jotka tulevat kuvattavan tulevaisuuden elämään, eli nuorten. Pois ei pidä sulkea myöskään yritysten monia kumppaneita. Vaikutteet heiltä ovat erinomaisia ikkunoita tulevaisuuteen.

Visiot muodostuvat dialogin pohjan – tulevaisuudesta pitäisi puhua enemmän kuin menneisyydestä

Minulta kysyttiin joulun alla, millaisia suomalaisyritysten visiot ovat sisällöltään. Havahduin: en osannut juurikaan vastata. Enemmän tiedän niiden menneisyydestä, siitä on runsaasti tietoa tarjolla ja siitä uutisoidaan. Yritysten visiot eivät sen sijaan nouse keskusteluun. Nyt kun tulevaisuuden näkyvyys on poikkeuksellisen heikko ja yritysten valinnat voivat poiketa suurestikin toisistaan, avoimen visiopohjaisen dialogin merkitys korostuu.

Tarvitsemme ratkaisuhakuista keskustelua tulevaisuudesta, yritysten uudistumistarpeista. Dialogin kautta yksikin rohkea visio kirittää muita visioita ympärillään. Myös medialla on tässä oma merkittävä roolinsa. Onko sillä halua ja valmiutta avata yritysten visioita ja vertailla samalla tavoin kuin tilinpäätöksiä? Sijoittajilla on omat kanavansa tunnistaa nukahtaneet yritykset, mutta asiakkailla ja suurella yleisöllä ei niinkään.

Uskon, etten ole ainut, joka arvioi nykyään yrityksiä paljolti sen perusteella, millaista paikkaa ne raivaavat itselleen tulevaisuudesta. Eli kysymykseni yritysjohdolle on: Millaista tulevaisuutta sinun yrityksesi rakentaa?

Päävastuu keskustelun avaajana on yritysjohdolla. Keskustelu on tänään helpompaa kuin ikinä ja sitä on hyvä käydä monilla eri areenoilla. Yritysjohtaja voi aloittaa kertomalla yrityksensä tulevaisuudenkuvasta vaikka Twitterissä.

Yritykset rakentavat visionsa kansakunnan vision ympärille, joten on hyvä tunnistaa myös poliitikkojen rooli. Millaisesta tulevaisuudesta kevään eduskuntavaaliehdokkaasi puhuu – vai puhuuko ollenkaan? Tarkempi kansakunnan yhteinen tulevaisuudenkuva auttaa ennakoimaan odottamatonta ja rakentamaan haluttua tulevaisuutta.

Siihen, millaista Suomea rakennamme, mitä ongelmia ratkomme ja mihin huomiomme suuntaamme, paaluttavat merkittäviltä osin juuri yritysten visiot. Mutta yhteinen elintärkeä tulevaisuuskuva Suomelle syntyy vasta, kun visioista keskustellaan. Aittokoskea mukaillen Suomen tulevaisuus ei tarvitse lisää menneisyyttä. Me tarvitsemme lisää tulevaisuutta, tulevaisuudenuskoa. Luodaan yhdessä Suomelle sen ansaitsema tulevaisuus.

The post Etsintäkuulutus: Missä on suomalainen visiokeskustelu? appeared first on Bonfire.fi.

0

koulutus, osaaminen, yhteistyö, Uudistuva Suomi, oppiminen
Reijo Karhinen

On aika ymmärtää, että elinikäisen oppimisen vaade murtaa perinteisen käsityksen siitä, että yhteiskunta ensisijaisesti on vastuussa tutkintoon valmistumisen jälkeisestäkin yksilön osaamisen ajantasaisuudesta. Uudistumisen tempo kovenee, niin myös uuden osaamisen tarve. Tässä vauhdissa korostuu työntekijän oma vastuu samoin kuin työnantajan valmius tulla sopivalla tavalla ja oikea-aikaisesti vastaan.

Kyky oppia uutta on yksilön tulevaisuuden tärkein työelämätaito. Yritys, jolla on halu ja kyky katsoa tulevaisuuteen, havaitsee pian, että osaamistarpeet tulevat muuttumaan lähivuosina. Viidessä vuodessa paljon, kymmenessä vuodessa aivan radikaalisti.

Olen elänyt ajan, jolloin yrityksen kärkihuoli oli rahoitus. Tällä hetkellä omaa ja vierasta pääomaa on saatavilla enemmän kuin koskaan. Pääoman niukkuus onkin muuttumassa osaamisen niukkuudeksi. Tämä tarkoittaa, että osaamisesta tulee merkittävin kilpailuetutekijä. Ja vaikka osaavan työvoiman haasteista keskustellaan, sanat eivät vielä konkretisoidu kunnolla yritysten strategisissa toimissa.

Yritykset eivät voi kantaa vastuuta yksin. Yhteistyö erilaisten kumppaneiden kanssa on oleellista. Esimerkiksi tiivis korkeakouluyhteistyö turvaa sen, että pysytään paremmin kartalla niin tulevaisuuden kehitystrendeistä kuin myös tulevien osaajien valmiuksista. Uudenlainen tilanne haastaa yrityksiä myös verkostoitumaan uudella tempolla. Yritysten on otettava erilaisissa osaamisen uudistamiseen tähtäävissä verkostoissa ajurin rooli. Yritysten on oltava haastamassa myös yhteiskuntaa vahvemmin.

Osaamisen kehittäminen ei ole tehostamisprosessi vaan valtavan suuri kulttuurimuutos

Oppimishaasteessa on kaksi tasoa: varsinaisen ammattiin liittyvän oppimisen lisäksi on ensin synnytettävä oppimista tukeva kulttuuri ja opittava oppimaan tehokkaasti monilla eri tavoilla.

Outi Sivonen kirjoitti erinomaisesti Helsingin Sanomissa siitä, kuinka keskustelua tulisi siirtää koulutuksen tuottamisesta oppimisen monipuoliseen tukemiseen.

Pelkkä täydennyskoulutuksissa ravaaminen ei ole ratkaisu. Oppimisen tulee tapahtua nykyistä työtä tekemällä, uusiin projekteihin lähtemällä ja toisilta oppimalla tai jopa yhteistyökumppaniyrityksissä työskentelemällä. Työyhteisön tulee olla avoin uudelle ja sallia epäonnistumista.

Johdon tehtävä on tukea aktiivisesti ihmisiä uudistumaan, mutta ensisijainen vastuu kehittymisestä on ihmisellä itsellään. Kun yksilö ilmaisee halukkuuttaan kehittää osaamista, ollaan jo yli puolenvälin. Siihen haluun pitää tarttua nopeasti. Yrityksissä pitää olla aiempaa suurempi valmius myös itse kuroa umpeen niitä osaamisvajeita, joita yhteiskuntaamme on jo syntynyt tai uhkaa syntyä. Osaavan työvoiman puutteen edessä käsiä ei pidä nostaa ensimmäisenä pystyyn. On tilanteita, jotka voivat kääntyä jopa mahdollisuudeksi, ei vähiten työnantajakuvan näkökulmasta.

Uskon vahvasti, että henkilöstön osaamisen uudistaminen tulee olla yksi yrityksen ja myös julkisyhteisöjen toiminnan ydinprosesseista. Valmiita oppimishaluisia osaajia ei rekrytoida, ne tehdään. Yrityksen strategian on vastattava tähän. Tämä transformaatio haastaa HR:n toden teolla. Tulevaisuuden osaajien määrittely siirtyy yhä enemmän strategia- ja liiketoimintayksiköiden, HR:n ja yksilön yhteistyöksi. Liiketoiminnan on aiempaa vahvemmin ja aiempaa ennemmin pystyttävä kertomaan muuttuvat tarpeensa. Ennakointi ja johdon näkemyksellisyys korostuvat.

Osaamisongelmaa ei voi kiertää rekrytoinnilla

On traumaattista kohdata fakta oman osaamisen vanhenemisesta. Olen kuitenkin oppinut, että muutoksesta viestiminen henkilöstölle ajoissa ja selkeästi lisää valmiutta uudistaa kykyjään nykyisiin markkinoihin sopivaksi.

Ratkaisu osaamisongelmaan ei tule olemaan vain uusien osaajien rekrytointi. Pelissä on nyt liian isoja lukuja. Ihmisten oppimiskyky on valtava, sitä tukeva kulttuuri ratkaisee ongelman.

Meillä on kiire saada kaikki ymmärtämään, että taito oppia uutta tulee olemaan ratkaisevan tärkeää. Kukaan ei saa tulla yllätetyksi. Silloin kun osaamisen kehittämisestä on tullut ylimmän johdon ohjaama ydinprosessi, on otettu ratkaiseva askel kohti sitä, että osaamisen ajantasaisuuden arvostaminen on organisaatiokulttuurin dna:ssa. Oma-aloitteisuutta ja avoimuutta arvostava kulttuuri johtaa siihen, että yksilöt itse ymmärtävät oman osaamisensa ajankohtaisuuden.

Olisi onnetonta, jos talouskasvumme hyytyisi oikean osaamisen omaavien käsiparien puutteeseen. Neljäs teollinen vallankumous haastaa laajasti työyhteisöjen nykyisen osaamisen. Yksilöiden mahdollisuus varautua uuteen on ollut rajallista. Tilanne, johon olemme ajautumassa ja jossa jo osin olemme, ei ole yksilön vika. Siten on väärin laittaa yksilö yksin maksamaan siitä. Kyseessä on yhteinen ulkoa tuleva haaste – myös ratkaisujen on oltava yhteisiä.

The post Osaaminen – aikamme kilpailutekijöistä vaikuttavin appeared first on Bonfire.fi.

0

Dialogi, joukkoistaminen, ruokaselvitys, Uudistuva Suomi, osallistaminen
Reijo Karhinen

Pitäisikö kotimaiselle ruualle olla kaupassa oma hyllypaikka? Entä miten kehittää ruuan verkkokauppaa? Olen johdatellut keskustelua suomalaisen ruuantuotannon kannattavuudesta heinäkuusta asti. Loppuraporttini julkaisen tammikuussa. Hanke on näyttänyt, että suomalaiset ovat valmiita osallistumaan rakentavaan ja konkreettiseen keskusteluun.

Ruokaketjun osapuolet saman pöydän ääreen

Kun tartuin haasteeseen – 500 miljoonaa euroa lisää yrittäjätuloa maatalouteen – tiesin heti, etten millään tavoittaisi tarpeeksi kuluttajien ja tuottajien mielipiteitä perinteisin keinoin. Ajattelin jo silloin, että kaksi tärkeintä osapuolta samani toimeksiannon ratkaisuun ovat alkutuottajat ja loppukuluttajat. Alkutuottajien rooli suhteessa teollisuuteen on ratkaisevan tärkeä ja toisaalta kuluttajat ovat kaupan kannalta se olleellisin taho. Toki samalla on tiedostettava kaikkien ruokaketjun osapuolten vuorovaikutussuhteet ja keskinäiset kytkennät.

Selvitystyöni aikana käsitykseni on vahvistunut, tuottajien ja kuluttajien välistä yhteyttä on lähennettävä. Tuottajien on pystyttävä paremmin tunnistamaan kuluttajien tarpeet. On aika siirtyä tuotantopainotteisesta toimintamallista enemmän kysyntä- ja kuluttajalähtöiseen ruuantuotantoon. Siksi koen tärkeänä kuulla myös kuluttajia suoraan.

Valitsin keskeiseksi tiedonkeruumenetelmäksi avoimen kuulemisen mallin; verkkoaivoriihen. Tämän julkisen kyselyn lisäksi olen tavannut runsaasti ruokaketjun toimijoita workshopeissa ja henkilökohtaisissa kuulemisissa.

Verkkoaivoriihen mielipiteiden määrä ja analyyttisyys on ylittänyt odotukseni täysin. Jo noin 6000 ruokaan liittyvää vastausta – kokemuksia, mielipiteitä ja ideoita (aivoriihi on auki 31.10 asti). Suuri kiitos!

Aihe on otollinen laajalle osallistamiselle. Lähes kaikilla meillä on mielipide ruuasta ja maataloudesta. Mutta niin on esimerkiksi liikenteestä, koulutuksesta, tulonjaoista tai pankkitoiminnastakin – vain muutaman nimetäkseni. Haluaisinkin nähdä osallistamista enemmän: yritykset yhdessä, päätöksentekijät rohkeammin. Otoskoolla on vähemmän väliä, sitoutumisella enemmän.

Aktiivisuuden taso on saanut minut pohtimaan, miten merkittävä, jopa korvaamaton, potentiaali onnistuneella osallistamisella onkaan minkä tahansa ison ja kompleksisen ongelman ratkaisemisessa. Tätä pohdiskelua ja kertyneiden kokemusten syvällisempää analysointia jatkan varmastikin loppuraportin julkistamisen jälkeen. Mielenkiintoista.

Teknologia edesauttaa dialogia, muttei toteuta sitä

Ihailen sitä luontevuutta, jolla nuoret kysyvät mielipiteitä omilta verkostoiltaan. Dialogi on moderni tapa suunnitella, implementoida ja oppia tehdystä. Työkaluja dialogin vahvistamiseen on paljon. Ihmisten aito halu osallistua vaatii kuitenkin enemmän kuin alustan ja kutsun.

Uskon, että tärkeää on tehdä selväksi, miten yksilön kontribuutio tulee vaikuttamaan lopputulokseen. Ruokaselvityksessä olen vakavissani siinä, että aivoriihen vastaukset tulevat näkymään raportissa ja sitä kautta toivottavasti tulevien toimeenpanopäätösten pohjana. Siten osallistuminen on suoraa vallankäyttöä. Tämän lisäksi olen pyrkinyt selkein sanakääntein kertomaan työn etenemisestä omien kanavieni kautta, Twitter vahvimpana. Koen. että osallistamisen ohella avoimuus ja läpinäkyvyys ovat enemmän tätä päivää kuin kabinetit ja muut suljetut piirit.

Ruokaselvityksen verkkoaivoriihi jakaantui kahteen osaan. Ensimmäisessä kyselyssä kartoitettiin ruuantuotannon tärkeimmät teemat. Yksittäinen työryhmä ei olisi saanut näin kattavaa ja todenmukaista kuvaa nykytilasta. Toisessa, käynnissä olevassa vaiheessa odotan vastaajien kertovan näkemyksiä ja ideoita ensimmäisen kierroksen aikana esiinnousseiden teema-alueiden – kuten digitalisaatio, innovaatiot ja vienti – näkökulmista.

Heitän loppuun kaksi haastetta:

Kun sinulla tai tiimilläsi on ongelma, joka vaatii laajaa kartoittamista, taustoittamista ja kokonaiskuvan hahmottamista, joukkoista. Erityisesti murroskohdissa näkemystä on haettava syvemmältä kuin vain tavallisilta lausuntokierrosten osallistujilta tai järjestöiltä. Kestävien ratkaisuehdotusten löytämiseksi prosessi on vaivan arvoista.

Toinen haaste menee jokaiselle suomalaiselle: kerrothan näkemyksesi suomalaisen ruuan tulevaisuudesta. Käytä 15 minuuttia työmatkastasi tai pohdi syvällisemmin ajan kanssa. Kysely on auki lokakuun viimeiseen päivään asti. Raportti toimintaehdotuksineen tulee olemaan yhteisen ponnistuksen ja aktiviteetin tulos. Pääset kyselyyn tästä linkistä. >>

Suomalainen ruoka on timanttimme ja vain eteenpäin katsova dialogi hioo siitä kannattavamman ja kilpailukykyisemmän. Pystymme ratkaisemaan maatalouden kannattavuusongelman, kun tartumme siihen yhdessä.

The post Osallistamalla kohti sisältörikasta dialogia ja uusia näkökulmia – case ruokaselvitys appeared first on Bonfire.fi.

0

Tulevaisuus, korkeakoulu, koulutus, osaaminen, yhteistyö, yliopisto
Reijo Karhinen

Talouskasvu sekä panostus tutkimukseen ja tuotekehitykseen korreloivat keskenään ja juuri ne rakentavat tulevaisuutta. Hyvinvointivaltion ylläpitäminen vaatii korkean työllisyysasteen ohella korkeaa työn tuottavuutta, joka puolestaan vaatii korkeaa osaamisen tasoa.

Ongelmana on, etteivät yritykset ja korkeakoulut ole heränneet hyödyntämään keskinäisen yhteistyön kaikkia mahdollisuuksia.

Olen pitkään seurannut korkeakoulukenttää. Liikesivistysrahaston hallituksen puheenjohtajana sekä OP:n pääjohtajana olen ollut mukana päättämässä laajalla rintamalla tutkimuksen rahoituksesta. Aloittelevana työelämäprofessorina tiirailen kenttää nyt toiselta puolen pöytää.

Pienenä maana Suomen erityisvahvuus on ollut korkea osaamisen taso. Työn murroksen edetessä vauhdilla meidän on nostettava osaamisen uudistaminen uudeksi vahvuusalueeksemme. Tämän tahtotilan toimeenpanoon tarvitsemme eri sektoreiden yhteistyötä. Tämä varmistaa kehitystyön relevanssin ja edelläkävijyyden.

Korkeakoulut tarvitsevat koko potentiaalinsa hyödyntämiseen yhteiskunnan muiden toimijoiden tukea. Nimenomaan yritysten rooli kaikkia osapuolia hyödyttävän osaamisen synnyttämisessä ja kehittämisessä sekä korkeakoulujen ulkoisena kirittäjänä on erityisen keskeinen. Täten on tärkeää, että korkeakouluyhteistyö on yritysten yhteiskuntavastuuagendalla korkealla.

Suomen menestystarinan jatkaminen edellyttää vastuun jakamista

Koulutusleikkaukset ovat lyhytjänteistä toimintaa, mutta samalla ravisteleva herätys kaikille. Yrityksille tiiviimpi korkeakouluyhteistyö luo kolmea kilpailutekijää:

1) Tulevaisuuden osaajien tietotaidon tunnistaminen ja siihen vaikuttaminen on elintärkeää tilanteessa, jossa osaaminen on niukkuustekijä. Yliopistojen riippumattomuuden rajoissa elinkeinoelämän edustajia tulee saada mukaan uusien koulutusohjelmien suunnitteluun.
2) Turbulentissa maailmassa tarve näkemyksellisyyttä edistävälle tutkimusyhteistyölle kasvaa, erityisesti kun pyrimme ymmärtämään tulevaisuuden ilmiöitä.
3) Tuloksellisella yhteistyöllä turvaamme laadukkaan korkeakoulukentän olemassaolon ja samalla luomme paremmat edellytykset toimintaympäristömme taloudelliselle ja henkiselle hyvinvoinnille. Näemme sen hyvin Suomen sisälläkin: korkeakoulujen asuttamat seutukunnat kehittyvät ja kasvavat.

Erityisesti tekoäly ja digitalisaatio ovat teemoja, joihin on etsittävä ratkaisuja nopeasti ja yhdessä. Yritysten tulisi pohtia esimerkiksi sitä, olisiko mahdollista avata rohkeammin asiakastietoja tutkimukselliseen käyttöön. Se on valtava uusi mahdollisuus, jossa tärkeää roolia näyttelee etiikka.

Korkeakoulujen tavanomaisen koulutuksen ja tutkimuksen lisäksi yritysjohdon katseet tulisi suunnata aikuiskoulutukseen ja jatkuvaan oppimiseen. Uudet yhteistyömuodot huutavat innovatiivisia kehittäjiä. Yritysten rahoittamat professuurit ja täydennyskoulutus ovat oikeita askeleita kohti tervettä yhteistyötä.

Lahjoittamisen ja vastaanottamisen kulttuuria vaaditaan

Koen, että Suomessa ei ole tarpeeksi sektoreiden välistä yhteistyön kulttuuria. Aktiivinen ja jatkuva keskusteluyhteys ja erilaiset yhteiset hankkeet ylläpitäisivät paremmin tuntumaa puolin ja toisin. Monia yrityksiä motivoi tieto siitä, miten rahoitusvarat käytetään ja monia yliopistoja tieto siitä, miten tutkimustietoa sovelletaan.

Korkeakoulujen tulisi institutionalisoida koko lahjoitustoiminto. Näin niillä olisi kokoaikainen näkemys ja suhde elinkeinoelämään. Oman kokemukseni perusteella helpointa on ollut tarttua tarjouksiin, jotka yliopisto on räätälöitynyt tarkkaan juuri edustamalleni organisaatiolle sopivaksi.

Elinkeinoelämän tulee ymmärtää, että korkeakoulut voivat parhaimmillaan olla strategisia kumppaneita. Ne täydentävät yritysten omia resursseja. Korkeakouluista löytyy paljon osaamista, jota ei tarvitse itse hankkia. Yhteistyöhön sijoitettu raha ja aika on kokemukseni mukaan vastikkeellista.

Molempien osapuolten on viestittävä omat tavoitteensa selkeästi – vain tämän jälkeen voidaan löytää yhteiset ja molempia hyödyttävät tavoitteet. Silloin syntyy aitoa kumppanuutta.

The post Korkeakoulu on tulevaisuuteen katsova strateginen kumppani appeared first on Bonfire.fi.

0

PREVIOUS POSTSPage 1 of 2NO NEW POSTS