Your address will show here +12 34 56 78
ruokaselvitys, yhteistyö, Uudistuva Suomi, ruuantuotanto
Reijo Karhinen

Kun pääministeri juhannuksen alla soitti ja tiedusteli valmiuttani lähteä selvittämään keinoja Suomen maatalouden kannattavuuden parantamiseksi, huomasin palanneeni lähtöruutuun. Olen pienen maatilan poika. Tunsin nuorena vahvaa tunnepohjaista vetoa jäädä viljelemään kotitilaa. Kävimme asiasta keskustelun isäni kanssa niin keskikoulun kuin vielä lukionkin jälkeen. Muistan tarkkaan isäni viisaat sanat: ”Kyllä se on mahdollista, mutta kokemuksesta sanon, että elannon saanti ei tule olemaan helppoa. Mieti vakavasti muitakin vaihtoehtoja.”

45 vuotta myöhemmin pohdin jälleen suomalaisen maatilayrittäjän menestymisen mahdollisuuksia. Nyt kokeneena yritysjohtajana ja talousmiehenä.

Niin, kannattaako Suomessa ryhtyä maatilayrittäjäksi 2020-luvun kynnyksellä? Miten haavoittuva Suomi olisikaan ilman omaa ruokatuotantoa? Haluan uskoa, että omalla ruokatuotannollamme on yksistään turvallisuusnäkökulmasta kumpuava vahva kansan tuki. Samalla tutkimukset osoittavat, miten korkealle suomalaiset arvostavat kotimaista puhdasta ja turvallista ruokaa. Rakenteiden on kuitenkin muututtava, että elinkeino säilyisi.

Kun yritysjohtajana tuijotan viimeisen parin vuosikymmenen aikaista maataloutemme yrittäjätulon kehitystä kuvaavaa ja trendinomaisesti laskevaa käyrää, pohdin kuinka monta toimitusjohtajaa olisi erotettu matkan varrella, jos kyseessä olisi yhden yksittäisen yrityksen tulosura. Varmasti aika monta. Pohdin luonnollisesti, mitkä ovat juurisyyt suorastaan surkeaan kehitykseen: Onko tällä ”yrityksellä” ollut kirkasta strategiaa? Miten tätä kokonaisuutta on johdettu? Missä on omistajan ääni? Taloudellisen lukutaidonkin perään voisi kysellä. Yli kahdenkymmenen vuoden pituinen alamäki ei selity pelkillä katovuosilla. Jossain mättää.

Yhteinen epäonnistuminen on käännettävissä yhteiseksi voitoksi

Maatilayrittäjän liikkumavara on rajattu. Maatalouden harjoittamista säädellään, valvotaan, ohjataan ja luvitetaan vahvasti niin EU:n kuin kansallisen normiston kautta. Samalla tukipolitiikalla ohjataan ratkaisevalla tavalla viljelijän valintoja. Se, että maataloutemme on ajautunut kannattavuuskriisiin, on yhteisen epäonnistumisen lopputulema. Hyväksymällä tämän lähtökohdan otamme ensimmäisen askeleen kohti valoisampaa tulevaisuutta.

Ensisijainen vastuu kannattavuuskriisistä on luonnollisesti maatilayrittäjillä itsellään. Paljon on jo tehty, mutta samalla on nähtävä monet käyttämättömät mahdollisuudet. Avaan näkemyksiäni näistä mahdollisuuksista laajasti raportissani.

En valitettavasti tunnista, että ruokaketjullamme (tuottaja, teollisuus, kauppa) olisi yhteistä ja yhtenäistä tulevaisuudenkuvaa, eikä sen pohjalta laadittua kansallista tahtotilaa tai suunnitelmaa – ruokastrategiaa. Yhteisen ymmärryksen puuttuminen johtaa sitoutumisen puutteeseen. Tällainen näköalattomuus yhdessä tuotannon kannattavuuskriisin kanssa on johtanut julkiseen vastakkainasetteluun. Tämä tuntuu ikävältä, kun samalla tiedämme, miten erinomaisen puhdas ja turvallinen tuotteemme on.

Suomalaisen ruokaketjun kokonaiskuva. Kaupan keskittyminen ja sen myötä vahva neuvotteluasema ovat ruokaketjumme merkittävä ominaispiirre. Vienti on tuontia huomattavasti pienempää ja tuottajien ohjaus ja palvelut hyvin pirstaloituneita.

Akuutissa kannattavuuskriisissä painiskelevan maatilayrittäjän näkökulmasta pintaan nousee ymmärrettävästi kysymys: Riittääkö aika? Tämänkin tosiasian äärellä virkamiesten ja poliittisen tason päättäjien tulee nyt olla rohkeutta ja malttia nähdä pitkälle. Emme saa tuhota elinkeinoa, jolle on tarjolla myös uusia mahdollisuuksia.

Jatkotarinaa ei vain tule ilman merkittävää suunnanmuutosta ja uudistumista. Kestävän pohjan rakentaminen maataloudelle pakottaa kyseenalaistamaan nykyisiä käytäntöjä. On tunnistettava, että toimintaympäristö on valtavassa murroksessa. Viime kädessä muutosta johtaa kuluttajan eli asiakkaan muuttuva käytös.

Me tarvitsemme kipeästi kansakunnan yhteistä keskustelua, rakentavaa vuorovaikutteista dialogia ruuantuotantomme tulevasta suunnasta. Me tarvitsemme näkemyksellistä johtajuutta. Me tarvitsemme vastuunkantajia. Me tarvitsemme positiivisempaa ilmapiiriä ja avoimuutta.

Onko meillä työstään arvostusta ja toimeentuloa saavia maatilayrittäjiä vuonna 2030?

Suomalaisen ruuan tarinan jatkosta päätetään nyt. Tehdäänkö tästä kansallinen menestystarina vai luovutaanko mahdollisuuksista? Minkä viestin siis haluamme jättää nuorille, jotka nyt ja tulevina vuosina pohtivat ruuantuotantoa omana tulevaisuuden ammattinaan?

Olen itse ikuisesti kiitollinen isälleni rehellisestä, toki satuttavasta, mutta samalla ainoasta oikeasta neuvosta. Nykyisten päättäjien velvollisuus on toimia niin, että tulevaisuudessa yhä useampi isä ja äiti voisivat vastata tyttärensä tai poikansa kysymykseen juuri päinvastoin kuin oma isäni minulle.

Suuri kiitos jokaisella verkkokyselyyn ja kuulemisiin osallistuneelle! Panoksenne oli korvaamaton!

The post Suomalaisen ruuan tulevaisuus vaatii ravistelua, rohkeutta ja yhteistyötä appeared first on Bonfire.fi.

0

Tiedote – Julkaisuvapaa 7.2.2019 klo 12:00


Reijo Karhisen mukaan 500 miljoonan euron lisäys maatalouden yrittäjätuloon vuositasolla on saavutettavissa. 

Pääministeri Juha Sipilä sekä maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä antoivat kesäkuussa 2018 Reijo Karhiselle tehtävän selvittää ratkaisumallit maatalouden kannattavuusongelmiin. 
Karhinen ei perustanut työryhmää vaan kutsui koko kansan keskustelemaan. Yli 6000 vastausta kerännyt verkkokysely, kuulemiset sekä maakunnalliset työpajat ovat antaneet kattavan kuvan nykytilasta.

“Näkemykseni mukaan saamani 500 miljoonan euron maatalouden yrittäjätulon kasvattamistavoite on saavutettavissa ilman maataloustuen kokonaismäärän kasvattamista nykyisestään”, Karhinen kertoo selvityksen julkistuspäivänä. 

“Tavoitteeseen pääsy edellyttää kuitenkin useamman vuoden pituista ja syvällisestä kulttuurimuutoksesta alkavaa uudistusohjelmaa laajalla rintamalla.”

Karhisen mukaan erityisesti tukipolitiikan painopisteitä on muutettava niin, että investoivat ja toimintaansa kehittävät sekä aitoa yrittäjäriskiä ottavat maatilat – koosta riippumatta – ovat keskiössä.

Suomen maatalous on ajautunut pitkäaikaisen heikon kannattavuuskehityksen seurauksena vakavaan tuloskriisiin. Karhisen mukaan kaikilla tasoilla on tarve uudistua ja kehittää talousosaamista. “Toimintamalleja on hiottava niin tiloilla kuin muussa ruokaketjussa sekä hallinto- ja edunvalvontaorganisaatioissa. Yhteisestä epäonnistumisesta on mahdollisuus edetä yhteiseen menestymiseen.”

Karhinen korostaa, että maatalouden kannattavuusongelmat eivät liity tuotteeseen. “Suomessa tuotetun ruuan puhtaus ja turvallisuus ovat todella vahva kilpailuetumme, josta on voitava rakentaa myös taloudellisesti parempi menestystarina.”


Yhteinen Ruokapöytä ja osaamis- ja palvelukeskus ratkaisuehdotusten keihäänkärkinä

Karhisen mukaan yksi keskeinen syy alkutuotannon taloudellisiin ongelmiin on yhteisen näkemyksen puute. Tämän ratkaisemiseksi Karhinen esittää perustettavaksi keskustelufoorumin nimeltä Yhteinen Ruokapöytä

“Tarvitsemme paikan, jossa ruokaketjun keskeiset osapuolet voivat yhdessä keskustellen linjata ruokaketjumme tulevaisuudenkuvan, tahtotilan ja kansallisen ruokastrategian suuntaviivat”, Karhinen kertoo. 

Ruokapöytä olisi käytännössä tiivis keskusteluryhmä, joka koostuisi ruuantuotannosta vastaavasta ministeristä sekä alkutuottajien, teollisuuden ja kaupan korkeimmasta johdosta. Ruokapöydän emäntä tai isäntä olisi ruokaketjusta riippumaton ulkopuolinen henkilö.

Raju toimintaympäristön muutos vaatii paljon maatiloilta. Jotta yhdessä rakennettu tahtotila välittyy tuottajien arkeen, tarvitaan uusi toimija. Karhinen esittää, että maatalouden uudistumista ohjataan jatkossa koordinoidusti yhdestä paikasta nykyisen sirpaleisen järjestelmän sijaan. 

“Suomi tarvitsee maatalouden osaamis- ja palvelukeskuksen, johon kootaan maataloushallinnon sellainen yhteinen asiantuntemus, joka tukee maatilayritysten välitöntä kehittämistä, johtamista ja operatiivista toimintaa.”

Selvitys esittää näiden lisäksi merkittävän määrän muita konkreettisia ehdotuksia tulevaisuuden kannattavan maatalouden turvaamiseksi. Karhinen kirjoittaa Bonfire.fi -bisnesmedian blogissaan, että maatalouden ajautuminen kannattavuuskriisiin on yhteinen epäonnistuminen. Myös tulevaisuuden menestys luodaan vain yhteistyöllä. [https://www.bonfire.fi/suomalaisen-ruuan-tulevaisuus-vaatii-ravistelua-rohkeutta-ja-yhteistyota/]

Selvää on se, että toimintaansa kehittävät ja aitoa yrittäjäriskiä ottavat maatilat koosta riippumatta tulevat olemaan maataloutemme perusta. Tämän lisäksi elintarvikkeiden viennin edistäminen kaipaa kipeästi lisää tekoja ja johtajuutta. Ehdotettu Peltoreformi 2025 taas tehostaisi maatalouden tärkeimmän tuotantovälineen kehittämistä esimerkiksi tehostetun tilusvaihdon, kasvukuntoon panostamisen ja vuokrasäännöstelyn avulla.

“Kilpailukykyinen maatalous vaatii edelläkävijyyttä”, Karhinen linjaa. Teknologia, innovaatiot ja erikoistuminen vaativat yhteistä kehitystyötä. Tulevaisuudessa yhä merkittävämmäksi näkökulmaksi nousee myös se, miten maataloutta kehitetään osana ilmastonmuutoksen ehkäisyä.


TIIVISTELMÄ

Reijo Karhinen

UUSI ALKU – Maatalous on myös tulevaisuuden elinkeino

  1. Ruokaketjumme tarvitsee yhteisen tahtotilan ja yhteisen ruokastrategian. Perustetaan uusi linjaava keskustelufoorumi – Yhteinen Ruokapöytä.
  2. Tuottajien on palautettava ensisijainen ohjaus- ja johtamisvastuu itselleen, voimistettava sekä omistajaohjaustaan että lisättävä yhteistyötä omistamissaan alan yhteisissä yrityksissä ja järjestöissä sekä samalla rohjettava vaatia laadukkaampaa ohjausta ja neuvontaa.
  3. Tulosjohtaminen on vakiinnutettava maatilayrittäjyyden perustaksi. Talousosaaminen kunniaan ja euroista yhteinen kieli, ulottuen hallintoon ja viranomaisiin saakka.
  4. Maataloutemme ja sen myötä ruokahuoltomme perustoja ovat, ja tulevat jatkossakin olemaan, investoivat, kehittävät ja aitoa yrittäjäriskiä ottavat kannattavat tilat – koosta riippumatta.
  5. Pelto on maatalouden tärkein tuotantoväline. Tarvitsemme laajan peltojen ympärille rakennetun kehittämisohjelman – Peltoreformi 2025:n
  6. Viennissä meidän on noustava alisuoriutujasta globaaliksi turvallisen ruuan viejäksi.
  7. Päivittäistavarakauppa on saatava mukaan aidon win-win -kumppanuuden hengessä, vastuullisuutta ja datan avoimuutta korostaen.
  8. Suomalainen maatalous on nostettava digitalisaation, tekoälyn, alustatalouden ja avoimen datan hyödyntäjänä edelläkävijäksi maailmassa.
  9. Valmistaudutaan tulevaisuuden toimintaympäristön ja ruokailutottumusten muutoksiin. Panostetaan innovaatioihin ja tilakohtaiseen erikoistumiseen – enemmän rohkeutta, ennakkoluulottomuutta ja oma-aloitteisuutta.
  10. Onnistumisen eväät luodaan huippuunsa viritetyllä tutkimuksella, koulutuksella ja neuvonnalla. Kootaan alan ohjaus yhteen ja perustetaan uusi maatalouden osaamis- ja palvelukeskus.

Näiden ylätason linjausten alla loppuraportista löytyy yli 50 yksittäistä konkreettista ratkaisuehdotusta maatalouden kannattavuuden parantamiseksi.




Suomalaisen ruokaketjun kokonaiskuva. Kaupan keskittyminen ja sen myötä vahva neuvotteluasema ovat ruokaketjumme merkittävä ominaispiirre. Vienti on tuontia huomattavasti pienempää ja tuottajien ohjaus ja palvelut hyvin pirstaloituneita.




Kymmenen tulevaisuuden maatalouden kannattavuuden parantamiseen tähtäävää painopistettä kulminoituvat keskustelufoorumiin: Yhteiseen Ruokapöytään ja uuteen Osaamis – ja palvelukeskukseen.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

rt.karhinen@gmail.com
www.reijokarhinen.fi
0